Ystävät palvelutaloissa

Ystävä voi toimia hoitokodissa tai laitoksessa asuvan vanhuksen, sairaan tai vammaisen ystävänä, jota hän käy tapaamassa säännöllisesti esimerkiksi kaksi kertaa kuussa. Laitoksissa tapahtuva ystävätoiminta voi olla myös ryhmämuotoista toimintaa, jossa ystävät voivat toimia laitoksissa asuvien ulkoilun tukena tai järjestää virkistystä esimerkiksi säännöllisen ryhmätoiminnan tai erilaisten tilaisuuksien muodossa. Laitosystävätoiminta ei ole hoidollista, ammattilaisten työtä korvaavaa toimintaa.

Yli 140 Suomen Punaisen Ristin osastoa toteuttaa ystävätoimintaa laitoksissa kuten sairaaloissa ja vanhusten hoitokodeissa.

Miten pääsen laitosystäväksi?

Laitosystävätoimintaan pääsee vapaaehtoiseksi käymällä ystävätoiminnan kurssin ja ottamalla yhteyttä piiriin tai alueesi osastoon.

Lisätietoja:
Emma Selenius, sosiaalisen hyvinvoinnin päällikkö
etunimi.sukunimi@punainenristi.fi
040 143 1255