Kerääminen sosiaalisessa mediassa

Nälkäpäivän kampanjasivulle on koottu vinkkejä ja opetusvideoita digi-kerääjän avuksi. Tutustu niihin täällä.

Nettikeräykseen voi lahjoittaa kotisohvalta!

Nettikeräys on hyvä tapa kerätä myös niiltä ihmisiltä, jotka eivät käytä Facebookia, sillä linkkiä keräykseen voi jakaa sähköpostin lisäksi missä tahansa sosiaalisen median kanavassa. Voit perustaa nettikeräyksen osoitteessa lahjoita.punainenristi.fi. Voit perustaa yksittäisen keräyksen tai ns. kattokeräyksen, jonka alle voi perustaa alatiimejä, kuten yksittäisten vapaaehtoisten keräyksiä. Kattokeräys on kätevä tapa seurata osaston kaikkien nettikeräysten tuottoa. Anna keräykselle vetoava nimi ja kuva ja kirjoita vetoomusteksti, jolla houkuttelet lahjoittajia. Voit valita minkä tahansa oman kuvasi tai käyttää aineistopankista nettikeräystä varten tehtyjä kuvia.

Nettikerääminen on samanlaista aktiivista myyntityötä, kuin lipaskerääminenkin, eli lahjoittajia pitää houkutella pysähtymään keräyksen äärelle, kertoa mihin tarkoitukseen nyt kerätään ja tietysti kiittää kauniisti kaikkia lahjoittajia. Vaikka itsestä tuntuisi, että on pyytänyt lahjoituksia jo monta kertaa, voi olla että kaverit eivät ole huomanneet lahjoituspyyntöä vielä ollenkaan. Nosta siis keräystäsi somessa ainakin kerran päivässä ja aina, kun keksit siihen hyvän syyn.

Muistakaa ilmoittaa kaikkien kerääjienne perustamien nettilippaiden tuotot osastonne Nälkäpäivän lopputilitykseen keräyksen jälkeen. 

MobilePay-lahjoituksia voi pyytää somessa

Lahjoitustavoista kannattaa pitää mielessä myös osaston oma MobilePay-numero, jos teillä on sellainen. Numeroa voi jakaa lahjoituspyyntöjen yhteydessä ja numeron tuoton saatte selville seuraamalla keskustoimiston tuottamaa tulosseurantalistaa Nälkäpäivän jälkeen. MobilePaylla on helppo lahjoittaa ilman pankkitunnuksia, jos on ladannut sovelluksen puhelimeensa. MobilePaylla lahjoittaminen on täysin maksutonta.

Somekeräämistä varten tuotetut näkyvyysmateriaalit

Somessa julkaisut näkyvät parhaiten, kun niiden yhteydessä käyttää kuvia. Sen vuoksi olemme teettäneet joukon keräyksen eri vaiheisiin soveltuvia jakokuvia, joita voitte hyödyntää keräyksessä. Jakokuvat löytyvät aineistopankista.