Muutama vuosi sitten syksy oli ollut erityisen kiireinen samoin joulun alusviikot. Joulu kuitenkin lähestyi ja lähdimme pari päivää ennen jouluaattoa mökille. Heti kun tavarat oli saatu purettua ja pantua paikoilleen oli pakko päästä ulos joen rantaa myötäilevälle luontopolulle. Joki virtasi välillä rauhallisen tyynenä, koskipaikan kohdalla iloisesti kohisten. Kosken kohinaa piti ihan pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan. Rantakivillä näytti pomppivan kevyen näköisesti joku lintu. Pieni ja vikkeläliikkeinen. Sehän oli koskikara. Otin esille kännykkäni ja yritin kameran kautta saada ikuistettua linnun. Aina kun luulin onnistuneeni kuvauksessa lintuveitikka sukelsi kosken kuohuihin ilmestyäkseen taas muutaman metrin päässä kivelle pomppimaan pyrstöään keikutellen. Tätä leikkiä jatkoimme tovin, kunnes totesin, että en pärjää koskikaralle ja että parasta on vain katsella tätä luontoelämystä kaikessa rauhassa. Pakkasen kiristyttyä palasimme takaisin mökille ja laitettiin sauna lämpiämään.

Saunan kuumien löylyjen jälkeen astuin iho höyryten kirpeään pakkassäähän vilvoittelemaan. Istuskelin saunan kuistilla ja kuuntelin suuren kuusimetsän huokailua. Kiire oli poispyyhitty, mielen täytti syvä rauha ja totesin - se on nyt tässä - joulurauha.

Tähän joulutarinaan päättyy Ansun blogipäiväkirja ja on aika toivottaa kaikille lukijoille hyvää joulua ja monia onnellisia uusia vuosia!

Ansu