Yhteisöllisyyden kaipuu

Merja Joro
Kuvaaja: Merja Joro

Kaipuu yhteisöllisyyteen ja yhteisöjen luomaan turvaan on suurempi kuin yleisesti oletetaan.

 

Eläkkeelle jääminen on muutos, joka saattaa käynnistää muitakin muutoksia elämässä. Asunnon tai jopa asuinpaikkakunnan vaihto voi tulla samanaikaisesti ajankohtaiseksi. Kun työmatkan pituus ei enää säätele asuinpaikan valintaa, on vapaampi tekemään uusia ratkaisuja. Joku muuttaa maalle, toinen etelään, kesämökistä saattaa tulla vakinainen asuinpaikka, vaihdetaan pienempään asuntoon.  Uuden asunnon valinnassa kiinnitetään myös huomiota palvelujen läheisyyteen ja hyviin kulkuyhteyksiin, asunnon esteettömyyteen ja ystävien tai perheen ja sukulaisten läheisyyteen.

Yhteisöasuminen

Kaipuu yhteisöllisyyteen ja yhteisöjen luomaan turvaan on suurempi kuin yleisesti oletetaan. Yhteisöllisten asumismuotojen tarjonta on kuitenkin ollut nihkeää, jopa keskustelu yhteisöllisen asumisen tarpeesta ja kiinnostavuudesta on yllättävän vähäistä.  Sain mahdollisuuden tutustua Helsingin Kalasataman omistusasuntoperusteiseen yhteisötaloon Kotisatamaan. Jo talon suunnittelu- ja rakennusvaihe on ollut yhteisöllinen, kyseessä on Aktiiviset seniorit ry:n hanke ja rakennuttajana oli Helsingin kaupunki. Kotisatama on yli 48-vuotiaiden asumisyhteisö, tavallisen kerrostalon näköinen ja kokoinen talo. Jokaisella asukkaalla tai asukaspariskunnalla on oma huoneisto, sen lisäksi käytettävissä on taloyhtiön yhteiset tilat, mm. saunat, kuntosali, kirjasto, askarteluhuone, viherhuone, terassi ja yhteinen ruokasali. Talossa on mahdollisuus yhteispäivälliseen viitenä päivänä viikossa, asukkaat valmistavat ruuan porukalla sovittujen vuorojen mukaisesti. Samoin on siivouksen laita, yhteiset tilat siivotaan myös itse. Asukkaat järjestävät tapahtumia, retkiä, matkoja ja monenlaista aktiviteettiä. Yksinäisyydestä ei tarvitse kärsiä, naapurista löytyy aina kavereita, myös apua pulmatilanteessa. Toiminta perustuu täysin asukkaiden omatoimisuuteen ja yhteistoimintaan. Kovasti tyytyväistä hyrinää kuulin asukkaiden keskuudessa. Enkä yhtään ihmettele. Tarjollahan on sekä omaa rauhaa että aktiivista seuraelämää, toimintaa ja turvaa, joskin myös vastuita yhteisön toimivuudesta.

Harrastetaan yhdessä

Yhteisöllinen asuminen on vain yksi tapa toteuttaa yhteisöllisyyden tarvetta, eikä se kaikkia eläkeläisiä kiinnosta. SPR:n eläkevalmennuksissa moni osallistuja toivoi jatkotapaamisia, mahdollisuutta ryhmäytyä muiden ikätovereiden kanssa harrastamaan yhdessä ja osallistumaan vapaaehtoistoimintaan. Parhaimmillaan vapaaehtoistoiminnassa saakin uusia ystäviä myös itse ja melkeinpä huomaamatta sujahtaa osaksi yhteisöä, jonka puitteissa on tarjolla mielekästä tekemistä, vastuita sekä aktiivista vuorovaikutusta.  Mitään ei saa kuitenkaan ilmaiseksi, ilman sitoutumista ei synny yhteisöllisyyttä. Liika aktiivisuus voi johtaa hössötykseen ja poukkoiluun harrastuksesta ja tekemisestä toiseen, eikä yhteisöllisyyden kehittymiseen tarvittavaa vastuunottoa, keskittymistä ja sitoutuneisuutta pääse tapahtumaan. Tuttu juttu ainakin blogistille itselleen. Aito yhteisöllisyyshän on myös vastuunottoa ryhmän toiminnasta, tavoitteiden mukaisen toiminnan edistämistä ja joustamista yhteisen hyvän eteen. Yhteisöasuminen vaatii korkeamman luokan sitoutumista, mutta eihän edes jumpparyhmästä tule mukavaa harrastusyhteisöä, jollei itse osallistujana pidä sovituista ajoista kiinni ja kunnioita ryhmän pelisääntöjä ja kanssajumppaajia. Mitä ajatuksia yhteisöllisyys sinussa herättää, millaista yhteisöllisyyttä sinä kaipaat? Olisi kiva saada keskustelua aiheen ympärille.

Valoa marraskuiseen pimeyteen!

 

Ansu