Eläkkeellelähtöjuhlat

Nyt ne sitten on ohi, eläkkeellelähtöjuhlat. Puheita, kukkia, kortteja ja lahjoja. Olin tätä hetkeä jännittänyt, siitä huolimatta nautin tilanteesta, aika täysilläkin. Nyt pari päivää myöhemmin, kukat ja kortit on yhä olohuoneen  pöydällä. Katselen ja luen kortteja ja pohdin niiden viestejä. Kortit kertovat jotain antajasta ja lähtijästä ja heidän välisestä kontaktistaan. Siitä, millaisena toisemme olemme nähneet työkavereina, yhteistyökumppaneina, esimies-alaissuhteessa, ehkä myös ystävinä. Eläkkeellelähtöjuhlissa ollaan myös toisillemme armollisia, näin eronhetkellä viimeistään annetaan anteeksi, jos on joskus satuttukin olemaan törmäyskursseilla. Kaikki sulaa yhteiseen suopeuteen ja lämpimään myönteisyyteen. Eläkejuhlat siis eheyttävät myös työyhteisöä eikä vain lähtijän mieltä.

On aika onnekasta, kun saa lähteä juhlimisen kautta. Aina se ei ole mahdollista, eikä lähtijäkään välttämättä sitä halua. Eläkkeellelähtöjä on monenlaisia. Organisaatioilla on omia perinteitään tai sitten ei mitään perinteitä. On yt-tilanteita, joissa vanhemmat työntekijät saavat tai haluavat väistyä, on muita hankalia paikkoja, jolloin ei paljon juhlituta. Eläkkeelle lähtö voi myös olla hyvin liukuva tai tapahtua pitkän sairausloman päätteeksi. Tilanteita on monia. Mielestäni lähtijän muistaminen ja kiittäminen kuuluu hyviin organisaatiotapoihin ja auttaa myös lähtijää siirtymään uuteen elämänvaiheeseen. Jokainen tarvitsee huomiota, joskus se voi olla vaivihkaa lähtijän pöydälle ilmestynyt lahja tai lounaskutsu. Hyvä on tunnustella myös eläkkeelle lähtijän toiveita ellei sitten ole sitä valmista yhtä mallia, jolla eläkkeellelähtö ja muut rituaalityyppiset seremoniat organisaatiossa suoritetaan. Itselleni oli tärkeätä pysähtyä vielä hetkeksi työkavereitten ja yhteistyökumppaneiden kanssa työn äärelle ja jakaa siihen liittyviä ajatuksia ja siitä sitten siirtyä juhlahetkeen, niihin kiitospuheenvuoroihin, joita puolin ja toisin pidettiin.

Eläkkeellelähtöjuhlassa konkretisoitui, että nyt on se päivä jolloin sanotaan työpaikalle ja – kavereille heipat. Vielä kerran tuli mieleen, että oliko eläkkeelle jäännin ajankohta oikein valittu. Vaikka kuinka pitkään olin ajankohtaa mielessäni suunnitellut ja täsmäyttänyt, täytyi vielä kerran miettiä, olisinko voinut vielä jatkaa. Eläkkeelle lähtöpäätöksen tekeminen on usein pitkä prosessi, eikä lainlaatijat ole tehneet siitä helppoa. Kohdallani oli viiden vuoden haarukka, josta arpoa se oikea ajankohta. Viisi vuotta on pitkä aika. Päätöksen tekeminen on aina suhteessa johonkin. Suhteessa työn sisältöön, työpaikan tilanteeseen, johtamiseen, ihmissuhteisiin, omaan terveyteen, omaan arvomaailmaan, läheisten elämään, harrastuksiin, taloudelliseen tilanteeseen ja ties mihin. Kohdallani eläkkeelle jäännin ajankohdan päättäminen oli vahvasti suhteessa työn luonteeseen ja suhteessa omiin läheisiini, erityisesti lapsenlapsiin. Olin tullut uudelleen elämän ruuhkavuosiin ja valintojen eteen. Tällä kertaa pidemmän korren veti tarve kuunnella itseä, löysätä elämänrytmiä oman ja läheisten, erityisesti pienten lastenlasten hyväksi. Eläkejuhlat symbolisesti pukkasivat pehmeästi kohti eläkeläisyyttä.

Ansu