Eija Karine

Eija Karine

Luokanopettaja, eläkeläinen

syntymävuosi: 1954

asuinpaikka: Savitaipale

Eija on ehdolla hallituksen jäseneksi

 

Mielestämme on tärkeää taata hallituksen työskentelyn jatkuvuus ja Kaakkois-Suomen edustus hallituksessa, joten ehdotamme Eijaa valittavaksi toiselle kaudelle. Eija on rohkeasti kantaa ottava, asioihin huolellisesti perehtyvä ja tehtävät loppuun saakka vievä, vastuuntuntoinen ja sitoutunut kaikissa SPR:n tehtävissään.        

 


VASTAUKSET VAALITOIMIKUNNAN KYSYMYKSIIN

1. Millä tavalla Punaisen Ristin pitäisi nyt vaikuttaa yhteiskunnassa?

Meidän tulee omalla toiminnallamme puolustaa vähäosaisia ottamalla tarvittaessa kantaa asioihin. Erityisesti kotimaan toiminnan esille tuominen niin, että mahdollisimman moni on tietoinen panoksestamme paremman huomisen puolesta toimimisessa. 

2. Näetkö uhkia nyky-yhteiskunnassa Punaisen Ristin kannalta?

Vihapuheen lisääntyminen.

Kolmannen sektorin asema suhteessa maakunta- ja sote- uudistukseen saattaa heikentää arvojen mukaista toimintaa tai vaatimukset kasvavat erityisesti pienillä paikkakunnilla.

Toivottavasti eriarvoisuus ei lisäänny tulevan sote- uudistuksen myötä!

3. Minkälaista koko järjestöä hyödyttävää osaamista tai vahvuuksia toisit hallituksen työskentelyyn?

Minulla on vahva osastokentän ja piiritason tuntemus järjestössä. Kuuntelen perustoimijoiden tuntemuksia, mielipiteitä, huolia ja toimin myös äänitorvena heidän puolestaan. Vien asioita nopeasti käytännön tasolle. Sitoudun saamaani tehtävään ja perehdyn asioihin.

4. Paljonko voit käyttää aikaa tehtävään, johon olet ehdolla, ja mahdollistaako elämäntilanteesi ajankäytön myös arkena?

Nykyisellä kolmivuotiskaudella hallituksessa ja turvatalojen johtokunnassa olen ollut joka kerta läsnä ja pystyn myös jatkossa samalla panoksella toimimaan.