Saavutettavuus

On tärkeää, että kaikki Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset voivat osallistua Auttajat Aulangolla valtakunnalliseen vapaaehtoisten koulutustapahtumaan. Tämän takia tapahtumasta tehdään saavutettava ja sellainen, että kaikilla on yhdenvertainen osallistumismahdollisuus.  

 
Turvallisemman tilan periaatteet  

Luomme ja otamme tapahtumassa käyttöön Suomen Punaisen Ristin turvallisemman tilan periaatteet. Huomioimme periaatteissa mm. toiminnan esteettömyyden, turvallisen ilmapiirin ja toimijoiden tasa-arvoisuuden.

Turvallisemman tilan periaatteet löydät täältä, ja ne jaetaan kaikille tapahtuman osallistujille.   

Hyvä olo 

Emme hyväksy tapahtumassa minkäänlaista kiusaamista, häirintää tai syrjintää. Puutumme asiattomaan käytökseen. Jokainen Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoinen ja työntekijä sitoutuu noudattamaan eettisiä ohjeitamme ja toimimaan myös tässä tapahtumassa niiden mukaisesti. Tältä löydät lisätietoa Suomen Punaisen Ristin eettisistä ohjeista.

Jos olet tulossa Suomen Punaisen Ristin valtakunnalliseen vapaaehtoisten koulutustapahtumaan ensimmäistä kertaa, huolehdimme siitä, että saat tarvitsemasi tiedot ennen tapahtumaa ja sen aikana. 

Ohjelma   

Tapahtuman ohjelman pääasiallinen kieli on suomi, mutta osa ohjelmasta järjestetään myös ruotsiksi ja tarpeen mukaan englanniksi. Kaikille osallistujille yhteiset ohjelmat järjestetään suomeksi, ja nämä tulkataan osallistujille tarpeen mukaan. 

Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä minkä kieliseen ohjelmaan haluat osallistua ja onko suomenkielisen ohjelman tulkkaukselle tarvetta.  

Tapahtuman ohjelma on osallistavaa ja vuorovaikutuksellista. Huolehdimme siitä, että jokainen kokee turvalliseksi kommentoida ja osallistua ohjelmaan omista lähtökohdistaan käsin. Ohjelman vetäjät ohjeistetaan avoimen ja kunnioittavan keskustelukulttuurin toteutumisesta ennen tapahtumaa. 

Ensi kertaa Suomen Punaisen Ristin valtakunnalliseen vapaaehtoisten koulutustapahtumaan voi osallistua myös etänä verkon välityksellä. Tavoitteenamme on mahdollistaa etäosallistujien vuorovaikutuksellinen osallistuminen tapahtumaan. Lisätietoa etäosallistumisesta päivitetään Auttajat Aulangolla RedNet-sivulle myöhemmin. 

Tapahtumapaikan esteettömyys   

Kokous- ja kylpylähotelli Scandic Aulangon tiloissa on huomioitu hyvin hotelliasiakkaiden ja kokousvieraiden erityistarpeet. Täältä voit lukea lisää tapahtumapaikan esteettömyydestä.

Terveys ja turvallisuus 

Pidämme huolta tapahtuman osallistujien terveydestä ja turvallisuudesta. Tapahtuman järjestäjät tutustuvat ennakkoon tapahtumapaikan turvallisuusohjeistuksiin sekä alkusammutusvälineistön ja ensiaputarvikkeiden sijainteihin. Tapahtumassa on aina tarjolla ensiapua sitä tarvitseville.

Seuraamme koronatilanteen kehittymistä ja viranomaismääräyksiä, joiden mukaan toimimme. Ohjeistamme osallistujia ennakkoon tapahtuman turvallisuuskäytänteistä ja puutumme niiden laiminlyöntiin. Tapahtumassa on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskeja. 

Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä niistä terveyteesi liittyvistä tarpeista, jotka toivot järjestäjien huomioivan tapahtumassa. 

Myös kokous- ja kylpylähotelli Scandic Aulangossa huolehditaan hotelliasiakkaiden ja kokousvieraiden terveydestä ja turvallisuudesta. Kaikissa Scandic-hotelleissa on defibrillaattori, ja hätäuloskäytävät sekä palovarustus tarkistetaan päivittäin. Täältä voit lukea lisää tapahtumapaikan turvallisuudesta.

Ruoka 

Tarjoamme tapahtumassa vastuullista ja ravitsevaa ruokaa. Huomioimme tapahtumassa osallistujien allergiat ja erityisruokavaliot. Kerrothan niistä ilmoittautumisen yhteydessä. 

Saapuminen tapahtumapaikalle

Osana tapahtuman vastuullisuutta haluamme kannustaa osallistujia saapumaan tapahtumapaikalle julkisilla liikennevälineillä ja yhteiskuljetuksilla. Huomioimme tapahtuman aloitus- ja lopetusajoissa VR:n juna-aikataulut ja järjestämme tapahtumapaikan ja Hämeenlinnan keskustan sekä rautatieaseman välillä tapahtuman osallistujille maksuttoman bussikuljetuksen jokaisena tapahtumapäivänä ennen ja jälkeen ohjelman. Täältä löydät lisätietoa bussikuljetuksesta.

Mikäli saavut tapahtumapaikalle siten, ettet pääse osallistumaan bussikuljetukseen, voit hyödyntää Hämeenlinnan paikallisliikennettä. Hämeenlinnan rautatieasemalta on suora yhteys linja-autolla tapahtumapaikalle. Täältä löydät lisätietoa Hämeenlinnan paikallisliikenteestä.

Piiri tai osasto voi järjestää oman alueen osallistujille erillisen yhteiskuljetuksen tapahtumapaikalle. Voit kysyä tästä lisätietoa alueesi piiristä tai osastosta. Kokous- ja kylpylähotelli Scandic Aulangon edessä on suuri ja maksuton pysäköintialue.

Tapahtuman ennakkomateriaali ja ilmoittautuminen 

Tapahtuman kaikki ennakkomateriaali on saatavilla digitaalisesti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi tapahtuman RedNet-sivuilla. Myös ilmoittautuminen on mahdollista tehdä näillä kolmella kielellä. Käytämme kaikissa tapahtumamateriaaleissa mahdollisimman selkeää kieltä.  

Ilmoittautumisia käsittelevät luottamuksella vain ne työntekijät, jotka tarvitsevat osallistujien tietoja työssään. Osallistujien allergia- ja erityisruokavaliotiedot luovutetaan kokous- ja kylpylähotelli Scandic Aulangon ravintolan käyttöön Suomen Punaisen Ristin tietosuojaperiaatteiden mukaisesti. Täältä voit lukea lisää Suomen Punaisen Ristin tietosuojaperiaatteista.

Toivomme, että kerrot mahdollisista toiveistasi tai tarpeistasi saavutettavuuteen liittyen ilmoittautumisen yhteydessä tai sähköpostitse tapahtuman järjestäjille osoitteeseen vapaaehtoistapahtuma@redcross.fi. Näin voimme yhdessä varmistaa, että tapahtuma on yhdenvertaisesta saavutettava kaikille Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisille.