Ystävä- ja saattajatoiminta

Punaisen Ristin Turun osaston vapaaehtoiset toimivat ystävinä ja saattaja-apuna Turussa asuville, resurssimme eivät riitä toimintaan naapurikuntien alueella.

YSTÄVÄTOIMINTA - henkilökohtainen ystävä esim. juttu- tai ulkoilukaveriksi.

Vapaaehtoinen tulee käymään asiakkaan luona esimerkiksi kerran parissa viikossa. He voivat käydä yhdessä vaikkapa kirjastossa tai kahvilla tai vapaaehtoinen voi lukea ääneen päivän lehden. Vapaaehtoiset eivät tee kodinhoidollisia eivätkä sairaanhoidollisia toimenpiteitä, vaan ovat seurana.

Vapaaehtoisista on kova pula, joten ystävän saaminen saattaa kestää, ja valitettavasti kaikkia pyyntöjä emme pysty täyttämään. Hakijaksi kannattaa kuitenkin ilmoittautua, koska monesti vapaaehtoiset ryhtyvät ystäväksi henkilölle, joka asuu samalla suunnalla. Pidämme ystäväpyyntöjä voimassa vuoden.  

SAATTAJATOIMINTA - kertaluonteinen asiointiapu 

Vapaaehtoinen lähtee asiakkaan avuksi Turun kaupungin alueella esim. lääkäri- , laboratorio- ja kauppareissuille henkilöille, jotka eivät yksin pääse kulkemaan. Kulkeminen tapahtuu aina julkisilla kulkuvälineillä, taksilla tai kävellen. Vapaaehtoinen ei tee esim. kaupassa käyntejä asiakkaan puolesta, vaan yhdessä hänen kanssaan. Vapaaehtoinen ei myöskään voi korvata lääkärin määräämää lähisaattajaa. Asiointiapua saa pääsääntöisesti arkipäivisin ns. toimistoaikaan.

Säännöllisiin, esim. viikottaisiin kauppareissuihin meillä ei valitettavasti ole resursseja.

Kysy saattajaa mielellään jo viikkoa tai paria etukäteen, vähintäänkin kolme arkipäivää ennen tarvetta. Saattajatoiminta on asiakkaalle maksutonta (poikkeuksena jos kuljetaan yhdessä bussilla, tällöin maksettava saattajan matka).

 

SAATTAJA- JA YSTÄVÄTOIMINTAAN TARVITAAN UUSIA VAPAAEHTOISIA, OTA YHTEYTTÄ:

SPR Turun osaston ystävä- ja saattajavälitys ma-to klo 10-14 puh. 046 920 4142.