Taloudellinen tuki osastoille

Suvi Elo / SPR
Kuvaaja: Suvi Elo / SPR

Avustus yhteisöllisiin ruoka-aputoimintoihin

Punaisen Ristin osastot voivat hakea taloudellista tukea osallistaviin ruoka-aputoimintoihin. Osastot voivat hakea tukea ruokatapahtumilleen max 300 euroa / toiminta. Osasto voi hakea tukea korkeintaan kahteen toimintoon, eli yhteensä max 600 euroa / osasto.

Tuen saamisen ehtona on:

  • Toiminnan toteutukseen osallistuu ruoka-avun lisäksi vähintään yksi muu osaston toimintaryhmä. Ellei osastossa ole muita toimintaryhmiä, tapahtuma voidaan järjestää yhteistyössä myös toisen osaston tai muiden kumppaneiden (kuten kunta, seurakunta, muut järjestöt) kanssa.
  • Toiminnasta ilmoitetaan ruoka-apu.fi-verkkosivulla.
  • Toiminnassa tulee rekrytoida uusia vapaaehtoisia osastoon.
  • Osaston tulee selvittää mahdollisuutta jatkaa toimintaa pysyvänä toimintamuotona.

Toiminta ei voi olla vain ruokakassien jakoa, vaan yhteisöllistä ja osallisuutta tukevaa toimintaa. Tapahtuman on oltava kaikille avoin.

Hakuaika 31.3.2024 asti. 

Tuki tulee käyttää 31.5.2024 mennessä.

Raportin voi jättää heti tapahtuman jälkeen, kuitenkin viimeistään 7.6.2024.

Ohjeet haku- ja raportointilomakelinkkeineen sivun lopussa.

**************************

Röda Kors avdelningar kan ansöka om ekonomisk stöd till gemenskapliga mathjälpsverksamhet. Avdelningarna kan ansöka om stöd till sina matevenemang till ett belopp av högst 300 euro/verksamhet. Avdelningen kan ansöka om stöd för högst två verksamheter, det vill säga högst 600 euro/avdelning.

Villkoret för att få understöd:

  • I genomförandet deltar utöver mathjälpen minst en annan verksamhetsgrupp vid avdelningen. Om avdelningen inte har andra verksamhetsgrupper kan evenemanget även ordnas i samarbete med en annan avdelning eller andra partner (såsom kommunen, församlingen eller andra organisationer).
  • Anmäl verksamheten på webbplatsen mathjälp.fi.
  • Inom verksamheten måste nya frivilliga rekryteras till avdelningen.
  • Avdelningen ska utreda möjligheten att fortsätta verksamheten som en permanent verksamhetsform.

 

Evenemanget får inte bara handla om att dela ut matkassar. Evenemangen måste vara öppna för alla.

 

Ansökningstid senast 31.3.2024.

Stödet måste användas senast den 31.5.2024.

Rapporten kan lämnas in genast efter evenemanget, dock senast 7.6.2024

Mer information och länkar i slutet av sidan.