Harri Virta

Harri Virta

Ehdolla hallituksen varapuheenjohtajaksi tai hallituksen jäseneksi

 

 

  • Millä tavalla Punaisen Ristin pitäisi nyt vaikuttaa yhteiskunnassa?
    Toimintalinjausehdotuksen mukaisesti Punaisen Ristin tulee tuottaa yhteiskunnassa iloa, toivoa ja luottamusta. Sote-uudistus mullistaa hallinnon, mutta Punaisen Ristin kohderyhmä, ihmiset, pysyvät. Punaista Ristiä tarvitaan inhimillisyyden turvaajana ja auttajana elämän häiriötilanteissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hallinnon uudistuksissa Punaisen Ristin tulee olla aktiivisesti mukana suunnittelemassa yhteiskuntaa, missä jokainen voi luottaa saavansa apua ja tukea tarvittaessa.

 

  • Mitä vaikutuksia näet koronapandemialla olevan maailmanlaajuisesti?
    Korona on muuttanut maailmaa pysyvästi. Pandemian uskotaan pahentavan erityisesti köyhien maiden tilannetta ja lisäävän ihmisten muuttoliikettä. Etätyövälineiden kehittyessä maailma tulee monelle yritykselle, yhdistykselle ja yksityishenkilölle "lähemmäksi". Toisaalta etätyö ja ihmisten sosiaalisten kontaktien puute saattaa lisätä yksinäisyyttä, masennusta ja syrjäytymistä. Kolmannen sektorin merkitys pandemian myötä kasvaa.

 

  • Millaisia mahdollisuuksia ja haasteita Suomen Punaisen Ristin toiminnalla on tulevien kolmen vuoden aikana?
    Suomen Punaisen Ristin haasteet ja samalla mahdollisuudet liittyvät hallinnon uudistuksiin, jäsenten hankintaan ja yhteiskunnan kasvavaan polarisoitumiseen.
    Sosiaali- ja terveys- sekä maakuntauudistus muuttaa Punaisen Ristin roolia niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.
    Jäsenmäärän lisääminen edellyttää toiminnan muuttamista erityisesti nuoria houkuttelevaksi.
    Maailmalla, niin kuin Suomessakin, köyhät ovat entistä köyhempiä, sairaat entistä sairaampia, syrjäytyneet entistä syrjäytyneempiä.

 

  • Minkälaista koko järjestöä hyödyttävää osaamista tai millaisia vahvuuksia toisit hallituksen työskentelyyn?
    Strategista osaamista tuon kaupunginjohtajana ja entisenä satamajohtajana. Talousosaamisen tuon laskentaekonomina entisenä talouspäällikkönä ja tilitoimistoyrittäjänä. Henkilöstöjohtamisosaamista olen edellisten lisäksi saanut henkilöstön kehittämispäällikkönä. Laatu- ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmäosaamista kertyi satama-ajalta. Valmiusasioita olen pohtinut eri organisaatioissa vuodesta 1999. Yhdistysaktiivina olen toiminut 70 luvulta asti ja nyt toimin SPR:n Varsinais-Suomen piirin hallituksen puheenjohtajana.

 

  • Paljonko voit käyttää aikaa tehtävään, johon olet ehdolla, ja mahdollistaako elämäntilanteesi ajankäytön myös arkena?
    Arkipäiviä pystyn käyttämään 1-2 kuukaudessa. Illoissa ja viikonlopuissakin aika on kortilla, mutta piirin työ on opettanut, että aika SPR:n tapahtumiin löytyy.

 

  • Kuinka Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaa tulisi kehittää?
    Tulisi kehittää toimintoja jotka nuoret mieltävät omakseen. Oppilaitosyhteistyössä olisi mahdollisuuksia. Varsinkin isoissa kaupungeissa on kymmeniä tuhansia nuoria opiskelemassa. Opiskelijoista moni on jo ollut SPR:n toiminnoissa mutta lopettaa, kun opiskelupaikan toiminta ei tunnu omalta.
    Osastojen tulisi löytää parhaita malleja toinen toisiltaan. Sosiaalisen median mahdollisuudet tulisi käyttää optimaalisesti hyväksi.

 

  • Kuinka Suomen Punaista Ristiä tulisi kehittää?
    Tärkeää olisi lisätä luottamusta ja yhteistyötä piirien, SPR:n yhtiöiden ja keskusjärjestön välillä. Ykseys on jo SPR:n maineen vuoksi tärkeä arvo.
    Sote -uudistus tuo muutoksia etenkin henkilökohtaisten sidosryhmäkontaktien tehtäviin, joten on pidettävä huolta, että niin osastojen, piirien kuin keskusjärjestönkin roolit ja kontaktit pysyvät ajan tasalla.