Turun osaston toiminta koronapandemian aikana

Mikäli etsit tietoa vapaaehtoistoiminnasta koronapandemian aikana, käy lukemassa ajankohtaisesta tilanteesta koronapandemia-sivultamme.
 
Turun osaston toimintaryhmien ja kerhojen säännölliset kokoontumiset sekä koulutustilaisuudet on peruttu toistaiseksi. Peruutukset koskevat kaikkia osastomme tiloissa järjestettäviä toimintoja sekä sen ulkopuolella järjestettäviä tapaamisia ja tapahtumia. Joudumme valitettavasti perumaan myös kaikki jo sovitut ystävätoiminnan vierailut sekä saattajapalvelun asiointikäynnit. Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä kaikkiin ystävä- ja saattoasiakkaisiimme peruutusten johdosta.
 
Haluamme toimillamme olla mukana suojaamassa vapaaehtoisiamme, jäseniämme, heidän perheitään sekä kaikkia turkulaisia ja kannustamassa kaikkia toimimaan koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.
 
Toimintaryhmät informoivat jäseniään suoraan mahdollisista livelähetyksistä netissä, esim. koulutusiltojen ja kokouksien osalta. Päivitämme nettisivuillemme ja somekanaviimme tietoa toimintamme jatkumisesta heti, kun tilanne normalisoituu.
Myös Turun osaston sääntömääräinen kevätkokous on päätetty siirtää myöhempään ajankohtaan. Tiedotamme kokouksen ajankohdasta myöhemmin kaikissa viestintäkanavissamme.
 
Osastomme toiminnot varautuvat koronatilanteen aikanakin avustamaan viranomaisia mahdollisissa avustustehtävissä, kuten ensihuoltotehtävissä. Mikäli kuulut osaston hälytysryhmiin, pyydämme että mahdollisiin hälytystehtäviin osallistutaan vain täysin terveinä.
 
Toimistomme Kauppiaskadulla on toistaiseksi suljettuna. Saat meihin kuitenkin yhteyden arkisin yleisissä asioissa puhelimitse 046 920 4141 tai sähköpostilla turku@punainenristi.fi ja ystävä- tai saattajapalvelua koskevissa asioissa numerosta 046 920 4142 tai sähköpostitse ystavatoiminta@sprturku.fi
 
Toivomme, että jokainen muistaa läheisiään puhelinsoitoilla tai videopuheluilla, jotta kukaan ei jäisi yksin tänä haastavana aikana. Ystävälliset sanat ovat kultaakin kalliimpia, kun kaikkia perheenjäseniään ja ystäviään ei voi välttämättä henkilökohtaisesti tavata!