Ystävätoiminta
Ystävätoiminnan tavoitteena on välittää koulutettuja vapaaehtoisia Punaisen Ristin ystäviä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille.
Vapaaehtoinen ystävä voi pitää seuraa ja olla apuna ulkoilussa tai pienillä asioilla käynnissä. Ystävä voi toimia pidempiaikaisena kontaktina, mutta ystäviä välitetään myös kertaluontoiseksi asiointiavuksi esimerkiksi kauppa- tai lääkärireissulle.
Ystävätoimintaan pääsee parhaiten mukaan osallistumalla Ystävätoiminnan peruskurssille, joita järjestetään Jyväskylässä noin 2-4 kertaa vuodessa. Kurssilla tutustutaan Punaiseen Ristiin järjestönä, käydään läpi vapaaehtoistoiminnan periaatteita, perehdytään ystävänä toimimiseen ja harjoitellaan vuorovaikutustaitoja.
Ystävätoimintaa ja ystävien välitystä ohjataan Punaisen Ristin Jyväskylän osaston tiloissa toimivasta ystävävälityksestä käsin. Ystävänvälittäjä ottaa vastaan ystäväpyyntöjä, toimii vapaaehtoisten tukena ja järjestää ystävätoiminnan vapaaehtoisille kuukausittain ystäväiltoja. Vaajakosken alueen ystäväkerhon toiminnasta vastaa Ulla Kyllönen.
Kertaluontoisen asiointiavun suhteen on siirrytty syksyllä 2012 yhteistyöhön Jyväskylän kaupungin Vapaaehtoistoiminnan palveluiden kanssa ja yhteisen palvelun nimi on Vapaaehtoinen asiointiapu. Asiointiapua voi tuttuun tapaan pyytää Jyväskylän kaupunkialueella asuva henkilö, joka tarvitsee tukea kertaluontoisesti. Asiointiapua voi saada esimerkiksi lääkärissäkäyntiin, yksittäisille kauppakäynneille tai tapahtumiin. Palvelussa asiakas voi saada vapaaehtoisen auttajan tueksi korkeintaan muutaman tunnin asiointikäynnille. Vapaaehtoista asiointiapua pyydetään numerosta 050 569 2877 sen soittoaikana maanantai, tiistai ja torstai klo 9.00-12.00 ja keskiviikkona klo 12.00-15.00.
Jyväskylän osastossa toimii noin 200 ystävätoiminnan vapaaehtoista pitkäaikaisina ystävinä, sekä muissa tehtävissä. Ystävätoiminnan toimintaryhmiä ovat:
- Aina oikein -neuleryhmä
- Kokeneet konkarit -ryhmä
- Nuorten ystäväryhmä
- Omaishoitajien vertaisryhmä
- Palokan ystävät
- Tikkakosken Lähiverkko
- Vaajakosken ystäväkerho
Ajankohtaista:
Lisätietoja:
Punaisen Ristin Jyväskylän osaston ystävänvälitys:
Päivi Polvi, toiminnanohjaaja
paivi.polvi@osasto.punainenristi.fi
Sammonkatu 4
40100 Jyväskylä
puh. 040-716 8705 (puhelinpäivystysaika ma-ke klo 9.00-12.00)