Porvoolainen Taina Heiskanen ei arvannut viitisentoista vuotta sitten Punaisen Ristin ensiapukurssille ilmoittautuessaan, että parin viikon mittaisesta kurssista käynnistyisi pitkä ja antoisa vapaaehtoisura.

- Ensiapuryhmä tuli pitämään kurssin päätösharjoituksen ja siitä se lähti. Minut pantiin nopeasti koulutusputkeen ja olin jo kahden vuoden päästä ryhmänjohtaja, hän kertaa.

Pian entinen ensiapukurssilainen huomasi olevansa hälytysryhmän pomo ja istuvansa kotona kaukohakulaite pöydällä. – Ei se koskaan piippaa, Heiskaselle vakuuteltiin. Toisin kävi. Porvoon osaston ensiapuryhmän vetäjästä tuli pian myös Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun eli Vapepan aktiivinen vapaaehtoinen ja valmiuspromo. Välillä tekemistä on ollut liiankin kanssa, mutta vuosien varrella vapaaehtoistoiminnasta on tullut elämäntapa ja valmiustoiminnasta sydämen asia.

Rohkea vetäjä hitsaa ryhmänsä yhteen

Myös ”siviilissä” esimiestehtävissä työskentelevä Heiskanen on promona selvästi omassa elementissään. Monenlaisten ryhmien luotsaajana hän ei ole pelännyt tarttua vaikeisiinkaan asioihin silloin, kun jollain ryhmäläisistä on huolia tai vapaaehtoisten kesken syntyy kitkaa.

- Mä oon ”mamma” täällä meidän tontilla, Heiskanen kuvaa. – Pyrin siihen, että otan ryhmäläiset huomioon joka mutkassa. Pidin myös kehityskeskusteluja kaikkien kanssa siitä, mitä he haluavat tehdä. Jos näen, että asiat eivät ole kunnossa, olen puuttunut asiaan heti.

– Hitsaa ryhmää yhteen, kun joka kerta ryhmän kokoontuessa kysyy, mitä kuuluu. On tärkeää, että ihmiset sitoutetaan toimintaan. Kun ollaan päivystämässä, meidän pitää olla hitsautuneita yhteen, että voidaan toimia sataprosenttisesti tai mielellään jopa satakymmenenprosenttisesti.

Tiiviissä porukassa on kuitenkin vaarana, että me-henki kääntyy itseään vastaan. Porvoon osastossakin on huomattu, että pienen piirin pyöriessä uudet tulokkaat joutuvat hapuilemaan omaa paikkaansa sisäpiirin reunoilta. Kymmenisen vuotta sitten osaston ensiapuryhmässä olikin selvä korjausliikkeen paikka.

- Meillä oli ensiapuryhmän kehityskeskustelu ja uusi ryhmäläinen sanoi, että ”huomasin teidän olevan aika sisäänpäin lämpiävä ryhmä, mutta päätin silti pysyä mukana”, Heiskanen muistelee. – Silloin jouduimme katsomaan itseämme peiliin. Kun tulee uusi mukaan, hänelle pitää antaa erityishuomiota. Ja keskustelun on oltava ruohonjuuritasolla niin, että kaikki ymmärtävät. Aina kaikki ei ole mennyt niin kuin Strömsössä, hän myöntää.

Kokeneena promona Heiskanen selvitti asian kuten muutkin kinkkiset tilanteet: ottamalla asian puheeksi koko ryhmän kesken ja rohkaisemalla kaikkia porukalla pohtimaan, miten vastaavalta vältyttäisiin jatkossa. Asiasta opittiin ja sen jälkeen Heiskanen itse on ottanut tavakseen ”tulkata” ensiaputoiminnassa taajaan käytettyjä lyhenteitä ja ammattitermejä uusille vapaaehtoisille, jotta nämä pääsisivät heti kärryille siitä, mistä puhutaan.

Harrastuksesta tuli elämäntapa

Ensiapuryhmän vetäminen on sittemmin siirtynyt uuden vetäjän vastuulle. Punaista Ristiä ja Vapepaa Heiskanen ei kuitenkaan ole jättänyt, sillä hän toimii osastonsa Vapepan yhdyshenkilönä, vetää koulutuksia ja on mukana kehittämässä Vapepan toimintaa yhdessä jos toisessakin toimielimessä. Viidentoista vuoden aikana Taina Heiskasesta on tullut Porvoossa se ihminen, jonka puhelin soi, kun jollakulla on kysyttävää Vapepasta. 

– Olen tietoisesti jättänyt joitakin rooleja pois, mutta ei se kalenteri ole kauheasti tyhjentynyt. Kun yksi asia jää pois, toisia tulee tilalle, hän nauraa. – Alkuun vapaaehtoistoiminta oli harrastus, mutta nyt se on elämäntapa. En laske tähän menneitä työtunteja. Tämä on minun juttuni ja haluan olla kehittämässä sitä, hän tiivistää.