Kiitos vanhan arvorakennuksen pelastamisesta ja kunnostamisesta aikana, jolloin lukemattomia historiallisia puurakennuksia surutta raivattiin uusrakentamisen tieltä sekä kaupungeissa että maaseudulla, kuuluu kuitenkin juuri Kymin Osakeyhtiölle sekä Muinaistieteellisen toimikunnan arkkitehdille A.W. Ranckenille, jolle yhtiö 1930-luvun alkupuolella antoi toimeksiannoksi kartanon restauroinnin ja sisustamisen museoksi. Rancken perehtyi sekä kartanon historiaan että varsinkin sen rakennusvaiheisiin. Rancken oletti Nynäsin ensimmäisen rakennuttajan olleen ratsumestari Johan Ramsayn (1683-1739).

Eeva Karhun tutkimukset ovat kuitenkin muuttaneet kuvan kartanon varhaishistoriasta. Vakuuttavasti osoitetulta näyttää, että päärakennuksen vanhimman osan rakennuttaja on ollut J. Ramsayn poika, kapteeni, myöhemmin majuri Fredrik Adolf Ramsay ja valmistumisvuosi 1758. Alkuperäinen talo oli tyypillisesti suomalainen pitkänomainen, yksinkertainen hirsirakennus, jonka julkisivun keskellä sijaitseva sisäänkäytävä jakoi kahteen symmetriseen puoliskoon. Kivijalkaa ei ollut, vaan rakennus oli perustettu suoraan multiaiselle ja katettu laudoista tehdyllä matalalla harjakatolla. Lattiat ja sisäkatot oli tehty järeistä lankuista siten, että kannatinpalkit olivat näkyvissä. Sisäseinät oli päällystetty savikerroksella. Eteiseen ja sen takana olevan salongin kummallakin puolella oli kaksi huonetta, joista ovesta sisään tultaessa oikealla oleva huone on luultavasti ollut keittiö.

Rancken olettaa, että alkuperäiseen rakennusrunkoon on ensimmäiseksi liitetty nykyisen keittiösiiven alaosa. Sen rakenne on erikoinen ja hieman arvoituksellinen sikäli, että se on alunperin ollut kapean solan päärakennuksesta erottama, sitä hieman kapeampi erillinen hirsirakennus, joka vastaa seuraavassa vaiheessa liitettiin talon yhteisten ulkoseinien sisään.

Päärakennuksen korottaminen toisen kerroksen juhlakerroksella ja talon saattaminen nykyiseen ulkomuotoonsa liittyy Nynäsin historian keskeisimpään vaiheeseen 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Tarkka ajankohta on vielä selvittämättä, mutta ajan tapahtumat huomioonottaen tuntuisi todennäköiseltä, että päärakennuttaja on ollut joko Johan Ramsay tai hänen vuonna 1796 kuollut veljensä Christer Vilhelm Ramsay. Mm. sisätöitä olisi kuitenkin tällöin jatkanut Fredrik Ramsay, sillä esim. yläkerran juhlaovet ovat 1800-luvun alkupuolelta. Verrattuna kustavilaisen ajan loistorakennuksiin ovat pyrkimykset rajaseudun kartanossa tavoittaa jotakin ajan hengestä ja tyylistä varsin vaatimattomat, jopa liikuttavat, mutta paikallisissa oloissa Nynäs on ollut seudun uhkeimpia. Yläkertaan saatiin nyt poikittaissuunnassa läpi talon ulottuva suuri salonki ja sen rinnalle kaksi pienenpää seurusteluhuonetta. Uuden salongin kattoon maalattiin suuri ruusukekoriste, joka ympäröi komeaa kattokruunua, ja lattiaan kruunun alle toinen vastaava. Alakerran nelikulmaisten barokki-ikkunoiden sijasta yläkerta sai korkeat kuusiruutuiset empire-tyylin ikkunat. Yksityiskohtiin kiinnitettiin paljon huolta. Ikkunalaudat veistettiin koristeellisiksi, ja yläkerran pieneen porrashuoneeseen johtavan oven kahden puolen sijoitettiin koristellut maalatut pylväät. Sisustuksen arvokkaimpia yksityiskohtia ovat yläkerran kauniit puuleikkauksin koristetut juhlaovet, jotka todennäköisesti ovat Heinolan seudun arvotaloihin paljon jälkiä jättäneen puuseppämestari Jacob Nygrenin käsialaa noin 1820-luvulta. Hieman korottaen kattoa uuden keskiosan kahden puolen saatiin kumpaankin päätyyn tulisijaton vinttikamari. Keittiön pohjoisseinä oikaistiin linjaan muun seinän kanssa rakentamalla vanhan hirsiseinän ulkopuolelle kaksoisseinä. Ratkaisu on keittiössä nähtävissä pohjoisseinän erikoislaatuisena syvennyksenä.

Rancken paneutui huolellisesti vanhan talon sekä rakenteisiin että sisustukseen. Monien tapetti-kerrosten alta kaivettiin esiin vanhimmat tai vielä alkuperäiset sisäseinien savisivelyt värityksineen. Rappion jälkeen talo palautettiin mahdollisimman lähelle kustaviaanista asuaan ja tyyliään sekä sisustettiin tyylin mukaisilla kalusteilla. Työ tuhoutui kuitenkin jo muutaman vuoden kuluttua ensin raskaassa siirtoväen majoituksessa ja lopullisesti rakennusta muutettaessa sotasokeiden asuinrakennukseksi.

SPR:n saadessa talon haltuunsa oli tarkoitus saada aikaan viihtyisä, toimiva ja 1940-luvun mittapuun mukaan jossakin määrin nykyaikainen koti. Tässä onnistuttiin, mutta valitettavasti remontti samalla suoritettiin varsin kovakouraisesti välittämättä pelastaa niitä rakennushistoriallisia arvoja, jotka vielä olisivat olleet säilytettävissä. Talo peruskorjattiin täydellisesti, keittiön alle kaivettiin lämpökeskus ja rakennukseen asennettiin keskuslämmitys ja vesijohdot. Tässä yhteydessä hävitettiin kaakeliuunit, joista osa vielä oli jäljellä. Alasalonkiin tehtiin tyyliin täysin soveltumaton 1940-luvun takka. Yläkerran suuri salonki pirstottiin neljäksi asuinhuoneeksi. Osa alkuperäisestä kattoruusukkeesta on vielä nähtävissä yläkerran huoneiden välisessä käytävässä. Alasalin itä- ja länsiseinissä olevat ovet olivat vielä Ranckenin restauroinnissa vastakkain siten, että länsipäädyn kamarista oli yhtenäinen näkymä keittiöön saakka. Ovi siirrettiin nyt takan viereen ja kamari jaettiin kahdeksi makuuhuoneeksi niihin liittyvine komerotiloineen. Nykyisen ruokasalin vieressä oleva huone jaettiin kahdeksi. Rakennukseen asennettiin myös sisäsaniteettitilat. Remontti jouduttiin suorittamaan sodanjälkeisen pula-ajan materiaaleilla käyttäen sisustuksessa runsaasti, suuressa määrin tarpeettomastikin, aaltopahveja ja kovalevyjä seinien ja alkuperäisten kattolankkujen verhoamiseen. Lisää muutoksia tehtiin talon ollessa 1960-luvulla SPR:n Mikkelin piirin vanhainkotina.

Uudistuksen toteuttivat SPR:n invaliditoimiston silloinen päällikkö, rouva GERTRUD WICHMANN ja arkkitehti ERKKI LINNASALMI, jotka olivat monista ratkaisumalleista eri mieltä. Käytännön tarpeet ja myös kustannustekijät painoivat valitettavasti vaa'assa eniten. Myös vanha keittiö, joka yhä on koko talon sydän, oli tarkoitus nykyaikaistaa ja sen komea leivinuuni purkaa. Kiitos rouva Wichmannin "vain minun kuolleen ruumiini yli" -puolustuksen keittiö ja sen vieressä oleva "Tellun kammari", joissa Nynäsin tunnelma on väkevin, säilyivät onneksi täystuholta. Historiallisten menetysten vastapainona Nynäsistä tuli kuitenkin jälleen elävä ja kodikas talo. Sotasokeiden suhteet ympäristöön ovat olleet lämpimät ja heidän ansiotaan on koko kartanon nauttima arvostus ja myötämielisyys.