Hyvinkäällä yhteistyötä kotoutumisen tuen toiminnassa

Hyvinkäällä kaupungin työntekijät ja vapaaehtoiset tekevät läheistä yhteistyötä kotoutumisen parissa. Kaupungin maahanmuuttajatyön koordinaattori koordinoi verkostoa, jossa suunnitellaan paikkakunnan maahanmuuttajatoimintaa yhteisvoimin kaupungin, Punaisen Ristin, muiden järjestöjen ja yksittäisten vapaaehtoisten välillä. Lisäksi kaupungin maahanmuuttajapalveluiden Mosaiikki-talosta on muotoutunut maahanmuuttajatyön ja kotoutumisen tuen keskus, jonka tuntevat sekä vapaaehtoiset että alueen maahanmuuttajat. Mosaiikki-talo luo luonnolliset puitteet kohtaamiselle ja keskustelulle.  Muun muassa näillä toimilla on saatu syntymään linkki kaupungin ja ja järjestöjen välille, jonka välityksellä kerrotaan vapaaehtoistyön merkityksestä myös päättäjille: Punainen Risti raportoi säännöllisesti kaupungille, ja kertoo heille kotoutumisen tuen kehityksestä. Idea on toiminut erityisen hyvin Hyvinkään kokoisella paikkakunnalla, jossa kaikki saman asian parissa toimivat tuntevat toisensa ja työtä on mahdollista tehdä tiiviissä yhteistyössä. 

Yhteistyön syntyminen

Hyvinkäällä toteutettiin 2018-2020 Koti Hyvinkäällä -hanketta, jonka päämääränä oli tukea maahan muuttaneiden aktiivista osallistumista yhteiskuntaan rakentamalla yhteistyöverkostoja ja kehittämällä kotoutumisen alkuvaiheen palveluita. 

Hankkeen lähtökohtana olivat mm. haasteet, joita oli tunnistettu vapaaehtoisjärjestöjen  toiminnassa Hyvinkäällä. Ennen hanketta vapaaehtoisten tekemä työ oli näyttäytynyt pirstaleisena ja ollut vailla koordinaatiota. Kunnassa asuvilta maahanmuuttajilta oli saatu palautetta, että Hyvinkäällä ei järjestetty heidän tarvettaan vastaavia palveluja ja toimintoja. Samaan aikaan toiminnan järjestäjät kokivat, ettei osallistujia toimintoihin löytynyt. Hankkeen myötä kaupunki halusi kartoittaa mahdollisuuksiaan organisoida itse vapaaehtoistyötä ja aktivoida 3. sektorin toimijoita kotouttamistyöhön. Tähän työhön lähdettiin yhteistyössä Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin ja muiden hankekuppanien kanssa. Hankkeen aikana Punaisen Risti teki aktiivista osastotoimintaa, rakensi kolmannen sektorin verkostotyötä yhteistyössä kaupungin kanssa ja kehitti kotoutumisen palveluja.

Hanketta rahoitti EU:n Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF).

Vapaaehtoisia ja asiakkaita mukaan toimintaan

Sekä maahan muuttaneet että vapaaehtoiset ovat kokeneet yhteistyön hyväksi, sillä toiminta on nyt selkeämpää. Hankkeen aikana koordinaatio kehittyi ja jämäköityi, ja Punainen Risti tunnistetaan nyt paremmin auttavaksi tahoksi. Maahanmuuttajapalvelujen työntekijöiden ja vapaaehtoisten yhteistyö on nyt sujuvaa ja vapaaehtoistoimijat saivat lisää yhteistyöverkostoja ja rohkeutta tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Vapaaehtoisilla on hankkeessa tehtyjen arviointien perusteella erittäin tärkeä rooli maahan muuttaneiden tiedon lisäämisessä, osallistamisessa ja toimimisessa linkkinä viranomaisiin.

Yhteistyön kehittämisen lomassa etsittiin myös keinoja viestiä asiakkaille tehokkaasti. Parhaimpana viestikanavana toimi WhatsApp, jonne perustettiin yhteinen Hyvinkäällä tapahtuu- ryhmä, jossa maahanmuuttajia ohjataan palveluiden pariin. Ryhmässä on järjestöjen ja seurakunnan henkilöitä, jotka mainostavat, missä tapahtuu mitäkin. Kaupungin maahanmuuttajapalvelujen työntekijät ohjaavat ryhmään uusia maahan muuttaneita.

Toiminnasta opittua

Kaikissa hankkeissa jo suunnitteluvaiheessa on hyvä pyrkiä varmistamaan avaintoimijoiden omistajuus osallistamalla heitä suunnitteluun. Aina tämä ei ole mahdollista tai tärkeitä avaintoimijoita ei vielä hanketta suunniteltaessa edes hahmoteta. Tässäkin hankkeessa kotoutumisen työn verkostoja lähdettiin rakentamaan hankkeen aikana, mikä on luonnollista tämän tyyppiselle kehittämishankkeelle. Tulokset olisivat ehkä voineet olla vielä paremmat, jos joitakin tahoja olisi otettu enemmän mukaan jo suunnitteluvaiheessa.  Pienehköllä paikkakunnalla ei kannata jokaisen toimijan toimia yksin, vaan on hyvä yhdistää voimia. Verkostot ovat syntyneet ja toimineet tarkoituksenmukaisesti, joten kannattaa lähteä kehittämään yhteistyötä yli järjestörajojen!