Osaston historiaa
Suomen Punaisen Ristin Lahden osasto on perustettu vuonna 1950. Yhdistys toimi vuosien mittaa erilaisissa tiloissa eri puolilla Lahden keskustaa. Osastolla oli epäkäytännölliset ja toiminnan kannalta pienet toimitilat Hämeenkadulla, kun osastolle tuli mahdollisuus ostaa toimitilat Vapaudenkatu 8:sta kesäkuussa 1981. Rouva Irma Luoma oli leskeksi jäätyään halukas luopumaan omistamastaan suuresta asunnosta. Punaisen Ristin Lahden osasto osti tuolloin lehdessä olleen myynti-ilmoituksen perusteella huoneiston A4 entiseltä Luoman pukutehtaan omistajan leskeltä harrastustoimintansa tukipisteeksi.
Jo tuolloin osa huoneistosta oli erotettuna omaksi tilakseen. Tässä omalla sisäänkäynnillä varustetussa huoneessa oli rouvan Luoman aikana toiminut itsenäinen kampaamoyrittäjä ja tila oli kampaamokäyttöä varten remontoitu. SPR jatkoi tilan vuokralle antamista ja sai vuokralaisekseen kampaamoyrittäjä Asta Salon.
Luoman aikana oli huoneistossa toteutettu Vapaudenkadun puolen huoneissa kirjastohuoneen ja olohuoneen välillä tilojen yhdistäminen. Huoneiden välissä ollut seinä oli poistettu ja näin muodostuneesta suuresta salista tuli Punaisen Ristin koulutustarpeisiin hyvä luokkatila. Tilassa on toteutettu valtaosa osaston tuottamasta ensiapuopetuksesta, mahtuuhan tiloihin luokkaopetukseen helposti 25 henkeä. Ilman luokkapöytiä tilaan mahtuu parhaimmillaan istumaan lähes 50 henkilöä.
Punaisen Ristin ostaessa huoneiston käyttöönsä toteutettiin tiloissa Lahden Säästöpankin silloisen johtajan Erkki Höltän suunnittelemat pintojen kunnostustoimet. Tilojen sisustaminen toteutettiin Punaisen Ristin hengessä pienillä kustannuksilla, mutta tarkoituksenmukaisuus huomioiden. Jouni Sakomaan toimiessa yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2000 tiloissa toteutettiin seinä- ja lattiapintojen kunnostustyöt sekä eteisessä olleeseen toiseen WC-tilaan rakennettiin ajanmukainen suihkutila sekä paikka pesukoneelle.
Punaisen Ristin paikallista toimintaa kehitettäessä Lahdessa toimineet kaksi paikallisyhdistystä sulautettiin toimimaan yhdessä yksikössä. Toimintansa päättänyt Lahti-Salpausselän osasto liitettiin Lahden osastoon ja paikallisosaston nimeksi muutettiin Lahden alueen osasto 1.1.2007 alkaen. Punaisen Ristin toimintakeskus Vapaudenkatu 8:n A:ssa on järjestötoiminnan kautta tullut tutuksi useille tuhansille lahtelaisille erilaisten kurssien ja Punaisen Ristin tapahtumien myötä. Yhdistys on halunnut toimia läheisessä yhteistyössä myös Vapaudenkatu 8 taloyhtiön kanssa, jonka ansiosta useat taloyhtiön kokoukset on pidetty Punaisen Ristin tiloissa. Taloyhtiössä toteutettujen remonttien yhteydessä osaston sisäpihalta käyttöönsä vuokraama autopaikka on ollut taloyhtiön ja remonttifirmojen käytössä korvauksetta. Punaisen Ristin puheenjohtajan Markku Heikkilän ehdotuksesta taloyhtiössä vuonna 2008 toteutetun hissiremontin yhteydessä A-rapun hissistä tuli läpikäytävän mallinen. Tuolloin Punaisen Ristinkin toimintakeskus saatiin liikuntarajoitteisten tavoitettavaksi, kun hankalat raput voi ohittaa ja käynti toimintakeskukseen tapahtua hissillä keittiön kautta rakennetusta uudesta sisäänkäynnistä.