Tämä on minun juttuni

Tatu Blomqvist
Kuvaaja: Tatu Blomqvist

Tulin Punaisen Ristin toimintaan mukaan jo vuonna 1992, kun Huhtiniemen Outi ylipuhui minut työpaikan ruokalassa: ”Olet juuri oikea ihminen Punaiseen Ristiin”. Ja niinhän minä lähdin mukaan. Toimin 17 vuotta Juankosken osaston puheenjohtajana ja olen ollut mukana mm. terveysneuvontapisteissä sekä ystävätoiminnassa. Omien voimien mukaan tehdään asioita, aina ei ole hyvä päivä, mutta en tykkäisi olla ilman SPR:ää.

Hankeihminen olen ollut aina. Ensimmäinen ikäihmisille suunnattu hanke, jossa olin mukana, käynnistyi v. 1993 Iivolan palvelukeskuksessa, jossa tein pitkän uran ensin perushoitajana ja myöhemmin vastaavana sairaanhoitajana. Jäädessäni osa-aikaeläkkeelle 2014 sanoin Savo-Karjalan piirin sosiaalipalvelusuunnittelija Tuija Hänniselle, että nyt pitää keksiä jotain uutta tekemistä, pelkkä ystävätoiminta ei enää riitä. Tuija kertoi tulossa olevasta Täyttä elämää eläkkeellä –hankkeesta – ja se iski minuun heti: ”Tämä on se juttu, jota haluan lähteä viemään eteenpäin!”.

Olen ollut mukana hankkeessa alusta asti. Osallistuin ensimmäiseen pilottivalmennukseen vuosi sitten, ja olin mukana hankkeen aloitustapahtumassa Kuopiossa helmikuussa. Harmikseni en pystynyt osallistumaan ensimmäiseen valmentajien koulutukseen keväällä. Onneksi kuitenkin pääsin mukaan syyskuun koulutukseen, mikä vahvisti tunnetta siitä, että tämä on minun juttuni!

Melko nopeasti valmentajien koulutuksen jälkeen järjestimme yhdessä Kaavin osaston Katariina Soinisen kanssa valmennuksen Juankoskella lokakuussa. Kokemus oli äärettömän ihana: Paikkakuntalaisena tunsin osallistujista lähes kaikki ja oli hienoa nähdä heidät siellä janoamassa tietoa uudesta elämäntilanteesta. Itselleni oli erittäin antoisaa olla tasavertaisena, äskettäin eläkkeelle jääneenä heidän joukossaan. Samalla kuitenkin tunsin, että minulla on valmentajana jotain annettavaa heille, jotain uutta liitettävää elämän reppuun. Heti valmennuksen jälkeen sain myös toimia 2pv messuemäntänä vapaaehtoisristeilyllä tsemppaamassa ja innostamassa osastoja mukaan hankkeeseen. Ihmiset innostuivat ja oivalsivat, mistä on kyse, kun joku sen heille kertoi kasvotusten.

Haluan rohkaista eläkkeelle siirtyviä osallistumaan valmennukseen ja tulemaan mukaan vapaaehtoistoimintaan. Et ole yksin, kun jäät eläkkeelle. Tule mukaan, älä jää yksin. Minulle tärkeintä vapaaehtoistoimintaan osallistumisessa on ollut tunne kuulumisesta joukkoon, tähän mahtavaan Punaisen Ristin yhteisöön.

 

                                          - Minkä teet, tee se avoimin silmin ja iloisin mielin! -

Terttu Miettinen

Täyttä elämää eläkkeellä -valmentaja