Ystävätoiminta

Ystävävälitys
 

Ystävävälityksen päivystys keskiviikkoisin klo 13-17, puh. Paula 050 5458 414 paulavalonen12@gmail.com.

Henkilökohtaisen ystävän voi pyytää vanhukselle, pitkäaikaissairaalle, liikuntarajoitteiselle tai yksinäiselle. Ystävä tulee heidän kotiinsa tai laitokseen juttelemaan tai lukemaan päivän lehden. Hei voivat yhdessä lähteä ulkoilemaan, ostoksille tai vaikkapa teatteriin. Apua saa myös lääkärissäkäyntiin, laboratoriotutkimuksiin tai minne tahansa muualle, jonne asiakas ei kuntonsa vuoksi voi yksin lähteä. Ystävät käyvät myös tervehdyskäynneillä laitoksissa ja sairaaloissa. Ystävätoiminta ei kilpaile ammattiauttajien kanssa vaan tukee heidän toimintaansa.

Ystäväkurssit

Ystäväkursseja järjestetään tarpeen mukaan. Kurssi antaa perustiedot Punaisen Ristin työstä ja ystävänä toimimisesta. SPR-ystävistä on kova pula. Moni haluaisi itselleen läheisen, luotettavan ihmisen, jonka kanssa voi keskustella tavallisista, jokapäiväisistä asioista tai lähteä ulos jaloittelemaan. Myös kertaluonteisia palveluja kysytään jatkuvasti. Jos sinulla on 1-2 tuntia viikossa aikaa auttaa lähimmäistäsi, ilmoittaudu ystäväkurssille. Työ on todella palkitsevaa. 

Tiesitkö että...
viikottainen hetki ystävänä voi olla sinulle vain pieni osa arkeasi. Sama hetki voi olla ikäihmisen viikon kohokohta.

Sirkun Keinutuoli

Sirkun Keinutuoli kokoontuu Pikku-Jumbossa, Valtakatu 10, keskiviikkoisin klo 10-12 teemapäivän merkeissä.

Sirkun Keinutuoli on ikäihmisten kerho. Ohjelmassa on valloittavia tehtäviä, rattoisaa rupattelua, laulun luritusta ja lupsakkaa leikkiä kahvinjuonnin lomassa.

Ystävätoiminnan yhdyshenkilö: Maija Jaakkola, puh 040 721 9974

Marttilanmäen ulkoilutusrinki

Vapaaehtoiset ystävät käyvät virkistämässä ja ulkoiluttamassa Marttilanmäen palvelukodin asukkaita. Jos sinua kiinnostaa liittyä mukaan vapaaehtoisiin, niin soittele Paulalle.