Uutiset

Benjamin Suomela
Kuvaaja: Benjamin Suomela

Hyvä Itä-Helsingin osaston jäsen!

On aika kiittää kuluneesta vuodesta. Kiitos teille jäsenille, että olette mukana tukemassa ja edistämässä Punaisen Ristin tärkeitä arvoja ja periaatteita.

Jäsenyytenne on tärkeä Punaiselle Ristille ja Itä-Helsingin osastolle. Lämmin kiitos vapaaehtoisille. Ilman teitä osaston toiminta ei jatku. Paljon tapahtui vuoden aikana, mutta paljon jäi tehtäväksi vielä tulevalle vuodelle. Toivottavasti olet mukana jäsenenä ja vapaaehtoisena myös ensi vuonna!

  • 21.12.2018 14:15
  • kaisaboshkov
"Iloisella ilmeellä ja hyvällä meiningillä YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kohti"

Lokakuun puolessa välissä sain mahtavan tilaisuuden viettää viisi päivää Kööpenhaminassa yhdessä muiden suomalaisten, sekä islantilaisten, tanskalaisten, norjalaisten ja grönlantilaisten nuorten kanssa SDGeneration Nordic tapahtumassa. Ajatus Pohjoismaisten Punaisten Ristien yhteistyössä organisoimasta akatemiasta oli syntynyt, kun oli huomattu, että tieto koko maailman yhteisistä YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (Sustainable Development Goals, SDG's) on Punaisen Ristin piirissä vielä hieman hataraa. Näin oli myös itseni kohdalla.

  • 26.10.2018 17:24
  • kaisaboshkov

Oletko ollut mukana jo vuosia vai vasta vähän aikaa, mutta sitäkin suuremmalla palolla? Tuletko hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja haluat olla mukana vahvistamassa järjestön vapaaehtoistoimintaa? Oletko harkinnut kouluttajaksi ryhtymistä?

 

  • 18.5.2018 11:14
  • Maaria.Kuitunen

Itä-Helsingin osasto tarjoili kahvit isosta pulputuspannusta kestittäjäkonkari, kokki Tuula Lepistön johdolla. Tuula on kahvittanut ja muonittanut osastossa jo 19 vuotta eikä kyllästymisestä ole merkkiäkään. Joten näissä merkeissä #nähdään!

  • 14.2.2018 14:10
  • Sanna Castren
Tässä ja nyt -tiedotteessa 5/2017 Janne Leskinen listasi koulutuksen järjestäjän ohjeet. Sieltä on hyvä poimia talteen, mitä kaikkea koulutuksen järjestämisessä pitää muistaa. Mutta kuka ja kenen kanssa nämä asiat tekee? Tässä Keski-Helsingin sangen toimiva malli.
 
– Koulutus on monelle ensimmäinen kohtaaminen osaston kanssa, sanoo ystäväkouluttaja Senja Multala
  • 21.12.2017 11:10
  • Sanna Castren
Linda-Lotta Luhtala
Kuvaaja: Linda-Lotta Luhtala
"Kokeneet läksykerhon vetäjät Pirjo Roni ja Paavo Roni"

Istumme Vuosaaren kirjaston kahvila Pokkarissa ja paikalla on aivan erityinen kaksikko. Pariskunta Pirjo Roni ja Paavo Roni ovat vetäneet Punaisen Ristin läksykerhoa, LäksyHelppiä, jo vuosikymmenen ajan.

Ensin vapaaehtoistyöhön hurahti Paavo. Aluksi hän avusti päiväkodissa, josta hän siirtyi pitämään läksykerhoa Itäkeskuksen peruskouluun. Vuosi oli 2006 ja Itäkeskukseen perustettiin Helsingin ensimmäinen LäksyHelppi.

  • 10.5.2017 10:45
  • Linda Luhtala
"Itä-Helsingin leidit"

Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin vuosikokous pidettiin 22.4. Helsingin keskustassa Tekniskan saleissa. Paikalla oli reilu sata Punaisen Ristin jäsentä eri osastoista aina Orimattilasta Uudenmaan maakunnan osastoihin. Itä-Helsingin osastosta paikalla oli myös edustus puheenjohtajansa Sanna Ollin johdolla.

  • 26.4.2017 15:39
  • Sanna Castren
"Kokouspulla"
Tämän kevään kevätkokouksessa vallitsi lämmin tunnelma. Mukana oli pitkästä aikaa yhtä paljon hallituksen ulkopuolisia henkilöitä kuin hallituslaisiakin. Aluksi Jarmo Lehtinen esitteli osallistujille osaston ”lanssia”, entistä ambulanssia, joka on siirretty osastolle pelatuspalveluautoksi. Komealla autolla kelpaa vapaaehtoisten karauttaa etsintöihin ja päivystyksiin! 
 
  • 23.4.2017 21:17
  • Sanna Castren
Sanna Castrén
Kuvaaja: Sanna Castrén
"Kalkun logistiikkakeskus"
Itä-Helsingin ja Riihimäen EA-ryhmät retkeilivät Kalkkuun marraskuussa 2016. Kalkku on Tampereen kaupunginosa, ja siellä sijaitsee SPR:n logistiikkakeskus
 
  • 21.11.2016 15:23
  • Sanna Castren

Itä-Helsingin osaston Hyvän Päivän kahvila on avoinna 7.9.–21.12.2016 joka keskiviikko klo 13–16 osaston tiloissa Korsholmantiellä. Tervetuloa!

  • 7.9.2016 13:20
  • Sanna Castren
Itä-Helsingin osaston jäsenkirje 1/2014
 
Hyvää kevättä kaikille ja tervetuloa mukaan Punaisen Ristin toimintaan osaksi maailmanlaajuista auttamisen ketjua.
 
Tässä kirjeessä:
  • 18.3.2014 09:17
  • Oskari Perholehto
Osasto on hankkinut toimitilan omaan käyttöön
osoitteesta Korsholmantie 9 G, 00900 HELSINKI. Talon parvekkeet ovat vihreät (Itäkeskuksessa Puhoksen vanhan kauppakeskuksen takana).

 

  • 17.4.2013 21:56
  • Oskari Perholehto

 

Ystäväpiiri on Vanhustyön keskusliiton kehittämä toiminnallinen vertaisryhmämalli, jonka tavoitteena on yksinäisyyden tunteen lievittäminen ja jakaminen, yhdessä tekeminen ja kokeminen.

 

Käyttäjän Senja Multala kuva
  • 15.1.2013 23:55
  • Senja Multala
Laura Kotila
Kuvaaja: Laura Kotila
"Matti Saranpään valppaus ja ripeä toiminta sai kiitosta Punaisen Ristin Itä-Helsingin osaston ensiapuryhmän konkarilta, Eila Kaitaselta."

Apua! Oskari Perholehto viilsi vahingossa leipäveitsellä syvän haavan avokämmeneen, vieläpä keskellä Itäkeskuksen Prismaa. Voisiko joku auttaa?

  • 2.7.2012 23:37
  • Laura E. Kotila