Ensiaputoiminta- ja valmiustoiminta

Ensiapuryhmä
Suomen Punaisen Ristin Kuusankosken osaston ensiapuryhmä on perustettu syksyllä 1961. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti tammi-toukokuun ja syys-joulukuun aikana kahdesti kuukaudessa ryhmäiltoihin harjoittelemaan henkilökohtaisia ensiaputaitoja sekä valmiutta toimia ensiapupäivystäjinä.
Mikäli olet kiinnostunut mukavasta ja hyödyllisestä toiminnasta, tule rohkeasti mukaan vaikkapa ensin vain tutustumaan toimintaamme. Jatkossa, jos sinulla riittää kiinnostusta, voit kauttamme kouluttautua toimimaan ensiapupäivystäjänä sekä ensiapuryhmän kouluttajana. Mukaan tulo ei edellytä mitään voimassa olevia ensiapukoulutuksia tai ammattitutkintoja eikä sinulta myöskään vaadita mitään sitoutumista ryhmän toimintaan, vain kiinnostus hyvän harrastuksen piiriin riittää. Tule käymään ryhmäilloissa tai ota muuten yhteyttä, niin kerromme asiasta lisää.
Ensiapupäivystykset
Ensiapupäivystyksiä teemme erilaisissa tapahtumissa pääsääntöisesti Kouvolan alueella. Tapahtuman ennakkotietojen pohjalta teemme päivystyksestä riskikartoituksen ja tarjouksen ensiapupäivystyksen järjestämisestä. Päivystyksistä saatuja korvauksia käytetään ensiapuryhmäläisten kouluttamiseen, varusteiden hankintaan ja ylläpitoon sekä toiminnan kehittämiseen. Päivystäjät eivät saa rahallista korvausta toiminnasta itselleen, ainoastaan hyvän mielen. Kaikilla Punaisen Ristin ensiapupäivystäjillä on käytynä vähintään Punaisen Ristin EA1-kurssi sekä ensiapupäivystäjän peruskurssi. Päivystäjien taidot varmistetaan vuosittain osaamisen varmistamisella.
Ensiapuryhmä toimii myös osana Vapaaehtoista Pelastuspalvelua viranomaisten apuna etsinnöissä ja muissa avustustilanteissa.
Mikäli tarvitsette tapahtumissanne ensiapupäivystystä, ottaakka yhteyttä:
Harri Ihalainen, 0400 650 529 tai harri.e.ihalainen@gmail.com
tai tilauksen / yhteydenoton voi tehdä oheisen linkin kautta
https://paivystykset.punainenristi.fi/tilaa
Vapepa-toiminta = Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu
SPR:n Kuusankosken osasto on mukana paikallisesti Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun toiminnassa, osastomme osasta se etsintöihin osallistumista ja tarvittaessa ensihuoltotehtäviä.
Etsinnät ovat aina viranomaisen johtamia toimia eri syistä kadonneiden henkilöiden etsintää joko jalkaisin tai autoartiointina. Alueena useimmiten Kouvolan kaupungin alue, hälytys etsintöihin tulee mukaan ilmoittauneille puhelimeen teksiviestinä, lähteminen on aina vapaaehtoista.
Etsintöhälytyksiä osastomme vapaaehtoisille tulee vuosittain 1-5 kpl eri vuodenaikoina sekä vuorokaudenaikoina.
Ensihuoltotehtävät ovat myös viranomaisten johtamia ja ne ovat useimmiten tulipalotilanteita, joissa avustetaan tulipalosta evakuoituneita.
Lisätietoja Vapepa-toiminnasta: Harri Ihalainen, 0400 650 529 tai Esko Käki, 0400 753 908.
KAUSIOHJELMA KEVÄT 2023
Paikkana Osaston toimitila, Keskusaukio 1, Kuusankoski, aloitusaika joka kerta klo 18.00
ti 03.01. Palovammat, silmävammat
ti 17.01. Suuret verenvuodot
ti 07.02. Viestiliikenne, vieras esine hengitysteissä
ti 28.02. Kertaus piirin koulutuspäivästä
ti 07.03. Haavojen hoito
ke 29.03. Henkinen tuki
ti 04.04. Lastoitukset
ke 19.04. Nivelvammat
ti 02.05. Pikkuvammat, silmävammat
ti 16.05. Ulkoharjoitus; nostot, siirrot, tajuton