marraskuu 2021

Maailman aids-päivän teemana on tänä vuonna ”Tiedä faktat hivistä”. Hiv-epidemian käynnistymisestä on kulunut 40 vuotta ja toimiva yhdistelmälääkitys on ollut käytössä 25 vuotta, mutta tautiin liittyvät ennakkoluulot elävät yhä vahvoina.
Toimivan lääkityksen ansiosta hiv-infektiota voidaan nykyisin pitää kroonisena sairautena, jonka kanssa voi elää täysipainoista elämää. Tehokkaan hoidon myötä hiv ei enää lyhennä ihmisen elinajanodotetta.
Seppo Rinne
Luopioisten osaston syyskokous pidettiin Haltian hirvimiesten kodalla 23.11.
Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Osaston hallitukseen valittiin uusina jäseninä Leea Peltonen, Margit Tuomola ja Leea Peltonen.
Huonontuneesta koronatilanteesta johtuen la 4.12.2021

HYVÄNTEKEVÄISYYSTANSSIAISET

joudutaan perumaan.
Kiitämme lämpimästi sekä ravintola Merihovia että kaikkia muita tapahtuman järjestelyissä mukana olleita tahoja.

Tapahtumaan lahjoitetut tavarapalkinnot tullaan käyttämään osastomme seuraavissa arpajaisissa. Iso kiitos lahjoituksista ja toimintamme kannattamisesta. Lipun ostaneille palautetaan illalliskortin hinta.
Hyvää Joulua!

SPR Meri-Lappi
Voimme järjestää perinteiset Naistenmessut ennakkosuunnitelman mukaisesti 4.12.2021 Takalon koululla, voimassa olevia ohjeita noudattaen. Sisällä saa olla kerrallaan enintään 100 henkeä, mukaanlukien myös järjestelystä vastaavat sekä myyjät, ovella turvamiehet tarkistavat tulijoiden määrän. Toivotaan, että myyjiä on kerralla korkeintaan kaksi henkeä pöytää kohti, jotta myös asiakkaita voisi päästää sisään, siis ei esim. koko koululuokka kerrallaan.
Tapiolan ensiapuryhmä on toiminut aktiivisesti koko vuoden. Olemme järjestäneet lähiharjoituksia,  pienryhmäharjoituksia, ulkoharjoituksia ja etätoimintaa aina sen mukaan minkälaiset rajoitukset tai  suositukset on olleet voimassa.
Lue uusin suositus 12.1.2022 julkaistusta uutisesta.
Uusien koronarajoituksien vuoksi kaikkien toimintaryhmiemme lähitapaamisest ovat tauolla toistaiseksi.

Voit olla yhteydessä toimintaryhmien vetäjiin tarvittaessa.
SPR Kustavin osasto piti syyskokouksensa 25.11.2021. Kokouksen puheenjohtajana toimi Veli Hiltunen ja sihteerinä Sirpa Heikkilä.
Syyskokouksessa käsiteltiin sääntömäräiset asiat eli hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. Kokouksessa valittiin myös erovuorossa olleet Birgitta Eskola ja Anne Stenij jatkamaan hallituksen jäseninä.
Tervetuloa mukaan seuraavaan valtakunnalliseen vapaaehtoisten koulutustapahtumaan Auttajat Aulangolla 1.-3.4.2022 Hämeenlinnaan! Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 30.11.2021, joten toimi nopeasti! Tapahtuma on avoin kaikille Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisille, ja odotamme tapahtumaan noin 500 osallistujaa. 
Mirva Helenius
Nälkäpäivä -keräyksen (23.-25.9.2021) vahvistettu Jyväskylän ja Kuokkalan yhteistulos, joka on yhteensä 12 201,40 euroa (vuonna 2020 yht. 10 417,60 euroa) Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Jyväskylän osaston hallitus vahvisti tuloksen kokouksessaan 7/2021, 24.11.2021. Summalla voidaan hankkia esimerkiksi ruokaa 3 210 ruokapulasta kärsivälle perheelle kolmeksi päiväksi.
Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston 24.11.2021 pidetty sääntömääräinen syyskokous linjasi vuoden 2022 toimintaa ja teki henkilövalintoja. Paikalla oli yhteensä 17 henkeä, joista 16 oli Jyväskylän osaston jäseniä.
Etsitään innostuneita jäseniä piirin järjestövaliokuntaan, olisitko sinä se itse tai tunnetko sopivan? 
KORONASUOSITUKSET HUPIN OSASTOISSA 24.11.2021 ALKAEN

REKOMMENDATIONER FÖR AVDELNINGARNA FR.O.M. 24.11.2021
Sekä koronatartuntojen määrä että sairaaloissa olevien koronapotilaiden määrä ovat kasvussa. Koronatilanteen vuoksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä antoi 24.11.2021 uusia suosituksia. Helsingin ja Uudenmaan piirissä toimintaa mukautetaan tilanteen vaatimalla tavalla, myös osastojen suositellaan tekevän samoin.
Hei Punaisen Ristin nuoret ja nuorten parissa toimivat, 
kiinnostaako kansainvälistyminen vuonna 2022?  
Tervetuloa ensivastekouluttajien täydennyskoulutukseen 4.-6.2.2022 Nynäsiin!
Haku koulutukseen on nyt auki alla olevan linkin kautta. Hakemukset pyydetään 2.1.2022 mennessä.

https://www.lyyti.in/evykoulutus0121
Saija Fält ja Virpi Lohrum
Oletko kiinnostunut toimimaan ensivastekouluttajana? Haku koulutukseen on auki, hae mukaan alla olevan linkin kautta 2.1.2022 mennessä.
https://www.lyyti.in/evykoulutus0121
Johanna Raivio, SPR Hämeen piiri
SPR Hämeen ja Varsinais-Suomen piirien yhteinen, ensimmäinen Soppi kierrätysputiikki avautui keskiviikkona 24.11. Hämeenlinnan Tiiriöön. Lahjoittajille oli etkot klo 10 ja puolelta päivin kauppa avautui kaikille asiakkaille.
Lahjoittajaetkoilla olivat myös Meeri ja Kari Nurminen, jotka olivat lahjoittaneet Soppiin tavaraa toissa viikolla ja saivat siten kutsun etkoille.
SPR Kuopion osaston sääntömääräinen syyskokous pidetään
maanantaina 29.11.2021 klo 18
Osaston toimitiloissa (Puijonkatu 9)
 
Käsittelemme sääntömääräiset asiat. Lämpimästi tervetuloa! - Hallitus-
Johanna Raivio/SPR Hämeen piiri
SPR Hämeen ja Varsinais-Suomen piirien yhteinen, ensimmäinen Soppi kierrätysputiikki avautui keskiviikkona 24.11. Hämeenlinnan Tiiriöön. Lahjoittajille oli etkot klo 10 ja puolelta päivin kauppa avautui kaikille asiakkaille.
Järjestön hallitus kokoontui lyhyeen kokoukseen ennen valtuuston kokousta 19.11.2021. Kokouksen keskeisinä aiheina olivat vuoden 2022 talous- ja toimintasuunnitelmat sekä uusi kansainvälisen avustustoiminnan linjaus. Lue tiedote hallituksen kokouksesta täältä.