Ystävätoiminta

Ystävätoiminnalle on nykyään niin Kemijärvellä kuin muuallakin Suomessa erittäin paljon tilausta. Väestön ikääntymisen myötä ikäihmiset syrjäkylillä mutta myös kaupungissa tarvitsevat yhä enemmän vapaaehtoisten apua. Sen lisäksi ystävää voi tarvita minkä ikäinen ihminen tahansa. Osastollamme on tällä hetkellä noin 15 ystävätoiminnan aktiivia. He tapaavat ystäviään ulkoilun, kauppareissun tai vaikkapa ihan vain juttelun ja yhdessäolon merkeissä. Moni on ollut ystävä saman ihmisen kanssa jo vuosia.

Kuka vain voi alkaa vapaaehtoiseksi ystäväksi. Oma kiinnostus riittää. Uudet vapaaehtoiset käyvät ystävätoiminnan peruskurssin, joka voidaan tarvittaessa järjestää Kemijärvellä. Kurssilla saa hyvät valmiudet toiminnan tueksi.

Kemijärvellä kaivataan koko ajan lisää ystäviä, jos kiinnostuit, ota yhteyttä Sirpa Syrjälään puh. 044 242 6172.