Henkisen tuen ryhmä

Imatran osastossa toimii henkisen tuen ryhmä, jonka jäsenet ovat saaneet henkisen tuen koulutuksen. Ryhmän jäsenet (myös mahdolliset terveydenhuollon ammattihenkilöt) toimivat maallikkoauttajina antaen henkistä tukea erilaisissa auttamistehtävissä.

Yhteistyötahoja ryhmällä ovat osaston muut toimintaryhmät sekä eri viranomaistahot, mm. sosiaalipäivystys ja terveydenhuoltohenkilöstö.

Henkisen ensiavun ja tuen tavoitteena on turvallisuuden tunteen luominen eri auttamistilanteissa. Keskeisiä keinoja ovat rauhallinen läsnäolo, kuuntelu, lähiomaisiin yhteydenotossa avustaminen, sekä tarvittavan jatkoavun piiriin ohjaaminen. Aina ei tarvitse edes puhua – autettavalle voi riittää läsnäolo ja mahdollisuus keskusteluun. Ryhmä ei tee ammattilaisille kuuluvia tehtäviä, esim. jälkipuinti-istuntojen ohjaamisia.

Henkinen tuki auttaa ehkäisemään ja lievittämään kriisitilanteiden mahdollisia jälkivaikutuksia.

Henkisen tuen ryhmä osallistuu tarpeen mukaan myös muihin osaston toteuttamiin avustustehtäviin, kuten kotimaan avun järjestämiseen.

Miten mukaan?

Henkisen tuen ryhmään ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat auttaa vapaaehtoispohjalta toisia ihmisiä. Ryhmän toiminnan ja vapaaehtoisen itsensä jaksaminen kannalta on kuitenkin tärkeää, että ryhmän jäseneksi haluavan oma elämä on tasapainossa. Aiheeseen liittyvää pohjakoulutusta ei tarvita, SPR järjestää ryhmäläisille tarvittavan koulutuksen.

Ryhmän jäseneksi haluavien kanssa keskustellaan ennen toiminnan aloittamista ja heidän tulee kirjoittaa vaitiolo-/salassapitosopimus.

Harjoittelu ja hälytykset

Henkisen tuen ryhmässä opit valmiuksia ihmisen kohtaamiseen erilaisissa tilanteissa, perusasiat äkillisten tilanteiden jälkeisistä kriiseistä, niiden aiheuttamista reaktioista ja niistä selviytymisestä.

Harjoitukset ovat kerran kuukaudessa tiistaisin klo 18-20 syyskuusta toukokuuhun; kesä-elokuun ajan ryhmä on harjoituksista kesälomalla – yhteisiä tapaamisia voi tällöin olla vaikkapa yhteisten retkien merkeissä.

Osallistuminen toimintaan on maksutonta ja aktiivisesti toimintaan osallistuvat voivat kouluttautua maksutta henkisen tuen kursseilla siten, että kouluttautumisen jälkeen on mahdollisuus osallistua hälytystoimintaan. Koulutuksiin osallistuminen ei automaattisesti sido ryhmäläistä hälytysvalmiuteen.

Ryhmä toimii osastossa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmänä ja osallistuu viranomaisen hälyttämiin tehtäviin osana muuta vapaaehtoisten joukkoa tai tilanteen mukaan ainoana vapaaehtoistoimijana tehtävällä. Ryhmä voi toimia tilanteessa viranomaisen hälyttämänä myös suoraan osana osaston toimintavalmiutta.

Tule mukaan!

Henkisen tuen ryhmän vetäjänä toimii Tarja Valokorpi, tarja_valokorpi@hotmail.com