Apupupu on maailman pehmein auttaja, ja se neulotaan rakkaudella lohduttamaan ikäviä asioita kokenutta lasta. Pupu antaa tukea sen käpälään tarttuvalle ja tuo iloa päivään. Kriisiä pakenevat lapset tarvitsevat nyt Apupupujen apua! Tavoitteenamme on antaa jokaiselle vastaanottokeskuksen kautta Suomeen saapuvalle lapselle oma Apupupu uudeksi ystäväksi.
Ystävänpäivän kunniaksi jaettiin herkkuja Kalannin K-marketilla. Lisäksi kakuin ja kukin ilahdutettiin Kalannin palvelukeskuksen ja vanhainkodin asukkaita.
Konsertin tuotto lahjoitetaan kalantilaisille vanhuksille ja kappeliseurakunnan diakoniatoimelle. Yleisö sai jälleen kerran nauttia kauniista joululauluista ja joulun tunnelmasta kauniissa kotikirkossamme!
Torstaina 26.9.2019 Kalannin postin edessä myydään Salosen leipomon nälkäpäiväleipää 2€/kpl. Leivät tulevat n. klo 9 ja myynti päättyy klo 17. Samassa paikassa voi osallistua myös nälkäpäivän lipaskeräykseen. Lipaskeräys toimitetaan myös Kalannin kouluissa ja useissa yrityksissä mm lounasruokala, huoltoasema ja apteekki.
Ystävänpäiväjuhlassa srk:n päiväkerhon lapset lauloivat ja leikkivät ja Pajalan lauluryhmä esiintyi. Laulutrio Farmari Sisters Laitilasta esitti nostalgisia kappaleita. Juhlapuheen piti 100 hengen juhlayleisölle Tuija Hongisto SPR.n V-S.n piiristä. Suomen Punaisen Ristin ystävätoimen 60-vuotisjuhlan kunniaksi Kalannin osaston Ystävät kukitettiin.
Ohjelmassa oli tutustuminen Yläneen museoon ja Luontokeskukseen. Lopuksi mentiin torin kautta Valasrantaan lounaalle. Lounaan jälkeen oli musiikkipainotteista ohjelmaa ja arvontaa. Ritva Leino voitti ämpärillisen paikallisia herkkuja. Mukava päivä oli!
Juhla järjestettiin srk diakoniatyön ja spr ystäväpalvelun yhteistyönä jo 19. kerran. Vapaaehtoiset ystävät kuljettivat vieraita juhlapaikalle, huolehtivat kahvituksesta ja tarjoilivat kaikille kakkukahvit pöytään. Tervehdyspuheen esitti diakoniatyöntekijä Maaret Eresmaa ja kappalainen Juhani Kapiainen piti juhlapuheen. Juhlassa päiväkerholaisten leikkilaulut saivat kaikille hymyn huulille ja myös Pajalan toimintakeskuksen lauluryhmä sai runsaat aplodit. Uudenkaupungin teatterilaiset esittivät tuttuja lauluja ja Pasi Venho säesti yhteislauluja.
Tilaisuus oli 11.10.2017 Kalannin koulussa, mukana luokat 6-9. Monologin "Luuseri-Henkasta" ja koulukiusaamisesta esitti Peter - Sebastian Lehtonen Porin teatterista.
Mukaansa tempaava, koskettava, välillä ronskiakin kieltä viljellyt Lehtonen sai oppilaat kuuntelemaan keskittyneesti esitystä. Välillä oli aivan hiljaista, kun odotettiin näyttelijän seuraavaa siirtoa.
Tilaisuus järjestettiin Kalannin osaston v. 2016 järjestämän joulukonsertin tuotolla.
Kuvaaja: Outi Sonkki "SPR:n Varsinais-Suomen piirin järjestöpäällikkö Sirpa Lehtimäki kävi onnittelemassa pj Anneli Nevavuorta, joka on ollut Kalannin osaston toiminnassa 30 vuotta ja puheenjohtajana 20 vuotta."
Kuvaaja: Outi Sonkki "- SPR Kalannin osasto luovutti toiset pyörätuolipussit Kalannin vanhainkotiin, Palvelukeskukseen ja Villa Galandiin - pussien lahjoitus on jatkoa 2015 joulukonsertin tuotolle - erittäin kätevät, tuulen- ja vedenpitävät pussit on valmistanut Ompelimo Silmäneula Terttu Sjöberg - Kuva on Kalannin Palvelukeskuksesta. Kuvassa vas. lähihoitaja Erika Rosten, mannekiinina Esko Wehman ja oik. SPR:N Kalannin osastosta Hannele Onninen"
Sunnuntaina 4.12.2016 Kalannin kirkossa pidetyn joulukonsertin järjestäjinä toimivat SPR Kalannin osasto ja Kalannin kappeliseurakunnan diakoniatoimi. Konsertin tuotto käytetään Kalannin nuorten hyväksi.
Kalannin alakoulun 3b:n oppilaat kävivät jälleen ilahduttamassa iloisilla lauluilla vanhainkodin, Villa Galandin ja Palvelukeskuksen asukkaita. Asukkaat olivat iloisia oppilaiden iloisista lauluista ja leikeistä. Oppilaat puolestaan innoissaan päästessään esiintymään ja jaetut kiitoskarkit saivat hymyn huulille. Joulun alla menemme jälleen!
Kuvaaja: Inkeri Penttilä "Tiina Rosten ja Paula vas., Laura Kallila ja Urpo sekä Outit Sonkki ja Virtanen ja pyörätuolissa Leena. Oik. Anneli Nevavuori"
Perinteinen SPR:n Kalannin osaston joulukonsertti v.2014 tuotti sopivan summan, jotta jokaiseen Kalannin kolmesta hoitolaitoksesta voitiin hankkia ulkoiluun lämmin asu pyörätuolia käyttävälle vanhukselle. Puvut valmisti Tilausompelimo Silmäneulan Terttu Sjöberg. Asuja luovuttamassa olivat SPR:n edustajat ja vastaanottamassa palvelutalosta Outi Virtanen, vanhainkodista Tiina Rosten ja Villa Galandista Laura Kallila. Lisäksi paikalla oli esittäytymässä uusi vapaaehtoistyön koordinaattori, kuntohoitaja Raija Aarnio sekä joukko ulkoiluttajaystäviä.
Nälkäpäiväkeräys on to 17.9. - la 19.9.2015. Keräyslipas on Siwassa, Tanjan Torilla, palvelutalossa, Säästöpankissa, apteekissa, Kalannin Kukassa, Kampaamo Beritassa, Seo-asemalla, kirjastossa, Lounaskahvila Paussissa ja Kampaamo Mandissa sekä ylä- ja alakoulussa ja Vahterus Oy:ssa.
Siwan edessä on lipaskeräyksen lisäksi jo perinteinen Nälkäpäiväleivän myynti. Leipänä on tuttu Salosen Patikkavarras. Leivän hinnasta 60% sekä lipaskeräyksen tuotto kokonaisuudessaan menevät katastrofirahastoon, jota tarpeen mukaan käytetään sekä koti- että ulkomaan tarpeisiin.