Huomionosoitukset

Vuoden valtakunnallinen pelastaja on vapaaehtoinen tai ryhmä, joka on aktiivisella ja ansiokkaalla toiminnallaan osallistunut turvallisuuden ja Vapepan tunnettuuden lisäämiseen omalla alueellaan. Vuoden valtakunnallinen pelastaja valitaan vuoden maakunnallisten pelastajien joukosta.

Vuoden valtakunnallisen pelastajan tunnustus on osa Vapepan huomionosoitusjärjestelmää, joka otettiin käyttöön vuonna 2004. Huomionosoitusjärjestelmää on viimeksi päivitetty keväällä 2016. 

Vapepan keskustoimikunta on myöntänyt vuoden valtakunnallisen pelastajan tunnustuksen seuraaville henkilöille ja ryhmille:

2015: Pelastusvene Toppilan miehistö: Roope Aarnikare, Markku Hentilä ja Juha Rajala (Oulun  Meripelastusyhdistys)

Aarnikare, Hentilä ja Rajala pelastivat elokuun 2015 lopussa veden varasta kaksi ihmistä, joiden vene oli kaatunut korkeassa aallokossa. Pelastusvene Toppila oli koulutusajossa Oulun edustalla, kun aluksen miehistö havaitsi veden varaan joutuneet ihmiset. Viidessä minuutissa molemmat henkilöt oli saatu nostettua merestä veneeseen. Miehistö teki ilmoituksen meripelastuskeskukseen ja kuljetti kaatuneen veneen matkustajat lähimpään pienvenesatamaan, johon meripelastuskeskus oli tilannut ambulanssin. Myös kaatunut vene saatiin siirretyksi satamaan aiheuttamasta vaaraa muille vesillä liikkujille.

2014: Pohjois-Satakunnan ensihuoltoryhmä

Pohjois-Satakunnan ensihuoltoryhmän vapaaehtoiset ovat kuluneen vuoden aikana auttaneet ihmisiä muun muassa Jämijärven lento-onnettomuudessa ja Lavian rivitalopalossa. Jämijärvellä ryhmän vapaaehtoiset olivat paikalla heti ensimmäisestä päivästä lähtien tarjoamassa menehtyneiden omaisille ja Jämille kokoontuneille laskuvarjohyppääjille henkistä tukea.

Ryhmä on toiminut yhdessä neljän vuoden ajan ja siihen kuuluu 20 vapaaehtoista. Ryhmän vetäjä Anja Tunturi on aiemmin saanut Satakunnan maakunnallisen pelastajan tunnustuksen.

2013: Katja Ruostila, Vesilahti, Häme

Vuoden 2013 valtakunnallinen pelastaja Katja Ruostila on kuulunut Tampereen seudun etsintäkoirat ry:n hälytysryhmään yli 12 vuoden ajan ja osallistunut koiriensa kanssa kymmeniin kadonneen ihmisen etsintöihin. Hän on kouluttanut hälytysryhmään kaksi koiraa. Lisäksi Ruostila on osallistunut etsintöihin rivietsijänä ja autopartioissa. Palkinnon on myöntänyt Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa).

Vapaaehtoisuransa aikana Ruostila on kahdesti pelastanut eksyneen ihmisen ollessaan vasta matkalla varsinaiseen hälytystehtävään. Lisäksi hän on löytänyt koiransa kanssa metsään eksyneen naishenkilön.

- Ruostilan toiminta osoittaa huomiokykyä ja etenkin sellaista välittämistä, jota jokapäiväisessä liikenteessä ja yhteisöissä oikeasti kaivataan, Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Heikki Väätämöinen toteaa.

2012: Leena Koivistoinen, Varkaus,  Pohjois-Savo

Leena Koivistoinen oli kouluttanut ja perustanut vuonna 2012 vapaaehtoisista koostuvan henkisen tuen ryhmän Punaisen Ristin Varkauden osastoon. Ryhmä joutui tulikasteeseen, kun mielenterveysongelmista kärsinyt mies puukotti 16-vuotiaan tytön saman vuoden huhtikuussa. Leena sai tiedon tapahtumasta myöhään yöllä ja hälyttyi ryhmän valmiuteen. Hän otti aamulla yhteyttä piiritoimistoon ja Varkauden kaupungin nuorisotoimistoon. Yhteydenottojen perustella Leena aloitti välittömästi ryhmänsä kanssa nuorten tukemisen. Ryhmä päivysti perjantaina surmapaikalla jututtaen ja tukien paikalla käyneitä henkilöitä. Lauantai-iltana nuorison kokoontumistiloissa oli Varkauden ryhmän lisäksi Leppävirran henkisen tuen ryhmä, Punaisen Ristin kriisipsykologi ja seurakunnan sekä nuorisotoimen työntekijöitä kuuntelemassa ja purkamassa nuorten tuntoja. Seuraavalla viikolla Leena auttoi henkisenä tukena Varkauden kouluilla.

2011: Martti Kutilainen, Hämeenlinna
Martti Kutilainen on toiminut aktiivisesti sekä Punaisen Ristin ensiapuryhmässä 1980 –luvulta lähtien sekä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Hämeenlinnan aluetoimikunnassa ja nykyisellään paikallistoimikunnassa.
 
Viime vuosien aikaan Martti on painottanut toimintaansa entistä enemmän Vapepan suuntaan. Martti on käynyt kaikki Vapepa koulutukset ja tällä hetkellä on Vapepa-johtaja ja etsintäkouluttaja.
 
Martti on toiminut Hämeenlinnan paikallistoimikunnassa aktiivisesti, johtanut etsintöjä, kouluttanut sekä toimii tällä hetkellä paikallistoimikunnan operaatiopäällikkönä. Martti on ollut mukana alueen lähes kaikissa etsintä tai ensihuoltohälytyksissä joko johtajana tai toimijana. Lisäksi Martti on osallistunut aktiivisesti kokouksiin, tapahtumiin, järjestelyihin ja toiminnan kehittämiseen.
 
Martti on jo ensiapuryhmäläisenä osoittanut suurta sitoutumista toimintaan ja ollut monissa tilanteissa ja asioissa sillanrakentajana. Martti on aina toiminnoillaan osoittanut suurta kunnioitusta autettavia, viranomaisia ja vapaaehtoisia kohtaan ja ollut hyvin tasapuolinen asioita hoitaessaan.

2010: Pekka Törmä, Sauvo, Varsinais-Suomi

Pekka ja ystävänsä olivat vanhojen paloautojen paraatissa Salossa,  Sauvon VPK:n vanhalla Jeepillä. Kun paraatin piti alkaa, ystävä hyppäsi kuskin pukille ja oli tarkoitus lähteä liikkeelle, niin hän sai sydänkohtauksen.

Pekka reagoi todella nopeasti tilanteeseen ja totesi että ystävä ei reagoi mihinkään,  ja siirsi hänet välittömästi autosta ulos asfaltille. Oikeaoppisesti hän tutki potilaan peruselintoiminnot ja aloitti heti peruselvytyksen. Hän elvytti yksinään ensimmäiset minuutit, kunnes sai apua Salon VPK:n kavereilta, hän oli mukana ystävänsä hoidossa ambulanssin lähtöön saakka. Jos Pekka ei olisi ollut paikalla, niin ystävän selviämismahdollisuudet olisivat olleet todella paljon huonommat!

Pekka Törmä on yksi niistä Vapepan perustoimijoista ,joita ilman Vapepaa ei olisi.
Hän on toiminut yli 30 vuotta Punaisen Ristin Sauvon ensiapuryhmässä ja saman ajan myös Sauvon VPK:ssa hälytysryhmässä ja nykyään lisäksi myös Sauvon VPK:n ensivasteryhmässä. Hän myös osallistuu aktiivisesti palokunnan viikoittaisiin harjoituksiin ja on aina mukana hälytyksissä.  Pekka on myös tuttu näky vapepan etsinnöissä. Pekka on vaatimaton toimija, joka ei missään tilanteessa tuo itseään tai osaamistaan esille, vaan toteaa että ” niin se kuuluisi tehdä kaikkien muidenkin”.
 
2009: Päivi Salovaara, Varsinais-Suomi
 
Päivi toimi erityisen ansiokkaasti lokakuussa 2009 Naantalissa viiden nuoren hengen vaatineessa tilipalon jälkeisen kriisiavun järjestämisessä. Hän organisoi yhdessä Punaisen Ristin henkilöstön kanssa kriisiapua Naantaliin ja johti määrätietoisesti toimintaa koko viikonlopun ajan ja vielä seuraavanakin viikonloppuna. Hän oli organisoimassa myös aineellista apua kotinsa menettäneille.
 
Omakotitalon tulipalo syttyi räjähdysmäisesti lauantainvastaisena yönä omakotitaloalueella Naantalissa. Rajussa tulipalossa menehtyi viisi nuorta ja kymmenen nuorta pelastui viimehetkellä rikkomalla ikkunat ja hyppimällä niistä turvaa, osa vakavasti loukkaantuneina. Kun katastrofin vakavuus ja laajuus selvisi, kriisiapua järjestettiin jo yöllä nuorille, omaisille ja kotinsa menettäneille läheiseen kylpylään. Kylpylässä kävi yön aikana runsaasti järkyttyneitä nuoria ja omaisia.
 
Lauantaina aamulla perustettiin kriisikeskus Naantalin seurakuntakeskukseen, jossa vapaaehtoiset päivystivät varhaisesta aamusta koko viikonlopun ajan SPR:n henkilöstön ja viranomaisten apuna. Vapaaehtoiset päivystivät lauantaina ja sunnuntaina aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi kahdessa nuorisotilassa oli vapaaehtoisia auttajia koko niiden aukiolon ajan. Vapaaehtoiset olivat myös kaupunkilaisten tukena Naantalin kirkossa lauantai-iltana uhrien muistoksi järjestetyssä hartaustilaisuudessa. Vapaaehtoisia oli viikonlopun aikana henkisen tuen tehtävissä yhteensä yli 80 henkeä.
 
Vapaaehtoisten tehtävänä oli olla läsnä henkisenä tukena palosta täpärästi selvinneille nuorille, hyviä ystäviänsä palossa menettäneille, uhrien omaisille ja järkyttyneille naantalilaisille. kriisikeskuksessa kävi runsaasti omaisia ja nuoria. Palopaikalla oli sadoittain nuoria jättämässä hiljaisia jäähyväisiä palossa menehtyneille. Nuoret palasivat aina uudelleen ja uudelleen palopaikalle hiljentymään. Myös menehtyneiden nuorten omaisia kävi palopaikalla runsaasti.
 
Päivi Salovaara on ollut erittäin aktiivisesti kehittämässä vapepan toimintaa Raision kihlakunnan pelastuspalvelussa ja vaikuttamassa osaltaan koko Varsinais-Suomen Vapepan kehitykseen monien vuosien ajan. Hän on toiminut useiden vuosien ajan Rakin valmiuspäivystäjänä ja etsintöjen johtajana sekä Rakin aluetoimikunnan puheenjohtajana. Hän on toiminut myös erittäin aktiivisena etsinnän kouluttajana.
 
Lisäksi Päivi Salovaara on ollut luomassa Varsinais-Suomen alueelle toimivaa ensihuolto- ja henkisen tuen toimintaa. Hän on toiminut alusta asti Varsinais-Suomen henkisen tuen ryhmässä ja ryhmän valmiuspäivystäjänä sekä viimeiset vuodet myös aktiivisena henkisen tuen ja ensihuollon kouluttajana.
 
2008: Anna Jääskeläinen, Järvenpää ja Timo Häkkinen, Nokia

Järvenpääläinen Anna Jääskeläinen toimi evakuointikeskuksen johtajana Jokelan koulusurmien yhteydessä vuoden 2007 marraskuussa. Hän saapui paikalle ensimmäisten vapaaehtoisten auttajien joukossa ja sai tehtäväkseen johtaa toimintaa Jokelan kirkossa sijainneessa evakuointipisteessä.

Koulutuksen ja kymmenien aiempien tehtävien tuomalla kokemuksella Jääskeläinen osoitti lujuutta ja taitoa johtaa vaikeassa tilanteessa. Jääskeläinen laittoi paineen alla kaiken osaamisensa peliin ihmisten auttamiseksi.

Nokialainen Timo Häkkinen  toimi vapaaehtoisjohtajana Nokialla  joulukuun 2007 vesikriisin aikana, johtaen ja ohjeistaen niin vapaaehtoisia kuin viranomaisiakin tilanteen ollessa kaaoksessa. Häkkisen ideoiden ansiosta vapaaehtoisten apu saatiin Nokialla konkretisoitua.

Valitessaan kaksi valtakunnallista vapaaehtoista pelastajaa Vapepan keskustoimikunta halusi tuoda esiin sitä merkittävää työtä, jota vapaaehtoiset ja heidän johtajansa tekivät molemmissa poikkeuksellisen suurissa tehtävissä.

 2007: Tapani Huhtala, Ylöjärvi

2004: Heikki Maukonen, Jyväskylä

Maakunnalliset vuoden vapaaehtoiset pelastajat

Vuoden maakunnalliset pelastajat ovat aktiivisia ja ansioituneita vapepalaisia, jotka ovat osallistuneet positiivisella tavalla Vapepan tunnettuuden lisäämiseen. Maakunnallisen pelastajan valinnan vahvistaa Vapepan keskustoimikunta maakuntatoimikuntien ehdotuksesta.

Vuoden maakunnallisen pelastajan tunnustus on osa Vapepan huomionosoitusjärjestelmää, joka otettiin käyttöön vuonna 2004 ja päivitettiin vuonna 2013.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on myöntänyt vuoden maakunnallisen pelastajan tunnustuksen seuraaville henkilöille:

2015

    Pelastusvene Toppilan miehistö: Roope Aarnikare, Markku Hentilä ja Juha Rajala (Oulun Meripelastusyhdistys), Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Virpi Laine, Varsinais-Suomi
    Ari Nissinen, Häme
    Tanja Sälevä, Lappi
    Pohjois-Karjalan pelastuskoiraryhmä, Pohjois-Karjala
    Kuopion henkisen tuen ryhmä, Pohjois-Savo

2014

     Pohjois-Satakunnan ensihuoltoryhmä
     Raisa Kaukonen ja Rainer Suomi, Häme
     Esa Erkkilä, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
     Sirpa Harve, Lappi

2013

    Rokkamäki Maarit, Keski-Suomi
    Kantokoski Jani, Etelä-Pohjanmaa
    Lehtisalo Jouko, Satakunta
    Valokorpi Tarja, Etelä-Karjala

2012

    Varjoliitäjät: Minkkinen Urpo, Kokkonen Jari, Gola Marko, Keski-Suomi
    Koirakko: ”Pilkku” & Mari Kallio, Jon Sahlberg, Häme
    Toivonen Sari, Pohjois-Karjala
    Valonen Aki, Etelä-Pohjanmaa

2011

    Hatakka Ilona, Pohjois-Karjala
    Jokilaakson Radiokerho ry, Keski-Suomi
    Koukkari Katja, Satakunta
    Kuokkanen Pentti, Pohjois-Karjala
    Seppälä Jari, Lappi
    Siniluoto Eija, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu

2010

    Jansson Johan, Ahvenanmaa / Åland
    Karlsberg Miia, Haukipudas, Pohjois-Pohjanmaa
    Lohjan Seudun PTK, Lohja Uusimaa
    Rasimus Tarja, Kankaanpää, Satakunta
    Sieppi Elina, Tampere, Häme
    SPR:n Varpaisjärven EA-ryhmä, Varpaisjärvi, Pohjois-Savo
    Tähti Kari, Lappi

2009

    Gunnar Ahlström, Ahvenanmaa
    Taina Heiskanen, Helsinki ja Uusimaa
    Tarja Tuovinen, Kaakkois-Suomi
    Minna Knuuttila, Häme
    Vapepan aluetoimikunta, Savo-Karjala
    Päivö Laukkala, Keski-Suomi
    Jari Nieminen, Satakunta
    Aino Haavisto, Pohjanmaa
    Hukka-tiimi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Annikki von Pandy-Mikkonen, Lappi

2008

    Esa Hirvonen ja Esko Käki, Kaakkois-Suomi
    Tuikku toimintaryhmä, Lappi
    Jussi Nokelainen ja Pohjanmaa Offroad ry, Länsi-Suomi
    Pirjo Kontio, Oulu
    Reino Lehto, Satakunta
    Kuopion Lentäjät, Savo-Karjala
    Matti Kulmala, Varsinais-Suomi

2007

    Erkki Hänninen, Kaakkois-Suomi, Juva
    Inarin järvipelastusyhdistys ry, Lappi
    Antti Koskinen, Länsi-Suomi, Muurame
    Mikko Kaunismäki, Rauma
    Offroad Oulu -hälytysryhmä
    Vapepan Varkauden paikallistoimikunta, Savo-Karjala
    Paavo Vilpo, Varsinais-Suomi, Turku
    Seinäjoen Maa- ja kotitalousnaiset, Österbotten

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ansioristi

Ansioristi voidaan myöntää vapaaehtoiselle erittäin pitkään jatkuneesta, poikkeuksellisen huomattavasta ja ansiokkaasta toiminnasta tai poikkeuksellisen huomattavista teoista Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tai sen päämäärien hyväksi.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ansioristi on osa Vapepan huomionosoitusjärjestelmää, joka otettiin käyttöön vuonna 2004 ja päivitettiin vuonna 2013.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on myöntänyt ansioristin seuraaville henkilöille :

2015

    Tapani Huhtala
    Esa Huhtamella
    Martti Kivivuori
    Anja Kopio
    Martti Kutilainen
    Tarja Lindroos
    Paavo Nevalainen
    Pekka Perttula
    Seppo Rasmus
    Hanna Saari
    Asko Kalervo Valkama

2014

    Aho Erkki, Oulu
    Komulainen Annikki, Kainuu
    Määttä Arja, Kainuu

2013

    Haavisto Ari, Espoo
    Himmi Lauri, Lappeenranta
    Karppinen Alpo, Kainuu
    Käki Esko, Elimäki-Iitti
    Leinonen Aila, Simo
    Liimatainen Anne, Salo
    Lindgren Sami, Espoo
    Liuke Jouni, Turku
    Louko Ville, Lakeus
    Määttä Reino, Kainuu
    Nurmi Anne, Turku
    Norrgård Bo, Pohjanmaa
    Paakkari Päivi, Rantapohja
    Parkkila Pentti, Lappi (Ylitornio)
    Pummila Reijo, Riihimäki
    Rahkonen Ari, Lakeus
    Törnblom Stina, Kaarina
    Viitala Vesa, Keski-Pohjanmaa
    von Pandy Jorma, Lappi (Inari)

2012

    Suomi Rainer, Häme
    Johansson Hakan, Österbotten
    Kitkiöjoki Erkki, Pello
    Ratava Lauri, Lakeus-Rokua
    Salovaara Päivi, Raision seutu

2011

    Haarni Jaana, Häme
    Herva Esa, Lappi
    Kalenius Aimo, Varsinais-Suomi
    Lucenius Hertta, Varsinais-Suomi
    Multanen Veli-Matti, Kaakois-Suomi
    Myöhänen Esko, Varsinais-Suomi

2010

    Kiikka Eero, Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa
    Kivimäki Eerikki, Vasarainen, Satakunta
    Mattila Tommi, Lempäälä, Häme
    Paukku Risto, Hietamäki, Varsinais-Suomi
    Rakkolainen JArmo, Mynämäki, Varsinais-Suomi
    Tunturi Anja, Jämijärvi, Satakunta

2009

    Annikki Pandy-Mikkonen
    Sippo Nevalainen
    Pekka Koivukangas
    Sirpa Harve
    Rauno Vihriälä
    Erkki Rannanpää
    Pentti Partanen
    Kari Lehtola
    Seppo Mäkinen

2008

    Jokisaari Esko, Länsi-Suomi
    Kulmala Matti, Helsinki-Uusimaa
    Reinikainen Kari, Savo-Karjala

2007

    Heimonen Tuomo, Helsinki-Uusimaa
    Hollstein Jarmo, Helsinki-Uusimaa
    Jokinen Risto, Häme
    Malminen Pekka, Häme
    Tuimala Martti, Häme
    Kangas Pentti, Länsi-Suomi
    Rönkkö Tuula, Länsi-Suomi
    Seppälä Antero, Länsi-Suomi
    Urhonen Armas, Varsinais-Suomi

2006

    Seppänen Seppo, Helsinki-Uusimaa
    Heikkilä Raimo, Länsi-Suomi
    Salo Paavo, Häme
    Salo Antero, Oulu
    Vilpo Paavo, Varsinais-Suomi
    Holopainen Anja, Savo-Karjala
    Poikonen Timo, Savo-Karjala
    Hakuli Matti, Savo-Karjala
    Olli Raimo, Savo-Karjala

2005

    Misukka Ari
    Lehtinen Ilkka
    Hyle Matti
    Huovinen Erkki
    Rytioja Marja
    Salonen Antti
    Pollari Taisto

2004

    Myllyniemi Pekka, Uusimaa
    Katajamaa Teuvo, Lappi
    Harve Pekka, Lappi
    Grip Markku, Oulu
    Nevalainen Eino, Oulu
    Bräysy Tauno, Oulu
    Ärlig Timo, Häme
    Salonsaari Jussi, Häme
    Jyrkinen Kari, Häme
    Vapaavuori Matti, Varsinais-S
    Nuorivuori Rauno, Kaakkois-S
    Alho Jukka, Uusimaa
    Rusi Martti, Uusimaa
    Kalervo Jukka , Uusimaa
    Sandroos Uolevi, Uusimaa
    Aas Knut, Uusimaa
    Nuutinen Hannu, Uusimaa
    Olin Leif, Uusimaa
    Salonen Hilkka, Uusimaa
    Stenman Erkki, Uusimaa
    Myller Martti, Uusimaa

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hopeinen ansiomitali

Hopeinen ansiomitali voidaan myöntää vapaaehtoiselle hyvin pitkään (vapaaehtoiset 15 vuotta, toimihenkilöt 18 vuotta) jatkuneesta ja erittäin huomattavasta ja ansiokkaasta toiminnasta tai erittäin huomattavista teoista Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tai sen päämäärien hyväksi.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hopeinen ansiomitali on osa Vapepan huomionosoitusjärjestelmää, joka otettiin käyttöön vuonna 2004 ja päivitettiin vuonna 2013.

Vapepan keskustoimikunta on myöntänyt hopeisen ansiomitalin seuraaville henkilöille:

2015

    Ali-Hokka Arto
    Haavisto Irma-Kaarina
    Huusko Tero
    Karppinen Martti
    Kivi Tarmo
    Koivunen Sari
    Kytölä Anni
    Lyytinen Kati
    Mattson Caarin
    Meronen Reino
    Niskanen Tauno
    Nousiainen Pekka
    Partanen Matti
    Puuperä Erkki
    Salminen Aulis
    Salo Olli
    Sauramo Jussi
    Sauramo Pirjo
    Sääksi Jari
    Uusimaa Timo
    Uusitalo Erkki
    Vilmi Jarmo
    Virtanen Tiina

2013

    Elomaa Marja, Riihimäen seutu
    Engren Paul, Turku
    Heinonen Katja, Mynämäki
    Henriksson Leena, Pello
    Hirvonen Esa, Savonlinna
    Jattu Arja, Riihimäen seutu
    Juvonen Jouko, Imatra
    Juvonen Timo, Riihimäen seutu
    Kähönen Eeva, Uusimaa
    Kaipainen Timo, Riihimäen seutu
    Käki Anneli, Elimäki-Iitti
    Kapanen Jarmo, Riihimäen seutu
    Karppinen Pentti, Kainuu
    Kautonen Juhani, Savonlinna
    Kerttula Pirkko, Oulu
    Kinnunen Taisto, Lakeus-Rokua
    Lehtinen Pekka, Jyvässeutu
    Liikanen Lauri, Rovaseutu
    Mäkelä Keijo, Tampere
    Matikainen Anne, Rantapohja
    Matikainen Jari, Rantapohja
    Mattila Pekka ("Gonzo"), Lakeus-Rokua
    Mattila Pekka, Oulu
    Moilanen Matti, Rovaseutu
    Myllyniemi Raimo, Suupohja
    Niemi Kalevi, Riihimäen seutu
    Penttilä Anne, Mynämäki
    Piipari Pentti, Oulu
    Rousu Terttu, Rantapohja
    Röxell Paul, Turku
    Simonen Ensio, Rovaseutu
    Suomela Mauno, Suupohja
    Tuovinen Tarja, Kouvola
    Vähäsöyrinki Marja-Riitta, Turku
    Vainio Anne, Kouvola
    Valokorpi Tarja, Imatra
    Vettensaari Heikki, Riihimäen seutu
    Vierto Vuokko, Turku
    Viiperi Pirjo, Keski-Pohjanmaa

2012

    Flinck-Vasama Liisa, (Häme)
    Rajala Raija, (Helsinki)
    Turkulainen Juha, (Ilkkujat)
    Finne Kurt, (Österbotten)
    Ruonamaa Lauri, (Pello)
    Kuoppala Sauli, (Pello)
    Heinonen Kari (Salo)
    Forssen Olli (Salo)

2011

    Ahoniemi Hellevi, Häme
    Autio Toini, Häme
    Friberg Harri, Varsinais-Suomi
    Heinonen Tarja, Varsinais-Suomi
    Huokuniemi Onni, Häme
    Hyvärinen Juuso, Häme
    Karhiniemi Reijo, Varsinais-Suomi
    Kuivalainen Väinö, Pohjois-Karjala
    Kulmala Matti, Varsinais-Suomi
    Luotonen Pasi, Varsinais-Suomi
    Maikola Eija, Varsinais-Suomi
    Partanen Lauri, Varsinais-Suomi
    Paukku Pekka, Varsinais-Suomi
    Peiponen Kari, Kaakkois-Suomi
    Peiponen Tuija, Kaakkois-Suomi
    Perko Anne, Häme
    Petäjä Kari, Satakunta
    Pättikangas Raimo, Etelä-Pohjanmaa
    Rajala Arto, Keski-Suomi
    Sälevä Tanja, Lappi
    Valli Eila, Häme
    Vehmas Pentti, Häme

 2010

    Helin Leena, Parola, Häme
    Hildén Minna,  Pirkkala, Häme
    Kapakka Eeva, Yppäri, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Kaunismäki Mikko, Rauma, Satakunta
    Ketolainen taisto, Rauma, Satakunta
    Määttä Arja, Sotkamo, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Määttä Reino, Sotkamo, PohjoisPohjanmaa ja Kainuu
    Niemelä Päivi, Haapajärvi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Niskakoski Tuomas, Haapajärvi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Nygård Anders, Vasarainen, Satakunta
    Paakkari Olli, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Perko Seppo, Kangasala, Häme
    Raita Petri, Turku, Varsinais-Suomi
    Rasmus Seppo, Kalajoki, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
    Rytkönen Eija, Kinnulanlahti, Pohjois-Savo
    Siniluoto Eija, Räisälänmäki ,Pohjois-Pohjanmaa
    Vaissalo Hannu, Turku, Varsinais-Suomi
    Varjonen Kari, Turku, Varsinais-Suomi
    Virtanen hannu, Haapajärvi, Pohjois-Pohjanmaa
    Vuola Kari, Kuusisto, Varsinais-Suomi

2009

    Pentti Parkkila, Lappi
    Jorma Pandy, Lappi
    Olli Vasala, Lappi
    Jukka Luostarinen, Lappi
    Esa Huhtamella, Lappi

2008

    Aaltomaa Kauko, Helsinki-Uusimaa
    Ahola Sirpa, Länsi-Suomi
    Ala-Kojola Helena, Oulu
    Back Göran, Österbotten
    Hakkarainen Leena, Lappi
    Hirvonen Kari, Länsi-Suomi
    Huhtala Timo, Länsi-Suomi
    Huurre Tapio, Oulu
    Juntunen Juhani, Länsi-Suomi
    Koivisto Tanja, Länsi-Suomi
    Komulainen Annikki, Oulu
    Kutilainen Martti, Häme
    Lehto Seppo, Lappi
    Lindroos Tarja, Häme
    Muurimäki Jari, Länsi-Suomi
    Nevalainen Paavo, Lappi
    Onninen Kari, Helsinki-Uusimaa
    Palovaara Esko, Lappi
    Patjas Hannu, Lappi
    Peltokoski Johanna, Länsi-Suomi
    Perttula Pekka, Häme
    Pulkkinen Erkki, Helsinki-Uusimaa
    Sipilä Juha, Helsinki-Uusimaa
    Turunen Heikki, Oulu

2007

    Haavisto Ari, Helsinki-Uusimaa
    Mäkinen Hanna, Helsinki-Uusimaa
    Heinonen Arto, Häme
    Koivusalo Jorma, Häme
    Suomi Rainer, Häme
    Ruuskanen Juha, Kaakkois-Suomi
    Karvinen Erkki, Länsi-Suomi
    Nokelainen Jussi, Länsi-Suomi
    Veijanen Keijo, Länsi-Suomi
    Vilenius Arto, Länsi-Suomi
    Haavisto Aino, Länsi-Suomi
    Rahkonen Ari, Länsi-Suomi
    Ala-Petäys Olavi, Länsi-Suomi
    Louko Ville, Länsi-Suomi
    Norrgård Bo, Österbotten
    Johansson Håkan, Österbotten
    Paakkari Päivi, Oulu
    Parviainen Pekka, Oulu
    Lehtikankare Tapani, Varsinais-Suomi
    Törnblom Stina, Varsinais-Suomi

2006

    Markku Haranne, Uusimaa
    Pentti Laine, Häme
    Eva Kajamäki, Uusimaa  
    Veikko Enberg, Häme
    Erkki Kakkonen, Uusimaa   
    Martti Kivivuori, Häme
    Raili Korpiluoma, Uusimaa  
    Asko Valkama, Häme
    Risto Koskelainen, Uusimaa   
    Matti Pohjanheimo, Häme
    Keijo Mökkönen, Uusimaa   
    Jaana Haarni, Häme
    Pertti Pitkänen, Uusimaa
    Kalevi Kapanen, Häme
    Veli-Matti Salo, Uusimaa     
    Jorma Onjukka, Savo-K
    Hannu Virolainen, Uusimaa
    Veli Luukkonen, Savo-K
    Raimo Ylimys, Uusimaa  
    Martti Teittinen, Savo-K
    Ilkka Ylipiessa, Uusimaa
    Erno Olkkonen, Uusimaa
    Outi Siltaniemi, Uusimaa
    Ahti Savolainen, Kaakkois-Suomi
    Erkki Äijäläinen, Kaakkois-Suomi
    Jarmo Kujanpää, Kaakkois-Suomi
    Ilkka Järvinen, Kaakkois-Suomi
    Airi Kallio, Varsinais-Suomi

2005

    Kalenius, Aimo
    Salovaara, Päivi
    Mussaari, Ilkka
    Bloigu, Reijo
    Olli, Marja-Terttu
    Tykkä, Leena
    Tervonen, Juhani
    Heiskanen, Jari
    Westerlund, Juhani
    Lempiäinen Jarmo
    Nurmi, Anne
    Koivaara, Merja
    Viitala, Vesa
    Himmi, Lauri
    Koho, Tarmo
    Juurikka, Ossi
    Korpela, Tuula
    Miettinen, Pertti
    Hietala, Erkki
    Pummila, Reijo
    Rakkolainen, Jarmo
    Hyvärinen, Seija
    Korkala, Kari
    Aro. Kimmo
    Tykkä, Jouni
    Pääkkö, Jari
    Karvonen, Hannele
    Kosonen, Pekka
    Kilkka, Matti

2004

    Nevalainen, Sippo, Lappi
    Ratavaara, Timo, Lappi
    Koivukangas, Pekka, Lappi
    Pandy-Mikkonen, Annikki, Lappi
    Rannanpää, Erkki, Lappi
    Herva, Esa, Lappi
    Leinonen, Aila, Lappi
    Alanärä, Ahti, Lappi
    Katajamaa, Tuula, Lappi
    Harve, Sirpa, Lappi
    Lindqvist, Oulu
    Horsma, Salme, Oulu
    Tuuri, Jukka, Oulu
    Valkama, Seppo, Häme
    Yli-Pirilä, Pia, Häme
    Huhtala, Tapani, Häme
    Ahtee, Tero, Häme
    Häkkinen, Timo, Häme
    Suuniittu, Yrjö, Häme
    Mattila, Tommi, Häme
    Multanen, Veli-Matti, Kaakkois-Suomi
    Sund, Markku, Kaakkois-Suomi
    Siira, Juha, Kaakkois-Suomi
    Sundell, Tuuli, Uusimaa
    Salminen, Eero, Uusimaa
    Inkilä, Ari, Uusimaa
    Bergström, Mirja, Uusimaa
    Moilanen, Markku,Uusimaa
    Bergström, Stig, Uusimaa
    Savolainen, Markku, Uusimaa
    Vihriälä, Rauno, Uusimaa
    Palsio, Markku, Uusimaa
    Virpiaro, Matti, Uusimaa
    Rajahuhta, Jorma, Uusimaa
    Ruotsalainen, Reino, Uusimaa
    Aarnio, Boris, Uusimaa
    Myöhänen, Esko, Varsinais-Suomi
    Paukku, Risto, Varsinais-Suomi
    Saari, Hanna, Varsinais-Suomi
    Lucenius, Hertta, Varsinais-Suomi
    Liimatainen, Anne, Varsinais-Suomi
    Lindgren, Sami, Uusimaa
    Toivio, Markku, Uusimaa
    Toivio, Minea, Uusimaa

Myönnetyt kultaiset ansiomitalit   

Kultainen ansiomitali voidaan myöntää vapaaehtoiselle tai muulle Vapepa-toimintaa merkittävästi kehittäneelle henkilölle erittäin huomattavasta ja ansiokkaasta keksinnöstä, toiminnasta tai työstä. Myöntämisen perusteena olevan toiminnan on täytynyt suoraan parantaa Vapepa-toiminnan tehoa ja vaikutusta.

Kultainen ansiomitali otettiin osaksi Vapepan huomionosoitusjärjestelmää vuonna 2013 tehdyssä uudistuksessa. Vapepan keskustoimikunta on myöntänyt kultaisen ansiomitalin seuraaville henkilöille:

2015

Pekka Harve, Sirpa Harve, Pekka Koivukangas, Jukka Luostarinen, Sippo Nevalainen, Pentti Parkkila, Erkki Rannanpää, Annikki von Pandy, Jorma von Pandy, Rauno Vihriälä

Mainitut henkilöt ovat sitoutuneesti ja pitkäjänteisesti järjestäneet Saariselän pelastuspalveluseminaaria, jonka yhteydessä on muun muassa järjestetty mittavia valmiusharjoituksia todentuntuisessa ympäristössä. Seminaarit ovat tukeneet eri viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyötä ja luoneet yhteistyölle hyviä käytäntöjä.

Hannele Pokka

Kansliapäällikkö Pokka on toiminut Vapaaehtoisen pelastuspalvelun puheenjohtajana vuodesta 2010 lähtien. Hänen aikanaan on käynnistetty Vapepan strategian kehittäminen ja aloitettu vuosittaiset Heimarin yhteistapaamiset, joiden ansiosta Vapepan toimintaa on koko maassa pystytty kehittämään paremmaksi ja tasalaatuisemmaksi. Pokan toiminnan seurauksena myös maakuntatoimikuntien puheenjohtajat ovat saaneet edustuksensa Vapepan korkeimpaan päättävään elimeen, keskustoimikuntaan ja sen työvaliokuntaan.

Reino Savukoski

Reino Savukoski on lähes kolmenkymmenen vuoden ajan vapaaehtoisesti ja tuloksekkaasti etsinyt kadonneita Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi hän on merkittävästi kehittänyt etsinnöissä käytettyjä laitteita ja menetelmiä. Savukosken pyyteetön työ on auttanut lukuisia omaisia saamaan lopullisen varmuuden läheisensä kohtalosta.

2014

Tauno Bräysy, Tyrnävä

Tauno Bräysy on ollut mukana tuomassa vapaaehtoista pelastuspalvelutoimintaa Lakeuden alueelle. Viimeiset 35 vuotta hän on toiminut vapaaehtoisten johtajana kadonneen ihmisen etsinnöissä Oulun ja Kainuun alueilla. Vuosien varrella etsintöjä on kertynyt jo kymmeniä. Bräysy toimii Vapepan Oulun ja Kainuun maakuntatoimikunnan puheenjohtajana ja on aktiivisesti mukana myös Vapepan valtakunnallisessa kehittämistyössä.

Lauri Ratava, Jaalanka

Pitkän vapaaehtoisuransa lisäksi Ratava on kartoittanut ja taltioinut koko Suomea koskettaneen pienen muoniolaistytön etsinnän, josta Vapaaehtoinen pelastuspalvelu sai alkunsa 50 vuotta sitten. Tekemiensä haastattelujen perusteella Ratava on hahmottanut kartalle pienen tytön kymmenien kilometrien vaelluksen tunturimaastossa ja tallentanut lukuisat yritykset hänen löytämisekseen. Haastatellessaan etsintöihin osallistuneita ihmisiä Lauri Ratava on antanut heille mahdollisuuden palata aikanaan kaikkia suomalaisia koskettaneeseen tapahtumaan ja osallistua konkreettisella tavalla sen taltiointiin.

2013

Urpo Rainto, Keminmaa

Rainto toimi liikkuvan poliisin nuorempana konstaapelina suuretsinnässä, joka järjestettiin viisivuotiaan tytön kadottua kotipihastaan Muonion Kerässiepin kylästä toukokuussa 1963. Kyläläisten aloittamasta etsinnästä kasvoi suuroperaatio, johon osallistui satoja ihmisiä naapurimaista asti. Etsintä päättyi surullisesti tytön löydyttyä menehtyneenä kymmenien kilometrien päästä kotoaan. Tapahtumien herättämä laaja huomio johti Vapaaehtoisen pelastuspalvelun perustamiseen seuraavana vuonna. Virkavuosiensa aikana Urpo Rainto kehitti aktiivisesti poliisin ja vapaaehtoisten yhteistyötä ja oli mukana perustamassa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Kemin paikallistoimikuntaa.

Huomionosoituksia haetaan verkkolomakkeella