Reddie Kids - lasten kerhotoiminta

Reddie Kids – kerhoissa lapset tutustuvat leikin lomassa Punaisen Ristin arvoihin ja toimintaan. Reddie Kids -kerhon teemoja ovat käytännöllisten perus ensiaputaitojen ja turvallisuuden lisäksi muun muassa ystävyys, suvaitsevaisuus sekä vieraiden kulttuureiden ymmärtäminen ja arvostaminen.  Kerho tarjoaa varhaisnuorelle loistavan mahdollisuuden tutustua Punaiseen Ristin toimintaan ja periaatteisiin. Tarjolla on lisäksi tietysti paljon hauskanpitoa ja uusia kavereita. Kerhot toimivat paikallisosastossa ja vetäjinä toimivat koulutetut ohjaajat. Jokaisella kerholla on oma toimintasuunnitelmansa.

Mukaan kerholaiseksi? Ota yhteyttä paikallisosastoon ja kysy kerhosta.

Reddie Kids on Suomen Punaisen Ristin varhaisnuorten kerho joka on suunnattu 7-12-vuotiaille. Kerhotoiminnan tarkoituksena on tarjota nuorille hauska ja turvallinen ympäristö jossa voi tutustua Punaisen Ristin arvomaailmaan sekä esimerkiksi perus ensiaputaitoihin leikkien ja pelien avulla.  Kerhoissa käsiteltäviä teemoja ohjaa yleensä valmiiksi suunniteltu vuosikello.

Reddie Kids -kerhon teemoja ovat käytännöllisten perus ensiaputaitojen ja turvallisuuden lisäksi muun muassa ystävyys, pakolaisuus, suvaitsevaisuus sekä vieraiden kulttuureiden ymmärtäminen ja arvostaminen.  Kerho tarjoaa varhaisnuorelle loistavan mahdollisuuden tutustua Punaiseen Ristin toimintaan ja periaatteisiin. Tarjolla on lisäksi tietysti paljon hauskanpitoa ja uusia kavereita.

- See more at: https://rednet.punainenristi.fi/node/2604#sthash.vgDKK1Uz.dpuf

Kiinnostuitko ohjaamisesta? Kerhonohjauksen peruskoulutus antaa valmiudet aloittaa varhaisnuorten kerhotoiminta, tukea ja vinkkejä kerhoiltojen suunnitteluun, varainhankintaan, uusien kerholaisten hankkimiseen ja esiintymiseen. Lue lisää kerhonohjaan tehtävistä tai ota yhteyttä p. 020 701 2816 tai satakunta@punainenristi.fi

Nuorisotoiminta