Uutiset

Tero Hintsa
Kuvaaja: Tero Hintsa
"Petäjävedellä esiintynyt Marja Korhonen valloitti yleisönsä ajatuksia herättävällä puheenvuorollaan"

Ystävätoiminnan kevätjuhlat pidettiin tänä keväänä Petäjävedellä ja Seinäjoella. Juhlat  keräsivät  edellisvuosien tapaan hyvin osallistujia. Molemmissa juhlissa oli noin 120 osallistujaa: ystävätoiminnan vapaaehtoisia, ryhmänohjaajia, ystävävälittäjiä sekä omaishoidon tukitoiminnan vapaaehtoisia.

  • 22.5.2017 09:38
  • erja salmela
Erja Salmela
Kuvaaja: Erja Salmela
"Pienryhmissä vaihdettiin ajatuksia ja kokemuksia"

Jyväskylässä järjestetylle Henkisen tuen peruskurssille osallistui lähes 30 henkilöä. Lauantaina ja sunnuntaina pidetty koulutus toteutettiin kahdessa ryhmässä ja kahden kouluttajan voimin. Henkisen tuen kurssilta saa perustietoja onnettomuustilanteiden jälkeisistä kriiseistä, niiden aiheuttamista reaktioista ja niistä selviytymisestä. Koulutus myös kehittää osallistujien henkisen tuen taitoja.

-      Mielestäni tällä kurssilla opetettavat asiat ovat tärkeä osa kansalaistaitoja, sanoo Punaisen Ristin kouluttaja Päivi Salovaara.

  • 26.9.2016 13:18
  • erja salmela
Anne Pälve
Kuvaaja: Anne Pälve
"Keskittyneitä ryhmätyöntekijöitä"

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirissä järjestettiin ensimmäinen laitosystäväkurssi maahanmuuttajille elokuussa yhteistyössä Vaasan suomalaisen osaston, Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen (Oy EduVakk Ab) ja Kirkkopuistikon palvelutalon kanssa. Koulutus on osa opiskelijoiden suomenkielen opiskelua ja siihen osallistui viisi innokasta opiskelijaa, jotka vierailevat Kirkkopuistikon palvelutalossa tämän vuoden loppuun.

  • 20.9.2016 15:15
  • Anne Pälve
Tero Hintsa
Kuvaaja: Tero Hintsa
"Tarinateatteri Storian näyttelijät Anneli Tuura ja Mari Vuorisalo eläytyivät vapaaehtoisten tarinoihin"

Länsi-Suomen piirin ystävätoiminnan kevätjuhlia vietettiin tänä vuonna Toholammilla ja Äänekoskella. Molemmissa juhlissa oli toistasataa osallistujaa. Juhlien pääesitysten teemana oli innostuminen ja innostaminen. Esitykset haastoivat pohtimaan vapaaehtoisuuden merkitystä ja elämää yleensä.

  • 23.5.2016 12:25
  • erja salmela
Päivi Karppi
Kuvaaja: Päivi Karppi
"Se pakollinen ryhmäkuva"

Lisää! Lisää! Lisää! Haluan oppia lisää! - oli kirjoitettu päiväpalautteeseen, kun ensimmäinen päivä ensiauttajan kertauskoulutusta oli takana.

Seinäjoen aluetoimistolle kokoontui 10 aktiivista "ensivasteilijaa" kertaamaan ja päivittämään taitonsa, sekä tutustumaan ensiapuohjeissa tapahtuneisiin tarkennuksiin.

  • 20.3.2016 19:37
  • Janne Säilä
Tero Hintsa
Kuvaaja: Tero Hintsa
"Seinäjoen osaston vapaaehtoiset ulkoilemassa Simunan palvelukeskuksen asukkaiden kanssa."

Ystävänpäivä on kasvanut viime vuosina suureksi Punaisen Ristin kampanjapäiväksi. Osastot järjestävät ystävänpäivänä erilaisia tapahtumia, oman paikkakuntansa tarpeen mukaan. Punaisen Ristin ystävänpäivätapahtumat ovat lämminhenkisiä ja tuovat esille ystävyyden hyvää tekevää vaikutuksen.

Kuortaneella grillattiin ja Muuramessa muistettiin ystävänpäiväkasseilla

  • 14.2.2015 17:25
  • Tero Hintsa