Ystävätoiminta

Ystävätoiminnan yhteyshenkilö Arja Marttala, 0400951878

Ystävänä toimiminen on oman ajan antamista toiselle ihmiselle. Ystävä esimerkiksi auttaa kauppa-asioissa, lähtee ulkoilemaan tai lukee päivän uutiset lehdestä. Kuhmalahdella ystäviä tarvitaan myös Pentorinteen vanhainkodilla mm. ulkoiluttamaan asukkaita.

Ystävätoiminta on vapaaehtoista ja siihen osallistutaan oman elämäntilanteen mukaisesti. Ystävä saa tukea muilta ystävätoiminnassa mukana olevilta.

Ystävätoiminnassa sinun ei tarvitse osata ja tehdä muuta kuin antaa hetki aikaasi toiselle ihmiselle.