Äkkilähtö -valmiusharjoitus

  • Mikä tilanne sinun kotipaikkakunnallasi voisi pakottaa ihmiset lähtemään kodeistaan turvaan?
  • Tiedätkö, mitä silloin pitää tehdä?
  • Jos saisit ottaa mukaasi vain yhden esineen, mikä se olisi?

Punaisen Ristin osastot valtasivat Suomen yläkouluja 1-7.10.2016!  Äkkilähtö 2016 -valmiusharjoitus vei nuoret ja heidän perheensä retkelle erilaiseen koulupäivään, jossa he pääsivät kokemaan, miltä tuntuu, kun kotoa joutuu lähtemään ilman varoitusta ja koulusta tulee hetkeksi koti.

Punaiselle Ristille Äkkilähtö 2016 on evakuointikeskuksen perustamisharjoitus, jossa vahvistettiin kykyämme auttaa ihmisiä evakuointitilanteessa viranomaisten tukena. Kukin osasto valitsi yhteistyökoulunsa tai muun yhteistyökumppaninsa kanssa taustatilanteeksi alueellaan mahdollisen kriisitilanteen, jonka vuoksi asukkaat jouduttaisiin evakuoimaan kodeistaan. Tällainen kriisi voi olla esimerkiksi tulva, tulipalo, pitkä sähkökatko tai vaarallisia aineita kuljettavien rekkojen törmäys.

Osastojen tavoitteena oli harjoituspäivänä harjoitella valmiussuunnitelmaansa kirjattuja tehtäviä evakuointipaikan perustamisessa yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Nuorille ja heidän perheilleen osastot tekivät kouluista harjoituspäivän ajaksi evakuointikeskuksen, joissa "evakuoidut" pääsivät tutustumaan evakuointikeskuksen toimintoihin. Evakuointipaikan perustamisharjoitus voitiin toteuttaa myös karttaharjoituksena.

Näiden toimintojen lisäksi tapahtumissa järjestettiin toiminnallisia varautumiseen ja valmiuteen liittyviä toimintarasteja yhdessä monien yhteistyökumppaneiden kanssa.

Onpa osastosi suuri tai pieni, Äkkilähtö  -tukimateriaali tarjoaa edelleen osastollesi mahdollisuuden saada nuoria mukaan toimintaan ja vahvistaa omaa auttamisvalmiuttanne hauskalla ja toiminnallisella tavalla! Tästä RedNet-ryhmästä löydät kaikki Äkkilähtöön liittyvät tiedot ja aineistot.

 

Uutiset

Tero Hintsa
Kuvaaja: Tero Hintsa
"Sinikka Riipinen (vas), Maija Lahtinen, Markku Arpiainen ja Markku Riipinen (oik) suunnittelivat tapahtumien kulkua ennen harjoitusta."

Äkkilähtö 2016 on Punaisen Ristin valtakunnallinen valmiusharjoitus, jossa vahvistetaan koulujen ja yläkouluikäisten nuorten kriisivalmiutta. Harjoitus toteutetaan yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen kanssa. Harjoituksia järjestetään valtakunnallisesti ympäri Suomen yläkouluja syys-lokakuun vaihteessa. Länsi-Suomen piirin alueella Äkkilähtö -harjoitukseen osallistuu seitsemän osastoa, joista ensimmäisen lähdön otti Joutsa.

Säiliörekan liikenneonnettomuudessa vapautui myrkyllisiä kemikaaleja Joutsan keskustaan

Pelastakaa Lapset ry:n ja Liikenneturvan kanssa yhteistyössä tehdyt opetusmateriaalit on nyt lisätty Ohjeet ja tukea harjoituksen suunnitteluun -sivuston liitteisiin.

Molempia materiaaleja saa vapaasti käyttää Äkkilähdössä sekä sen jälkeen muissa nuorille suunnatuissa tapahtumissa. 

Kannattaa käydä tutustumassa! 

"Hattulan osaston suunnittelutiimi ja koulun rehtori yhteistyöpalaverin tunnelmissa. Kuvassa istumassa Hannele Kataja (vas) ja Pia Yli-Pirilä (oik), seisomassa rehtori Marko Seppälä (vas), Aarne Astren, kuvasta puuttuu rehtori Mika Saarinen."

Hattulan osasto lähti mukaan Äkkilähtöön testatakseen valmiussuunnitelmaansa ja houkutellakseen mukaan uusia ja nuoria vapaaehtoisia. Avuksi harjoituspäivään lupautui Hämeenlinnan osaston ensiapuryhmä ja henkisen tuen ryhmä, Vapepa sekä joukko muita yhteistyökumppaneita.

Hengitykselle vaarallista ainetta pääsee vuotamaan ilmaan Hattulassa. Läheisen yläkoulun nuoret evakuoidaan koululle. Tästä skenaariosta lähtee liikkeelle SPR:n Hattulan osaston Äkkilähtö-valmiusharjoitus.