elokuu 2022

Osastomme syyskausi on käynnistynyt. Elokuun viimeisellä viikolla tarjosimme Ilon, toivon ja toiminnan viikon eri aiheisine infoiltoineen. Mukavasti oli osallistujia, kiitos teille ja tekijöille.
Syksyn kohokohta ja tärkeä tapahtuma on 22.-24.9. NÄLKÄPÄIVÄ.
Silloin kerätään varoja Punaisen Ristin Uttamistyöhön kotimaassa ja ulkomailla.
Kerääjänä voit auttaa:
Ole ensimmäinen lenkki avun ketjussa! Nälkäpäivän lipaskeräys järjestetään SPR Meri-Lapin alueella to-la 22.–24.9.2022. Tule mukaan ja ole osa avun ketjua. Tuntikin aikaasi riittää!
Apuasi tarvitsevat kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset Suomessa ja maailmalla.
Ilmoittaudu kerääjäksi

040 4163074 tai

https://oma.punainenristi.fi/event/16785
SPR Vesilahden osasto järjestää syksyllä EA1 kurssin ns.
Punaisen Ristin Nuorten turvatalot toteutti keväällä sarjan Digiraati-keskusteluja, joissa nuoret saivat anonyymisti jutella sateenkaarinuorten elämään liittyvistä kysymyksistä.
Keskustelut käsittelivät ennakkoluuloja, itsenäistymistä ja kohtaamista sote-palveluissa. Keskustelujen perusteella moni nuori kokee, ettei voi olla oma itsensä koulussa. Murhetta aiheuttavat muun muassa ennakkoluulot ja kiusaamisen uhka.
Vaate- ja tavaralahjoituksia vastaanotetaan Liinaharjan vastaanottokeskuksen (osoite Langintie 2, 28600 Pori) etuovilla tiistaisin klo 14-16. 
Nyt on aika hemmotella itseään! Tule hyvän olon iltaan Hirvensalon SPR:n osastolle, Seiskarinkatu 30. Ohjelmassa on jalkakylpyjä ja vyöhyketerapiaa. Otathan oman vadin ja pyyhkeen mukaasi.
Tuomo Pelander
1.-5.8. vietetty leiri oli erinomainen alku osastomme Nepsy-toiminnalle.
Kiitokset rakennusliike Lainio & laivorannalle. DeliVerde puutarhalle ja karkkikauppa Candy townille leirimme  tukemisesta.
Tuomo Pelander
Syyskauden ensimmäinen Tässä ja nyt -lehti on ilmestynyt. Lehdessä asiaa mm. Nälkäpäivä-keräyksestä ja Punaisen Ristin huomionosoituksista, joiden hakuaika on meneillään. 
Voit lukea lehden suomeksi täältä ja ruotsiksi täältä. 
Miten tuemme esimerkiksi Ukrainasta paenneita tai kuntaan saapuvia kiintiöpakolaisia kotoutumisessa? Mitä vapaaehtoiset voivat tehdä?
Punaisen Ristin Mäntsälän osasto kutsuu kaikki mukaan kerääjiksi Nälkäpäivään 23. syyskuuta. Tuntikin lipaskerääjänä on arvokas apu, ja kerätä voi myös verkossa.
Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestetään Mäntsälässä perjantaina 23.9. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta autetaan katastrofeista ja konflikteista kärsiviä ympäri maailman – myös Suomessa. Lipas- tai digikerääjänä jokainen voi auttaa pelastamaan ihmishenkiä.
YSTÄVÄTOIMINNAN VAPAAEHTOISTEN TAPAAMISET SYKSY 2022
Kotipesässä kuun ensimmäisenä keskiviikkona 10-11, kahvitarjoilu
Tule mukaan perhekerhovapaaehtoiseksi! Kerho kokoontuu taas kesätauon jälkeen to 1.9. alkaen klo 17:30-19 Pansion vastaanottokeskuksella. Vapaaehtoisena voit tulla mukaan niinä viikkoina, kun se sinulle sopii!
Tervetuloa oppimaan ensihuollon ja henkisen tuen asioita käytännössä
Kurssin järjestää Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun Uudenmaan maakuntatoimikunta, Espoon paikkallistoimikunta ja SPR Helsigin ja Uudenmaan piiri yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa.
Aika ja paikka: Kasavuoren koulukeskus/Kauniainen lauantai 8.10. klo 09:00–17:00 ja sunnuntai 9.10. klo 09:00-17:00.
Tässä ja nyt on Punaisen Ristin järjestötiedote aktiivisille toimijoillemme.
Tiedote lähetetään ilmaisjakeluna piirin hallituksen jäsenille ja hallituksen asettamien valio- ja toimikuntien jäsenille sekä osastojen nimenkirjoittajille ja muille luottamushenkilöille. Jotka mainitaan J2-kortissa (ei kuitenkaan hallituksen jäsenet). Lisäksi lehden saa Promot ja vapaaehtoiskouluttajat (ei ETK:t). Järjestötiedote ilmestyy 4 kertaa vuodessa.
Nälkäpäivän lipaskeräys Lapinlahdella to 22.9. - la 24.9.2022, keskustan alueella.
Tule mukaan kerääjäksi!
Lisätietoja keräyspäällikkö Marja Väänänen-Fomin, 050-3788022
SPR Omaishoitajakerho, syksyn 2022 ohjelma:
Ryhmäohjaajina Iiris Korhonen (044-2364846) Marja Väänänen-Fomin (050-3788022)
Saara Lassila
Lahjoitustavaroiden vastaanottopäiviä ovat jatkossa tiistai ja torstai klo 16-18. Voit tuoda Keskuskatu 16:een (entinen nuorisotila vanhan lukion rakennus)
erityisesti seuraavia:
- kodin pienkoneita, kattiloita, patoja ja pannuja
- toppahousuja
- miesten gollagehousuja (kotihousuja)
- pikkulipastoja, pikkupöytiä, pöytälamppuja, jalkalamppuja
- hygieniatuotteita, heijastimia.
Neljännesvuosisata osana avun ketjua.
Tervetuloa lukemaan Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin 25-vuotishistoriikkia sähköisessä muodossa oheisesta linkistä:
Savo-Karjalan piirin historiikki
Laura Tossavainen
Nälkäpäivänä keräämme varoja katastrofirahastoon, josta autamme ihmisiä sekä kotimaassa että maailmalla. Sinäkin voit auttaa ja tulla avuksemme lipaskerääjäksi.
Voit ilmoittautua mukaan jo nyt osoitteessa https://oma.punainenristi.fi/event/15765 ja varmistat, että saat tiedon tulevista Nälkäpäivä-tapahtumista Kuopiossa.