maaliskuu 2022

Suomen Punainen Risti
Kiitos, kun haluat auttaa kanssamme Ukrainan kriisin uhreja!
Päivitämme tälle sivulle tietoa erilaisista auttamistavoista Turussa. Huomaa, että edellytämme kaikilta toimintaan osallistuvilta SPR Varsinais-Suomen piirin järjestämän vapaaehtoisperehdytyksen käymistä.
*PÄIVITETTY 9.5.2022*

LAHJOITA:
Petteri Kivimäki/Suomen Punainen Risti
Monet lapsiperheet kaipaavat elämäänsä isovanhempaa. Isovanhemmat saattavat kuitenkin asua kaukana, tai he eivät muuten voi olla läsnä perheen arjessa.
Punainen Risti on käynnistänyt Turussa varaisovanhempitoiminnan keväällä 2022.
SPR Raision osasto
Punainen Risti auttaa Ukrainan kriisistä kärsiviä ihmisiä monin tavoin myös Varsinais-Suomessa. Vapaaehtoiset ovat esimerkiksi olleet valmistelemassa hätämajoituksia, kokoamassa tarvikekasseja ja jakamassa henkisen tuen esitteitä. Yhteistyötä tehdään monilla paikkakunnilla kuntien, viranomaisten sekä eri järjestöjen ja yhdistysten kesken. Auttamistehtävät vaihtelevat paikkakunnittain.
Erja Salmela
Vapaaehtoisen tarina Pirkko Koskela: Vapaaehtoistoiminta imaisee mukaansa
Vähävaraisille suunnattu eurooppalaisen avun rahasto FEAD (The Fund for European Aid to the Most Deprived) on tarjonnut vuosina 2014-2020 elintarvikeapua tai perushyödykkeitä niitä tarvitseville elikkä EU-ruokakasseja järjestöille hakemuksesta.
Nyt tämä rahaston projekti on päättynyt eli tarkoittaa, ettei EU-ruokakasseja enää jaeta.
Jatko, miten apua tarjotaan, on vielä osittain avoin.
SPR Kuvapankki
SPR:N YLLÄPITÄMÄ VALTAKUNNALLINEN INFOPISTE
Suomen Punainen Risti on perustanut Maahanmuuttoviraston pyynnöstä valtakunnallisen infopisteen avuntarjoajille. Tietoa kerätään tarjolla olevasta avusta ja se välitetään eteenpäin avun koordinoimista varten.
Suomen Punainen Risti auttaa pääkaupunkiseudulla Ukrainasta tulevia. Meillä on satoja vapaaehtoisia eri tehtävissä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla.
Kiitos avustasi!
 
Arvoisat Ukrainan lahjoittajat, kerääjät ja Punaisen Ristin ystävät!
Maaliskuun osastokirjeen löydät täältä. 
SPR Myrskylän osaston KEVÄTKOKOUS Myrskylän paloasemalla ke 23.3.2022 klo 19.00
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Jos haluat osallistua teamsin välityksellä, niin lähetä sähköpostia email. sprmyrskyla@gmail.com
ti 22.3.2022 mennessä.
TERVETULOA! T. HALLITUS
 
FRK Mörskom avdelning VÅRMÖTE på brandstationen i Mörskom on onsdag 23.3.2022 klo 19.00.
Stadgeenliga ärenden behandlas.
Suomen Punaisen Ristin Hollolan osaston Ukraina lipaskeräys 4.-5.3. Hollolan kuntakeskuksen alueella ja Hämeenkoskella tuotti 5 438,94 euroa!
Kiitos lipaskerääjille ja lahjoittajille!
Osastomme kevätkokous järjestetään tiistaina 29.3.2022 klo. 18.00 alkaen kerhohuoneellamme ja teamsissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Ilmoittautumiset toimistoon: 0400 878 910, toimisto@sprvaasa.fi
SPR Hirvensalmen osasto oli 13.3. mukana Hirvensalmen seurakunnan järjestämässä ulkoilutapahtumassa. Järjestimme lapsille geokätkentätapahtuman, joka oli yhtä suosittu kuin edelliselläkin kerralla.
Liisa Puranen
Pitkän koronatauon jälkeen avaamme TERVEYSPISTEEN tiistaina 15.3. Terveydenhoitaja Tea Rousi on tavattavissa tiistaisin klo 8.30-11 Turengin terveysaseman pääaulassa perhekeskuksen tilossa. Tervetuloa, ei ajanvarausta ja tulethan terveenä!
Osastomme sääntöimääräinen kevätkokous järjestetään sunnuntaina 20.3.22 klo 18.00
osastomme tiloissa, osoitteessa Seiskarinkatu 30 A, 20900 Turku
Kokoukseen on mahdollisuus osallistua myös sähköisesti. 
Jos haluat osallistua kokoukseen sähköisesti ilmoita siitä sähköpostilla
virve.anttila@osasto.punainenristi.fi    Lähetämme Sinulle linkkikutsun kokoukseen.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Suomen Punaisen Ristin Kiuruveden osaston
       KEVÄTKOKOUS
  keskiviikkona 23.03.2022 kello 16.00
 Bössilässä, Nivankatu 31 Kiuruvesi
  esillä sääntömääräiset asiat
Markku R
Hätäapukeräykset Ukrainan konfliktin uhrien auttamiseksi jatkuvat Mäntsälässä.
Seuraavat lipaskeräystapahtumat ovat 18.3. klo 10-18 Lidl-myymälän ja 25.3. klo 10-18 S-marketin tiloissa.
Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi lipaskerääjäksi osoitteessa https://oma.punainenristi.fi/event/14367
Kiitos avustasi jo etukäteen!