joulukuu 2020

Palokan osaston arkisto
Suomen Punaisen Ristin Palokan osaston toiminta päättyy 31.12.2020 ja osasto liitetään Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osastoon 1.1.2021.
OP VIESTINTÄ
Suomen Punaisen Ristin Nastolan osasto on lahjoittanut Palvelukeskus Linnunlauluun taulutietokoneita yksinäisten ikäihmisten auttamiseen.
toivottaa Punaisen Ristin Lohjan osasto kaikille vapaaehtoisille, lahjoittajille, toimintaamme tukeneille ja yhteistyö kumppaneille!
Pidetään itsestämme ja toisistamme hyvää huolta viettäen juhlapyhiä sekä vapaapäiviä pienessä piirissä.
Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osasto on perustettu 11.2.1950 ja näin ollen se täytti 70-vuotta. Toimintavuoteen on vaikuttanut koronapandemia ja keväällä valinneet poikkeusolot, jotka rajoittivat ja rajoittavat edelleen eri toimintamuotojen kokoontumisia. Syntymäpäiväjuhlat jäivät pitämättä. Ensiapupäivystysten määrä väheni epidemiasta johtuen.
Harri Ihalainen
SPR Kuusankosken osasto ja Tokmanni Kiltatie
ovat yhteistyössä toimittaneet 10 kpl joulukasseja
Kymsoten sosiaalitoimelle jaettaviksi tarvitseville.
#joulukassit
Suomen Punaisen Ristin auttava puhelin tarjoaa kuuntelu- ja keskusteluapua joulun pyhinä numerossa 0800 100 200. Puhelin on auki 24.–27.12. joka päivä klo 15-21.
Kiitos kuluneesta vuodesta!
Piiritoimiston asiakaspalvelu on suljettuna 23.12.2020 - 3.1.2021.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Joulu on toisille ihanaa aikaa, mutta voi olla monelle myös hyvin raskasta aikaa. Onneksi on myös auttavia ja päivystäviä kanavia. Tähän on koottu lista joulunakin auttavista tukipalveluista. Liitteenä on myös pdf-muotoinen lista ympäri vuoden toimivista monien eri alojen auttavista puhelimista ja chateista.
Joulua vietetään poikkeuksellisissa oloissa. Moni, jolla on aiemmin ollut seuraa, viettää tänä vuonna joulua yksin.
 
Haastamme Punaisen Ristin vapaaehtoiset, työntekijät ja kaikki kansalaiset tarjoamaan seuraa yksinäiselle joulunpyhinä.
Soittakaa osaston vapaaehtoisporukalla kauttanne tukea saaville, esimerkiksi ystävätoiminnan asiakkaille tai iäkkäille jäsenille.
 
Nina Susi
Suomen Punaisen Ristin auttava puhelin tarjoaa kuuntelu- ja keskusteluapua joulun pyhinä numerossa 0800 100 200. Puhelin on auki 24.–27.12. joka päivä klo 15-21.
Tänä jouluna yksinäisyys korostuu, kun joulua vietetään suositusten mukaisesti vain perhepiirissä ja perinteiset kyläilyt jäävät toteutumatta.
Rauno Peltola
Toimelassa tonttuja ja enkeleitä!
Punaisen Ristin Sääksjärven osaston aktiivit Outi ja Eila kävivät 16.12.2020 Toimelan talossa viemässä talon asukkaille välitettäväksi pienet joulumuistamiset. Tunnelma tilaisuudessa oli lämmin ja ihanat pikkupaketit otettiin kiitollisina vastaan.
SPR Sääksjärven osasto toivottaa talon asukkaille ja henkilökunnalle Hyvää Joulua, rauhallista vuoden vaihdetta, sekä Onnellista Uutta Vuotta!
Heljä Tilli
Perjantain 18.12. 2020 ruokajakelun yhteydessä jaettiin tavanomaisten kaupan ylijäämäruokien lisäksi hakijoille jouluruokakasseja, joissa oli runsas valikoima perinteisiä jouluruokia. Kasseja koottiin 45 kappaletta ja ne riittivät juuri ja juuri, kukaan ei jäänyt ilman, mutta yhtään ei jäänyt yli!  Oli tuuria matkassa.  Tiedossamme oleville vähävaraisille lapsiperheille tarkoitetetut kassit olivat vähän isompia ja ne toimitettiin perille koteihin.
Laura Tossavainen
Jouluinen tervehdys Sinulle jäsenemme!
Kulunut vuosi 2020 tulee jäämään historiaamme poikkeavana. Yhtä poikkeuksellista on ollut myös osastomme toiminta, joka on muokkautunut vallitsevaa maailmantilannetta vastaavaksi.
Jouluiloa ja toivoa voi jakaa monin tavoin
Tule mukaan  jouluiseen etäkahvilaamme  26.12.2020 klo 14.00. Ilmoittaudu tästä vapaaehtoiseksi https://vapaaehtoiset.punainenristi.fi/event/9680 . Tehdään yhdessä mukava jouluinen hetki. 
Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta!
Joulupyhät lähestyvät ja piiritoimisto on suljettuna 23.12.2020-3.1.2021 välisen ajan.
4.1. lähtien palvelemme taas normaalisti. Nyt korona-aikana palvelemme lähinnä etänä, puhelimitse ja sähköpostitse.
 
Ett stort tack till er alla för det gångna året!
Distriktsbyrån håller stängt över jul- och nyår, 23.12.-3.1.2021.
Hei kaikki jäsenemme ja tukijamme,
Lämmin kiitos kuluneesta, koronan värittämästä vuodesta. Vaikka toimintaa oli vähemmän, moni kuitenkin antoi hyvän panoksensa.

Uusi vuosi on hämärän peitossa, mutta sitten, kun mahdollista, jatkamme.
" Kun arjen pikku tähtiä jakaa putkin vuotta, ei joulutaivaan kirkkain tähti loista silloin suotta."
Joulurauhaa ja iloa, onnea ja valoa 2021! Tavataan taas ensi vuonna.
Jouluisin toivotuksin hallituksen puolesta
Kiitos kuluneesta vuodesta! Tämä vuosi on ollut meille kaikille kovin erilainen. Toivottavasti tulevana vuonna pääsemme taas ainakin hiukan normaalimpaan tilanteeseen. Odotamme innolla tulevaa vuotta ja toimintaa yhdessä!
Jouluterveisin,

SPR Ruissalon osaston hallitus
Terttu Miettinen
SPR Kuopion osasto on aloittanut uudenlaisen toimintamuodon kolmen kuopiolaisen päivittäistavarakaupan kanssa. Jatkossa voit palauttaa pullopanteista saamasi kuitin SPR:n postilaatikkoon/tonkkaan, joka sijaitsee pullojen palautuspisteen lähellä. Lahjoitukset muuttuvat lahjakorteiksi, joiden avulla tuetaan vähävaraisia ihmisiä Kuopion alueella.
Yhteistyössä kanssamme ovat seuraavat kaupat:
Joulua vietetään tänä vuonna poikkeuksellisissa oloissa ja moni saattaa viettää sitä yksin. Punainen Risti toimii yksinäisyyden vähentämiseksi ja haluaa kutsua kaikki mukaan joulusoittoihin!
Joulusoittokampanjan idea on yksinkertainen. Kampanja haastaa tarttumaan puhelimeen ja soittamaan ystävälle, tuttavalle tai vaikka sukulaiselle, jota ei ole aikoihin tavannut. Joulusoitto on mukava tapa tehdä hyvää, jakaa iloa ja muistaa esimerkiksi yksin joulua viettäviä.