marraskuu 2020

Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri täytti 17.11.2020 85 vuotta! Juhlat järjestettiin rentona virtuaalikahvitilaisuutena. Koronan vuoksi fyysisen yleisötapahtuman järjestäminen ei ollut mahdollista, mutta iloa, lämpöä ja tunnelmaa välitettiin ruutujen kautta. 
Juhlasisällössä historian havinaa ja tulevaisuutta
SPR Hämeenkyrön osaston uusi osoite 1.11.2020 alkaen on

Valtakatu 55, 39200 Kyröskoski
Punaisen Ristin Kemijärven osaston syyskokous pidettiin 11.11. ja puheenjohtajaksi seuraaviksi kahdeksi vuodeksi valittiin Raisa Ylitarvas. Varapuheenjohtajaksi valittiin Sampo Särkelä ja muut hallituksen jäsenet ovat Maire Martin, Outi Räisänen, Tarja Savilaakso, Sirpa Syrjälä ja Kaija Nurmi.
Turun Messukeskuksessa järjestetään Influenssarokotuskampanja marras-joulukuussa. Turun kaupunki toteuttaa yli 18-vuotiaiden riskiryhmäläisten ja 65 vuotta täyttäneiden rokotukset tänä vuonna Turun Messukeskuksessa. Messukeskuksen rokotuksiin on varattava aika. Punainen Risti on Turun kaupungin pyynnöstä kampanjassa apuna. 

Ruoka-aputoimijoiden valtakunnalliset verkkotapaamiset
Saamme SPR kirpputorille lahjoituksina mm. tauluja. Lahjoitimme Janakkalan perhekeskukseen kaksi taulua lapsen oikeuksien viikon kunniaksi.
YKn lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan mukaan lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä.
Janakkalan perhekeskuksessa on tarjolla tukea lapsille, nuorille ja perheille.
(Kuvassa Perhekeskuksen psykologi Päivi Mustonen ja SPR Janakkalan osaston puheenjohtaja Liisa Puranen)
Sirpa Lehtimäki, SPR
Vapaaehtoistoiminta on joustava, nopeasti reagoiva ja taloudellinen tapa tukea yhteiskuntaa äkillisissä kriisitilanteissa ja onnettomuuksissa. Auttamisen motivaatio muodostuu hyvän olon tunteesta, itsensä kehittämisestä, vaihtelusta tai sosiaaliseen verkostoon kuulumisesta.
Pohditko läheistesi muistamista jouluna?  Punaisen Ristin verkkokaupasta voit valita hyötylahjan, josta on iloa pitkään.
Katso tästä lahjavinkkimme https://joulu.punainenristi.fi/verkkokauppa/5-jouluista-lahjavinkkia/
Kohti joulua!
Tuija Eskelinen
Nyt kelpaa rokotukseen tulevien odotella omaa vuoroaan sateelta ja tuulelta suojassa.
Vapaaehtoisemme ovat mukana järjestelytehtävissä Rauman joukkorokotustapahtumassa 17.-19.11.2020 Kivikylä Areenalla.
Mitä uutta kouluyhteistyössä? Kurkkaa uutiskirjeestä :)
Alakoulujen kirje: http://s606355352.t.en25.com/e/es?s=606355352&e=84831&elqTrackId=8298A3B...
Osastomme syyskokous pidetään tiistaina 24.11.2020 klo. 18.00 alkaen kerhohuoneellamme osoitteessa: Kauppapuistikko 26, lisäksi myös verkon kautta osallistuminen on mahdollista.Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Ilmoittautumiset: toimisto@sprvaasa.fi tai 0400 878 910. Tervetuloa!
SPR Janakkalan osaston SYYSKOKOUS

pidetään keskiviikkona 25.11.2020 klo 18.00 Juttutuvalla, Kauppakuja 1 Turenki.

Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!

Hallitus
Anneli Sukari-Laivoranta
Suur kiitos Pekalle ja Jarmolle ! Nyt se on tehty.
Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa ja nyt se on täällä.
Nyt osastollemme pääsee turvallisesti myös pyörätuolilla ja 
rollattoreilla.
Tule joukkoomme!
Toivottaapi Spr:n Hirvensalon osaston hallitus
Anneli Sukari-Laivoranta
Pienikin valonpilkahdus tuo iloa myös ohikulkijalle.
Nautitaan kaikki kausivalaistuksista.
 
Koronapandemian vuoksi suuri osa viettää tavallista enemmän aikaa kotona tai vapaa-ajan asunnolla. Lisäksi yhteydenpito ja etenkin tapaamiset iäkkäiden läheisten kanssa ovat voineet vähentyä. Onkin entistä tärkeämpää välittää toisistamme ja huolehtia sekä omasta että muiden turvallisuudesta. Tapaturmakuolemista noin 90 prosenttia ja vammaan johtavista tapaturmista noin 80 prosenttia tapahtuu kotona ja vapaa-ajalla. 
 
Helena Lukkarinen
Ansiomerkit annettiin Elvi Niolle ja Anja Suur-Hamarille
ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä Punaisen Ristin päämäärien hyväksi.
Onnittelut molemmille, tv. osaston väki
Ville Palonen
Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän, Kuokkalan ja Palokan osastojen yhteinen Nälkäpäivä -keräys (24.- 26.9.2020) on tuottanut yhteensä 10 417,60 euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.  Summalla voidaan esimerkiksi hankkia maailmalla  ruokaa kolmeksi päiväksi ruokapulasta kärsivälle 2 740 perheelle kertoo Jyväskylän osaston keräyspäällikkö Olli Lehtonen. Kiitos kaikille Nälkäpäivä -keräykseen osallistuneille kerääjille, lahjoittajille ja keräyksen tukijoille!
Sipoon SPR on lähettänyt 4854,54€ Suomen Punaiselle Ristille ja heidän Katastrofirahastolle. Olisimme mielellämme lähettäneet vähän enemmän, nyt kun on niin monta katastrofia ympäri maailmaa. Mutta tämäkin summa on oikein hyvä! ISO Kiitos teille kaikille, jotka olette lahjoittaneet ja osallistuneet keräilijinä. Erityisen ISO Kiitos Boxby Skolanin porukalle ja ystäville, jotka keräsivät 1025,00€ ”digitalisella hernekeittolaan” kun itse soppaa tänä vuonna ei voitu keittää.
Marko Tervo
Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston Jyväskylässä 10.11.2020 järjestetty sääntömääräinen syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2021 sekä teki henkilövalintoja.  Paikalla oli 13 Jyväskylän osaston jäsentä sekä kolme toisen osaston jäsentä. Kokous järjestettiin koronavarotoimin.
Marjut
Puheenjohtaja: Kaija-Riitta Eira
Varapuheenjohtaja ja sihteeri: Ahti Fernelius
Hallituksen muut jäsenet: Jorma Rantala. Ritva Keskinen, Tuula Fernelius, Tuula Ritaranta