heinäkuu 2020

Koronatilanteen muutoksesta johtuen kauppa-asiointiapu päättyy toistaiseksi.

Koronatilannetta seurataan viikottain.
Elokuussa 2020 järjestettävä Kesäklubi on Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin, pääkaupunkiseudun Nuorten turvatalojen sekä Keski-Helsingin paikallisosaston yhteistyöprojekti.
Kesäklubin tarkoituksena on tarjota 18-28-vuotiaille nuorille aikuisille elokuun alkuajan aikana yhteistä tekemistä tiistaisin ja torstaisin klo 16-19 sekä kahtena lauantai-iltapäivänä.
Hei kaikille ja aurinkoista heinäkuuta




 
Joonas Brandt
Hämeen piirin ystävätoiminnan vapaaehtoiset tapaavat syksyllä alueiltojen merkeissä, mikäli koronatilanne antaa siihen mahdollisuuden. 
Ystävien alueillassa tapaat toisia vapaaehtoisia ja pääset jakamaan kokemuksiasi.
Nina Susi
- Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien alio-kirjoituksena 21.07.2020
Punaisen Ristin sekä Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun, Vapepan,  vapaaehtoiset olivat viranomaisten pyynnöstä viikonloppuna auttamassa Palokan Ilona-senioritalon tulipalossa. Tulipalo johti laajoihin sammutustöihin ja mittavaan evakuointiin, mutta vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin.
Marko Tervo
Palokassa 10.-11.7.2020 välisenä yönä tapahtuneen senioriasuntojen tulipalon johdosta käynnistetyt Suomen Punaisen Ristin avustustyöt jatkuvat.
Marko Tervo
Palokassa syttyneen senioritalon tulipalon johdosta Jyväskylän kaupungin sosiaalipäivystyksen päivystävä puhelinnumero
Marko Tervo
Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston vapaaehtoiset ensiapu-, ensihuolto- ja etsintäryhmistä saivat 10.7.2020 kello 22:15 hälytyksen Palokassa syttyneen senioritalon tulipalon johdosta Vapaaehtoiselta pelastuspalvelulta (Vapepa).
Uusittu huonekalupuoli Soffakammari avataan torstaina 9.7. klo 11.
Soffakammarista löydät huonekalut, kodinkoneet, taulut, lamput, suomalaista lasia ja SPR-tuotteita.
Otamme vastaan ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia huonekaluja. Jos tarvitset noudon, soita 02 8228 591 (ma-to 11-17, pe 9-15, la 10-14).
Ala-Puodista lasit, posliinit, keittiövälineet, naisten, lasten ja miesten vaatteet, kengät ja laukut, kirjat ja äänitteet sekä urheiluvälineet.
Emilia Anundi
Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntien Helsinki-apu jatkuu elokuun loppuun supistetussa muodossa. Ikääntyneiden liikkumista ja asiointia rajoittaneet valtioneuvoston suositukset päättyivät ja siksi myös kauppa- ja asiointiapu lopetettiin kesäkuun lopussa. Punaisen Ristin vapaaehtoiset hoitivat apteekkiapua noin 60:n vapaaehtoisen voimin huhti-kesäkuussa.
Auttava puhelin avattiin 1. huhtikuuta ja suljettiin 26.6. Tänä aikana puhelimeen soitettiin 1 946 kertaa. Puhelimessa päivysti yhteensä 153 vapaaehtoista. Kiitos kaikille vapaaehtoisille!
 
Piiritoimisto on jälleen auki normaalisti 3.8.2020 alkaen. 
Nähdään syksyllä!
Leena Koskela
Pidimme kesäkuussa molemmat viestinnän moduulit valtakunnallisina webinaareina. Molemmista on tehty tallenne ja ne ovat katsottavissa kesän ajan Youtubessa.
Osastoviestinnän perusteet: https://rednet.punainenristi.fi/node/58713
Somen käyttö osastoissa: https://rednet.punainenristi.fi/node/36782
Leena Koskela
Pidimme kesäkuussa molemmat viestinnän moduulit valtakunnallisina webinaareina. Molemmista on tehty tallenne ja ne ovat katsottavissa kesän ajan Youtubessa.
Osastoviestinnän perusteet: https://rednet.punainenristi.fi/node/58713
Somen käyttö osastoissa: https://rednet.punainenristi.fi/node/36782
 
P. Peltonen / SPR Häme
SPR Vilppulan osasto avasi uuden tomitilansa helteisen kesäkuun päätteeksi 30.6. Rennon juhlahumun keskellä katseet suunnattiin jo tulevan syksyn myötä alkavaan toimintaan ja yhteistyökuvioihin. Katso lisää kuvia piirin FB -sivuilla (ne on Johanna ottanut uuden kännykkänsä kameralla ;).