toukokuu 2019

Sini Marttinen
Lauantaina 25.5. elettiin jännittäviä hetkiä, kun Kallio-Käpylän osasto osallistui ensimmäistä kertaa EU ruoka-apujakeluun. 
Tommi Virtanen
Suomen Punaisen Ristin ja Suomen Meripelastusseuran yhteinen Caritas -ensivastetoiminta juhlii tänä vuonna 30 vuotta merellä, alkaa siis 31. toimintakausi. Caritas-ensivastetoiminnan 24/7 päivystyskausi alkaa 20.6. ja se päättyy 11.8.2019, lisäksi on ollut viikonloppupäivystystä jo 10.5. alkaen, ja se jatkuu syyskuun alkupuolelle kelistä riippuen.
Seija Tervasmäki
Valkolassa vietettiin Kotiseutujuhlaa 26.5.2019.  Monipuolisen juhlaohjelman lisäksi Nallesairaalassa vierailijat saivat tutustua sen toimintaan.  Hyvää hoitoa saivat mm. Nalle Puh ja Miska-karhu.  Maahanmuuttaja Miska, 38 v,  sai uuden nenän. Lisäksi tehtiin ensimmäinen sydämensiirto. Kaikki hoidetut voivat hyvin.  
Terhokerho kiittää kuluneesta keväästä. Terhokerho jää syksyllä tauolle. Pahoittelut siitä!
Ensiapuryhmä aloitti omat ryhmäillat, jossa nähdään toisia päivystäjiä, harjoitellaan, suunnitellaan ja valmistaudutaan päivystyksiin. 
Ryhmä päätti, että ryhmäillat ovat joka kuukauden ensimmäinen maanantai klo 17-19 Apiankatu 4, kokoontuminen matkahuollon oven edessä. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan erikseen.
Tero Hintsa
Ystävätoiminnan 60-vuotisjuhlaa vietettiin 25.5.2019 Jyväskylän Paviljongissa, jonne n. 600 vapaaehtoista eri puolilta Suomea kokoontui juhlimaan. Juhlissa kuultiin mielenkiintoisia ja arvovaltaisia puheenvuoroja sekä nautittiin mieleenpainuvista ja koskettavista ohjelmanumeroista.
MA-TO klo 10-16
PE suljettu
Heli Nuutinen
Kömmähdyksiä kuusikossa maastoensiapukisoissa lauantaina 18.5.2019 kävi kaksi kuopiolaista ensiapujoukkuetta mittelemässä tiedoillaan ja taidoillaan Urjalassa. Kuopioon saatiin kolmas ja kuudes sija kuudentoista joukkueen porukasta, oikein mainiosti he siis pärjäsivät.
Joonas Brandt
Ystävätoiminnnan 60 v. juhlaa vietetään Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 25.5.
Juhlaa voit seurata livenä alla olevan striimilinkin kautta klo 14-16.15 asti. Juhlasta ei tule tallennetta.
Tässä linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=3Nldutce0Qs
Terveisin: ystävätoiminta
Punainen Risti on auttanut tulipalon uhreja onnettomuuspäivästä 15.5. alkaen tarjoamalla keskusteluapua, ruokaa ja vaatteita. Palvelupisteeltä on annettu lisäksi maksusitoumuksia, joilla avun tarvitsijat ovat voineet hankkia Kontista tarvitsemiaan vaatteita ja muita tarvikkeita. Tulipalon uhreille lahjoitettuja vaatteita on jaettu hätämajoituksissa asuville henkilöille.
Porin kerrostalopalo järkyttää sekä talon asukkaita että tilannetta sivusta seuranneita ihmisiä. Mielen ja kehon reaktiot ovat normaaleja. Omaan olotilaan voi osin vaikuttaa myös itse Suomen Punaisen Ristin kokoamien vinkkien avulla.
Jaana Paasonen
Suomen Punainen Risti järjesti keväällä 2019 useita luonto osaksi hyvinvointia koulutuksia ja ne saivat erittäin hyvää palautetta. Syksyllä 2019 koulutuksia järjestetään lisää yhteistyössä Sininauhaliiton kanssa.

It is very important that we reach all residents of Keskuskartano. If no one has already contacted you, please contact Satasairaala’s crisis support line to inform your current need of help. Please contact by phone: +358 (0)2 627 7421.
Crisis support
Concerning any matter, you can contact crisis support line tel: +358 (0)2 627 7421. Phone number is available until 8am on Monday 20thof May.
Punaisen Ristin tiedote 20.5.19 koskien tavarakeräystä Keskuskartanon tulipalon uhrien hätäavuksi
Lahjoitustavaroiden vastaanotto Konttiin on toistaiseksi keskeytetty suuren tarjonnan ja varastotilan loppumisen vuoksi.
Kiitämme lämpimästi kaikkia lahjoittajia ja tiedotamme tulipalon uhrien avun tarpeesta tarkemmin.
Keskuskartanon asukkaista osa on evakuoitu Yyteriin ja osa vanhuspalveluiden palveluiden piiriin. Muualla majaileviin asukkaisiin pyritään saamaan yhteys avuntarpeen selvittämiseksi.
Porin kaupunki ja Suomen Punainen Risti tarjoavat apuaan Keskuskartanon tulipalossa kotoaan evakuoiduille asukkaille. Ruokapaketteja jaetaan perjantaista 17. toukokuuta lähtien Punaisen Ristin päivystyspisteessä, osoitteessa Pohjoispuisto 2. Lisäksi Keskuskartanon asukkailla on mahdollisuus ruokailla Cygnaeuksen koululla, osoitteessa Tasavallankatu 1, perjantaina ja maanantaina kello 12.30–13.00.
Joonas Brandt





Maksutonta apua ja neuvontaa ympäri vuorokauden myös kesällä!

Palokan osasto esittäytyy 25.5.2019  Palokan kevät tapahtumassa.
Mukana Reddie koira ,ilmapallot ja sydäniskurin esittely.