kesäkuu 2018

Suomen Punaisen Ristin valtakunnallisen hiv-neuvontapuhelimen toiminta päättyy toistaiseksi 21.6.2018. Suomen Punainen Risti haluaa kiittää lämpimästi kaikkia vapaaehtoisia, jotka ovat 30 vuoden aikana antaneet osaamistaan ja aikaansa antaakseen tukea ja neuvontaa lukuisille ihmisille. Te olette tehneet hienoa työtä hiv-tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi neuvoen ja tukien ihmisiä!
Pluspisteet kesätauolla 13.8.2018 saakka. Tänä aikana ei näytteenottoa/päivystystä.
Sirpa Lehtimäki
Punainen Risti kutsuu yleisön seuraamaan ensiavun SM-kilpailuja ja testaamaan omia ensiaputaitojaan Turun keskustaan.
Lauantaina 16.6. Aurajokiranta ja Turun keskusta-alue Tuomiokirkolta Turun linnalle täyttyvät Punaisen Ristin ensiapuosaajista, kun Punainen Risti järjestää valtakunnalliset ensiavun SM-kilpailut sekä yleisölle suunnatun suuren Ensiapuseikkailun.
Ensiavun SM-kilpailut klo 10–15
Englanninkielinen materiaali löytyy nyt entistäkin helpommin RedNetistä Ensiavun kouluttajat -sivustolta uuden oman otsikon alta!
Päivitämme ja lisäämme kesän aikana materiaalia myös ruotsiksi ja englanniksi.
Ami Mittilä
Kesän tapahtumat aloitettu South Park festivaaleilla Tampereella. Koulutettuna ensiapupäivystäjänä sinunkin on mahdollista olla osana turvaamassa festivaaliyleisöä, lisäksi monilla festivaaleilla on Punaisen Ristin päihdetyö mukana. Järjestämme 30.8.18 infoillan missä pääset kuulemaan ja kysymään lisää toiminnasta.
Kesän ajan Akaan osasto toimii "säästöliekillä".
Palvelutalojen asukkaiden ulkoilutusta jatketaan normaalisti; Havulinnassa käydään joka lauantai ja Tarpiakodilla joka kuukauden toisena keskiviikkona.
Ensiapupäivystyksiä hoidetaan seudullisena yhteistyönä resurssien ja tilausten mukaan, joten tapahtumissa näytään ja ollaan mukana.
Muilta osin osaston eri toiminnot ja toimintamuodot viettävät kesälomaa!
Tässä on Ensiavun SM-kilpailujen tarkka rastikartta. Kisat käydään klo 10-15 välisenä aikana.
Suomen Punaisen Ristin Ensiapuseikkailu ja valtakunnallinen ensiavun SM-kilpailu järjestetään lauantaina 16.6.2018 Turussa.
Bangladeshissa Suomen Punaisen Ristin ylläpitämässä kenttäsairaalassa työskentelee jyväskyläläinen sairaanhoitaja, kansainvälisen henkilöreservin jäsen Kati Partanen.
RedNetissä Ensiavun kouluttajat -sivuston päivittämisen jatkuu ja tulee jatkumaan koko kesän. Suosittelemme, että ottaisitte päivitysilmoitus -tilauksenne etusivulla olevasta valikosta pois päältä, sillä päivityksiä tulee tapahtumaan lähes päivittäin.
Koulutus- ja kehittämispäivillä esitellään, millaista terveyden edistämistä Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen ohjelmassa tehdään: Terveyspisteet, päihdetyö ja hiv- ja seksuaaliterveystyö sekä koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisy. Koulutuksessa saa tietoa päihteistä ja seksuaaliterveydestä sekä taitoja arkaluonteisten asioiden puheeksi ottamiseen.
SPR Virtain toimisto , Keskustie 7 Virrat , avoinna sopimuksen mukaan. 
 Mahdollisuus  verenpaineen mittaamiseen tai mittauttamiseen.
Yhteystiedot Kaija 0405284099 tai 0445846473