toukokuu 2018

Outi Sonkki
Ohjelmassa oli tutustuminen Yläneen museoon ja Luontokeskukseen. Lopuksi mentiin torin kautta Valasrantaan lounaalle. Lounaan jälkeen oli musiikkipainotteista ohjelmaa ja arvontaa. Ritva Leino voitti ämpärillisen paikallisia herkkuja. Mukava päivä oli! 
Eeva Vuorimies
Nallesairaala vieraili avovankilassa järjestetyssä läheistenpäivässä lääkärin ja hoitajan kanssa. Lapset saivat hoidattaa nalleja ja mukaan neuvolakortit jatkohoito-ohjeineen.
 
Nallesairaala oli hoitajineen mukana myös Killerin koko perheen hevoshulinoissa 20.5. Asiakkaita kävi mukavasti.
Hoivakoti Sylvi kutsui viettämään kevätjuhlaa yhteistyössä SPR:n Laukaan osaston kanssa. Hoivakodin viihtyisällä sisäpihalla nautittiin aurinkoisessa säässä pelimannimusiikista ja laulettiin yleisön toivomia lauluja sekä nautittiin päiväkahvit.  Osaston vapaaehtoiset järjestivät halukkaille kuljetuksen juhlaan ja takaisin.
Kalevi Puukko
Osastomme käynnisti yhteistyössä paikallisen Eläkeliiton vapaaehtoisten ja Mikkelin Viadian kanssa kaupan ylijäämäruoan jakamisen  vähävaraisille viime vuoden syksyllä. Jakelua on säännöllisesti kahtena päivänä  viikossa ja homma toimii jo rutiinilla. Jaossa on ruokatarpeita hyvin monipuolisesti ja kauppojen luovuttamien tuotteiden laatu on ollut kunnossa.  Palveluun tyytyväisten hakijoiden määrä vaihtelee 15 ja 35 välillä.
Joona Jylhälehto
Suomen Punaisen Ristin Jyväskylän osaston ensihuoltoryhmän vapaaehtoiset hätämajoittivat Jyväskylän Rasinrinteellä luhtitalon tulipalossa viime yönä kotinsa menettäneitä. Ensihuoltoryhmä sai hälytyksen Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimelta keskiviikkoaamuna 23.5.2018 kello 3.30. Operaatioon on osallistunut kolme koulutettua Punaisen Ristin ensihuoltoryhmän vapaaehtoista. Hätämajoituksen lisäksi evakuoiduille hankitaan mm. välttämättömyystarvikkeita ensimmäisten päivien ajaksi.
Hämeenlinnan osaston sosiaalisen median suunnitelman tarkoitus on auttaa kaikkia osaston viestintään osallistuvia ja siitä kiinnostuneita ymmärtämään, miksi teemme sosiaalisen median viestintää ja miten sitä teemme. Samalla se antaa osastollemme oman erottuvan viestintätyylin, joka yhtenäistää viestintäämme sosiaalisessa mediassa ja auttaa meitä viestimään entistä tarkoituksenmukaisemmin. Näin kaikki jäsenemme voivat toimia osastomme puolestapuhujina.
Kaipaako osastosi resursseja uuden toiminnan käynnistämiseen tai toiminnan laajentamiseen?
Onko osastollasi hyviä ideoita, mutta ei varaa uuden toiminnan aloittamiseen?
Hyväpäivä-avustusten jakaminen jatkuu vuosina 2018-2020. Osastot voivat hakea tukea toiminnan kehittämiseen, uuden toiminnan aloittamineen ja projekteihin. Avustuksia myönnetään
Osallistuimme viikonloppuna perinteisille Kangasalan Yrittäjien kevätmarkkinoille. Aurinko paistoi koko viikonlopun ajan ja saimme nauttia mukavista hetkistä markkinoilla. Osastomme ensiapupäivystäjät olivat päivystämässä markkinoilla ja pitivät molempina päivinä ensiapunäytöksiä, joissa esiteltiin sydäniskurin käyttöä. Teltan puolella esiteltiin osaston toimintaa ja myytiin arpoja. Arpajaisten tuotto menee kirpparin tukemiseksi.
Spr:n ystävätoimijoiden kevätretki suuntautui Yläneelle. Käytiin luontokabinetissa ja museolla. Valasrannalla nautittiin lounaasta ja ohjelmasta.
Helena Lukkarinen
Kiitos kaikille ihanille Nallesairaalan asiakkaille ja
lääkärihoitajien ammattitaidolla hoidetusta vastaanotosta
Lastentapahtuma Kuulaassa.
 
Seuraa myös osaston facebook-sivua TÄSTÄ
Marjaana Malkamäki
Tervetuloa lipaskerääjäksi Nälkäpäivänä 20.-22.9.2018!
Voit tulla lipaskerääjäksi ilman ennakkoilmoittautumista lippaidenjakopisteeseen:
Osoite: Polvijärventie 9, 83700 Polvijärvi
Aukioloajat: klo 9 alkaen, tilanteen mukaan.
Parasta on kuitenkin ilmoittautua etukäteen, niin lähetämme sinulle vielä muistutuksen ennen keräystä. Ilmoittaudu mukaan olemalla yhteydessä Polvijärven Nälkäpäivä-keräyksen yhteyshenkiöön. Tervetuloa mukaan!
NP Lehtman
Nyt ilmoittautumaan Auttaja ulapalla -vapaaehtoisristeilylle
Lähde marraskuussa (9.-11.11.) mukaan hakemaan eväitä vapaaehtoisten hyvinvointiin, vapaaehtoisjohtamisen kehittämiseen ja uusien ihmisten tervetulleeksi toivottamiseen & rekrytointiin. RIsteilylle mahtuu noin 400 osallistujaa. Varaa paikkasi ajoissa! Tämä risteily saatetaan myydä loppuun jo ennen viimeistä ilmoittautumispäivää.
Punainen Risti on sitoutunut edistämään esteettömyyttä. Esteettömyydessä on kyse ihmisten moninaisuuden kohtaamisesta.
Punainen Risti järjestää Nallesairaalan Maailma kylässä -festivaaleilla 26.-27.5.2018 Helsingissä
Avoinna on lääkärihoitajan määräaikaisia tehtäviä, joissa loppuun hiottujen lääkinnällisten taitojen sijaan on tärkeintä kyky tulla pienten karvaisten tai vähempikarvaisten potilaitten ja heidän lyhyehköjen, mutta tunteita täynnä olevien isäntiensä ja emäntiensä kanssa toimeen!
Päivät lämpenevät vauhdilla ja lähestyvä kesä tuo mukanaan roppakaupalla juhlittavaa. Mutta voiko päättäjäisiä juhlistaa ilman päihteitä? Ja onko kesäpäivä mitään ilman kaljaa? Selvin päin kesään -kampanja sanoo kyllä!
Suomen Punainen Risti
SPR Ylöjärven osasto mukana Ylöjärven markkinoilla kauppakeskus Elon piha- alueella 26.05.18 klo 9-15. Meidät tavoittaa paikalta numero 35. Tervetuloa jutulle ja kuulemaan syksyllä aloittavasta ensiapu- ja valmiusryhmästä ja muutenkin osaston kuulumisia.
Martti Kemppainen
Sari Lahtinen
5.5.2018 olimme Ylöjärven S-Marketissa esittelemässä Punaisen Ristin toimintaa sekä uutta ensiapu- ja valmiusryhmää. Päivän aikana esittelimme ensiapulaukun sisältöä, kerroimme osaston eri toimintamuodoista ja lapsille jaoimme ilmapalloja. Keräyslippaan tuotot ohjattiin kotimaanapuun.
SPR:n Polvijärven ystäväpalvelun puhelinnumero on toistaiseksi pois käytöstä. Asioita voi esittää käymällä Ystäväntuvalla ma,ke ja pe klo 9-14 tai ottamalla yhteyttä yhteystiedoissa mainittuihin.
SPR:n Polvijärven osasto esitteli toimintaansa S-marketissa la 4.5.2018. Ensiapuryhmän jäseniä oli paikalla kertomassa arjen turvallisuudesta, joka on tämän vuoden teema.
Kahvittelun lomassa oli mahdollisuus liittyä osaston jäseneksi. Päivän päätteeksi arvottiin ensiapulaukku. Kahvittelijoita oli aurinkoisena kevätpäivänä yli 160 henkeä.