helmikuu 2018

Elena Martikainen
Kangasalan osasto toteutti Ystävänpäivän Yhdessä! -ulkoilutapahtuman useassa eri hoitokodissa. Teimme yhteistyötä Jalmarin Kodon, Hildan Tuvan ja Attendon hoitokotien kanssa. Mukaan ilmoittautui yhteensä 17 vapaaehtoista, suurin osa heistä oli uusia, ystävätoiminnasta kiinnostuneita vapaaehtoisia! 
Tiesitkö, että tavoitat Punainen Risti Ensiavun koulutussuunnittelijat myös WhatsAppin kautta?
Saat meihin yhteyden numerosta +358 40 5483922
Ota rohkeasti yhteyttä!
Lapsiparkkitoimintaa järjestetään kevään 2018 aikana seuraavasti :
seurakuntatalolla (Kirkkotie 3) klo 17-19
 
ma 26.2. suomalaisen ja syyrialaisen kulttuurin ilta
ma 26.3. pääsiäisaskartelua
ma 23.4. musiikki-ilta
Kirsi Hyväri
Hollolan vapaaehtoistoiminnan verkosto kutsui eri tahojen vapaaehtoistoimijoita yhteiseen kiitosjuhlaan 13.2. kunnanvirastolle. Yleisö sai nauttia musiikki- ja tanssiesityksistä sekä kahvipöydän antimista. Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen lausui puheessaan kiitoksen sanoja vapaaehtoisille heidän tekemästään arvokkaasta työstä. Leikkimielinen bingo sai kaikki innostumaan ja kaikki poistuivat juhlasta iloisina ja virkistyneinä ja uusiin ihmisiin tutustuneina.
Pekka Tuovinen
Ystävänpäivän teemana oli tänä vuonna Nähdään - toisemme. Hyvin oli viestikin nähty, sillä SPR Sonkajärven osaston järjestämässä ystävänpäivätapahtumassa Ravintola Hollivootissa oli kävijöitä reilusti toista sataa.
Eeva Vuorimies
Palvelutalo Sarahovi tarjosi taas hienot puitteet lauantaina 17.2. perinteiseen Ystävänpäivän juhlaan.  Samaan aikaan sattunut olympialaisten naisten ampumahiihto lienee hieman verottanut yleisömenestystä. Juhlassamme esiintyi vastikään Laukaan vuoden kulttuuripalkinnon saajaksi valittu laulaja, laulunopettaja Marja Peura Juha Venäläisen säestämänä. Marjan laulama "Itke en lemmen tähden" tempasi yleisönkin mukaan tahtia taputtamaan. Yhteislaulusikermä päättyi tietysti Ystävän lauluun.
Tervetuloa kaikki jäsenet SPR Naantalin osaston kevätkokoukseen!
Ajankohta: tiistai 20.3.2018 klo 18
Paikka: Kesti-Maaria, Maariankatu 2. 
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Merkitkää jo kalentereihinne: Punainen Risti Ensiapu järjestää kaikille ensiavun kouluttajille avoimen asiantuntijaluennon Onnettomuustilanteissa toimiminen 7.3 klo 17.30-20 .
Tervetuloa ihastelemaan SPR Kakskerta osaston Facebook-sivuja. Sivujen kautta voi kätevästi lähettää ehdotuksia ja toivomuksia toiminnasta, pyytää lisätietoja, tai ilmoittautua jäseneksi. Päivitämme sivuille myös tulevia tapahtumia ja julkaisemme uutisia menneistä tapahtumista. 
Punaisen Ristin Porin osaston vapaaehtoiset auttavat oleskeluluvan saaneita, Poriin muuttavia maahanmuuttajia heidän ensiaskeleissaan uudella paikkakunnalla.
Nyt on kovasti  tarvetta ehjille ja hyväkuntoisille KODINPERUSTAMISTAVAROILLE (kuten astioille, matoille, verhoille, huonekaluille jne.) Huom: EI VAATTEITA!
Jos haluat lahjoittaa, soita 044 5480058.
Punainen Risti kiittää avustasi!
Emmi Juutilainen
Vaasan Rewell Centerin kahvipöydässä rupattelee kaksi nauravaista naista. On ystävänpäivä ja he ovat tulleet piipahtamaan yhdessä ostoskeskuksessa järjestetyssä Punaisen Ristin ystävänpäivätempauksessa. Nämä naiset, Helvi Salo ja Elina Havu, ovat tutustuneet Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta kolmisen vuotta sitten.
 
Eva Granqvist
Pohjois-Helsingin ystäväkerho kokoontui kevään toiseen kerhoiltaan maanantaina 12.2.2018. Ystäväkerho tarjoaa vertaistukea ystävätoimintaan osallistuville ja toivottaa tervetulleiksi uudet toiminnasta kiinnostuneet henkilöt. Ystävänpäivän alla oli oivallista päivittää kuulumisia ja jakaa kokemuksia osaston ystävätoiminnasta.
Sipoon osaston ruotsinkieliset ystävät tekevät ystävänpäiväkortteja 13.2. ja jakavat ne vanhuksille ystävänpäivänä.
SPR Sjundeå-Siuntion osasto on liittynyt Kirkkonummen osastoon 1.1.2018 alkaen.
Kirpputori Puoti ja Wanhat Tawarat, Karjalankatu 15.
Lauantaina 17.2.2018 klo 10 - 14 kassipäivä.
Laita muovikassiin niin paljon vaatetta tai tekstiilejä kuin mahtuu. Maksat kassista VAIN 5 EUROA!
Nyt tarjolla paljon hyviä talvivaatteita hiihtolomaulkoiluun!
Leena Koskinen
Toivotimme vapaaehtoisvoimin hyvää Ystävänpäivää, jaoimme makeisia, Ihan tavallinen teko -kortteja, tietoa ystävätoiminnasta ja jäsenhakemuksia. Saimme hyväntuulisen vastaanoton kauppakeskus Hansassa Ulvilassa.
Yksinäisyys tuntuu.... pahalta/ei miltään pahalta, kylmältä
Oletko Sinä tai tuttavasi etsimämme terveydenhuollon ammattilainen?

Oletko eläkkeellä tai sopiiko päivääsi terveyspistekeikkoja?

Haluatko hyödyntää ammattitaitoasi SPR:n Lounais-Espoon osaston terveyspistevapaaehtoisena noin kerran kuussa parin tunnin ajan? Tule mukaan toimintaan.

Tällä hetkellä terveyspiste toimii kerran kuussa Soukan palvelukeskuksessa.

Kevään terveyspisteet 14.3, 18.4 ja 16.5.
Lämmin kiitos kaikille puhelinpäivystäjille viime vuoden ja alkuvuoden 2018 toiminnasta!
Liitteenä on lyhyt raportti viime vuoden puhelinpäivystyksistä, kiitos kaikille päivystäjille tilastoinnista. Tämä on erittäin tärkeää toimintamme seuraamiseksi ja arvioimiseksi.
Hanne-Miia Ollikainen
Ystävänpäivänä on hyvä muistaa rakkaita ihmisiä. Ystävänpäivänä muistutetaan juuri kohtaamisen tärkeydestä, sillä yli puolet suomalaisista on kokenut yksinäisyyttä jossain elämänsä vaiheessa. Yksinäisyys vaikuttaa sosiaaliseen elämään, mutta myös terveyteen monella tavalla.
Itä-Helsingin osasto tarjoili kahvit isosta pulputuspannusta kestittäjäkonkari, kokki Tuula Lepistön johdolla. Tuula on kahvittanut ja muonittanut osastossa jo 19 vuotta eikä kyllästymisestä ole merkkiäkään. Joten näissä merkeissä #nähdään!