lokakuu 2017

 




Naantalin osaston sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
Anne
Nälkäpäiväkeräystä suoritettiin Naantalissa 14.-16.9.2017 taas perinteisesti. Tonkkia oli ruokamarketeissa. Lauantaina olimme torilla ja myynnissä oli nälkäpäiväleipää ja grillimakkaraa.
SPR Kuopion osaston jäsenlehden 13. vuosikerta tehtiin seinäkalenterina 2017.  Millaisia ajatuksia, kokemuksia ja ideoita sinulla on kalenterin käytöstä?
Kalenteri 2017 palautekysely (klikkaa linkkiä ja vastaa kyselyyn)
Annathan palautteesi viimeistään ma 16.10.2017. Kiitos!
Sen jälkeen osaston tiedotustiimi jatkaa vuoden 2018 kalenterin valmistelua.
Nälkäpäivä-keräys järjestettiin Kihniössä ja Parkanossa 14.-16. syyskuuta. Lipaskerääjiä liikkui kauppojen edustoilla kymmenkunta.
Noora Pajari
Urjalalaisen Teppo Selimaan suvussa on tunnustettu Punaisen Ristin periaatteita jo viidessä sukupolvessa. Selimaan isoisä, äiti, kaksi tytärtä ja tyttärentytär ovat olleet tai ovat kaikki ”ristiläisiä”.
Punaisen Ristin Urjalan osaston kantava voima, veijarimainen, sydämellinen, pitkän linjan vapaaehtoinen, leppoisa, viimeisen päälle Punaisen Ristin ideologian kyllästämä ihminen. Näillä sanoilla moni kuvailee Teppo Selimaata, kun kysyn, millainen henkilö hän on.
Seuraava Ensiapuryhmän harjoitus pidetään ti 10.10. klo 18 Luolassa, Nordean alakerrassa. Käynti sinne on pankin takapuolelta, P-alueen kautta (Vesitehtaankuja). Oven vieressä on SPR:n kyltti ja ovikellon painike, jos ovi on kiinni.
Harjoituksen aiheena on sairauskohtaukset, joiden ensiapuun Anne meitä johdattelee.
Jos haluat lisätietoa ea-ryhmän toiminnasta ja kokoontumisista, ota yhteyttä Heikki Rautoseen /
SPR / HERTTONIEMEN  OSASTO  JÄRJESTÄÄ: Keräämme lahjoituksena kodintarvikkeita  maahanmuuttajien tueksi
Keräyspaikkana on S i i l i t i e  7 G   Varasto
Keräysaika  maanantai  9.10.17   klo  16-18
Voit tuoda ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia kodin perustamiseen tarvittavia tarvikkeita, kuten astioita, keittiötarvikkeita,verhoja. Tuothan vain sellaisessa kunnossa olevia tavaroita, joita voisit itse käyttää, tai antaa vaikka naapurillesi.
Keski-Helsingin osaston toimisto on muuttanut Hietaniemenkadulle. Uusi osoite on Hietaniemenkatu 7 b (käynti Perhonkadulta). Tervetuloa tutustumaan uuteen toimistoon esimerkiksi jäsenillassa ensi viikon keskiviikkona!
Jos haluat ajankohtaista tietoa siitä, millaista toimintaa osastollamme on ja mitä tapahtumia on tiedossa, tykkää ja seuraa meidän osaston sivujamme Facebookissa: 
https://www.facebook.com/sprkangasala/
Sieltä löydät tarinoita meidän toiminnastamme ja tulevista tapahtumista, joihin voit osallistua!
Päivi Erkko
4.10.2017 klo 11-15.00 Verenluovutus Ruiskatu 8:n liikuntasalissa.
Sinua tarvitaan - tulethan mukaan !
Lisätietoja verenluovuttamiseen liittyen  löydät täältä: https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus/sinua-tarvitaan 
 
Kielikerhokoulutus järjestään 17.10. klo 17:30-20:00 SPR:n tiloissa Yliopistonkadulla. Ilmoittaudu mukaan oheisen linkin kautta: https://rednet.punainenristi.fi/node/46753 Illan aikana käydään läpi pelejä, leikkejä ja muita toiminnallisia menetelmiä kielikerhon ohjaamisessa, pohditaan yhdessä kerhokerran rakennetta ja miten oppimiskokonaisuuksia voisi rakentaa yhdistelemällä kirjaa, kuuntelu-, toiminnallisia ja pelillisiä tehtäviä.
Kaija-Riitta Törmä
Punaisen Ristin Karvian osasto lähti yhteistyössä Karvian yhtenäiskoulun kanssa kouluttamaan peruskoululaisista auttajia. Auttajakurssille osallistuivat Karvian 1-9 – luokan oppilaat. Punaisen Ristin Karvian osaston järjestämällä kurssilla harjoiteltiin mm. potilaan kylkiasentoon kääntämistä, kylmältä suojaamista, painesiteen tekemistä sekä tukkeen poistamista hengitystiestä. Lisäksi tutustuttiin 112 Suomi ja Punaisen Ristin hengenpelastaja sovelluksiin.
Nälkäpäivä on tältä erää paketissa. Keräystulos oli tänäkin vuonna hieno, yhteensä saimme kerättyä 3640 euroa! Erittäin suuri kiitos kaikille vanhoille ja uusille lipaskerääjille, Mäntänvuoren Partiolaisille, Savosenmäen sekä Koskelan kouluille, Mäntän yläasteen mukana olleille oppilaille, Mänttä-Vilppulan kaupungille ja kaikille jotka jollain tapaa osaillistuivat talkoisiin! Ja suurkiitos tietenkin kaikille lahjoittajille jotka olette mukana tärkeässä avustustyössä.