elokuu 2017

Heli Kokkola
Punaisen Ristin nallesairaala tutustutti lapsia ensiavun ja auttamisen maailmaan MLL:n järjestämässä Sata päivää sataan perhepiknik tapahtumassa 26.8.2017 Savitaipaleen koulukeskuksessa.
Vapaaehtoiset Suomen Punaisen Ristin katupäivystäjät ovat jalkautuneet Nokian keskustaan nuorten pariin lähes joka ikinen perjantai-ilta jo 25 vuoden ajan. Työ on tärkeää, palkitsevaa ja joskus haastavaakin.
Jukka-Pekka Moilanen
SPR:n Linnainmaalla kokoontuva lastenkerho Reddie Kids kaipaa vähintään kahta uutta ohjaajaa. Kerho-ohjaajaksi sopivat kaikki yli 15-vuotiaat nuoret ja aikuiset, ehkäpä juuri sinä! Nuoret saavat kerhonohjaamisesta arvostettua kokemusta, koulutusta ja jopa koulusuorituksia. Aikuisille kerho tarjoaa riemukaan tavan toimia maailmanlaajuisessa järjestössä inhimillisyyden puolesta. Aikaisempaa kokemusta Punaisesta Rististä tai ohjaamisesta et tarvitse, koulutamme sinut tehtävään!
Onko sinulla aikaa jutella tunti viikossa?
Lähtisitkö kävelyseuraksi ulos?
Tule vapaaehtoiseksi ystäväksi!
SPR Hämeenkyrön osasto järjestää Ystävätoiminnan lyhytkurssin keskiviikkona 20.9. klo 17.30 - 20.00 Päiväkeskus Aurinkorinteellä, Tunnelikuja 1, Hämeenkyrö.
Kurssin jälkeen voit toimia ystävänä esimerkiksi juttu- tai ulkoiluseuraa kaipaavalle ikäihmiselle.
Mirja Reijonen/SPR
Järjestämme keräyksen Punaisen Ristin viikolla Pikkulaivan parkkipaikalla 3.5.

Tarkat ohjeet ja aika tulossa pian.
Akaan Hunajaviikkojen puolivälissä, lauantaina 26.8., vietettiin kaupungin Hunajahulinoita vaihtelevassa säässä.
Heti aamusella sade huuhtoi kadut ja kiveykset, mutta se ei markkinakansaa estänyt pystyttämästä telttojaan ja kojujaan. Rohkeus ja uteliaisuus voitti myös asiakkailla, sillä väkeä oli sitkeästi paikalla jo heti aamutuimaan.
Punaisen Ristin Länsi-Vantaan osastolla on perinteisen lipaskeräyksen lisäksi nyt oma Nälkäpäivä-nettilipas: http://oma.punainenristi.fi/nalkapaiva/8-7538. Lahjoittaa voi haluamansa summan.
Perinteinen lipaskeräyksemme järjestetään 14.-16.9. Myyrmäessä Paalutorin ympäristössä, lippaita jaetaan torstaina ja perjantaina kello 14-19, lauantaina kello 10-14.
 
 
Kielikahvila jatkuu jälleen Riihikalliossa tiistaina 12.9.2017 klo 15-16.
Kielikahvila on kaikille avoin kahvila, suomea äidinkielenään puhuville tai sitä opetteleville. Keskustelua, tutustumista ja yhdessäoloa. Tarjolla kahvia ja teetä monikultuurisessa seurassa.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Tervetuloa kansainväliselle klubille tiistaina! Tapaamme Aurakatu 16:ssa klo 18, Vimman edessä ja sään salliessa menemme piknikille puistoon. Pelaamme mölkkyä ja halukkaat voivat tutustua geokätköilyyn. Otamme mukaan eväitä, mutta tuo mukanasi oma viltti tai alusta jos voit. Pukeudu lämpimästi! Sateen sattuessa menemme sisätiloihin.
Kouluttajakoulutuksen opintokokonaisuus toteutetaan kuluvan syksyn 2017 aikana siten, että kouluttajakokelaat perehtyvät itsenäisesti tältä sivulta löytyvään kansioon "Linkkejä ja vinkkejä" uusille kouluttajille. Toimii myös hyvänä kertauksena "konkareille"! Lisäksi tulee suorittaa mielellään "Yhteisen Lipun Alla" tms. Punaisen Ristin perehdytyskurssi omalla alueellaan jos se suinkin on mahdollista.

SPR Lemun osaston on mukana syyskauden 2017 aikana monenlaisissa tapahtumissa. Tämän lisäksi kokoonnumme säännöllisesti yhteen kokouksen merkeissä.
 
Hallitus kokoontuu 31.8. klo 19 tutussa paikassa työväentalolla. Tervetuloa!
Tero Hintsa
ILMI -suurharjoitusviikonvaihde elävöitti Kauhavan entisen Lentosotakoulun aluetta viikonloppuna. Suomi 100 -juhlavuoden hengessä Kauhavalla kouluttauduttiin ja harjoiteltiin. Lauantaipäivä täyttyi monipuolisista koulutuspaketeista. Osallistujille oli tarjolla esimerkiksi viestintä- ja monipuolista etsintäkoulutusta.
Vilkas ja aktiivinen SPR-syksy on jälleen alkanut Kuopiossa. Tällä viikolla vapaaehtoisiamme on ollut päivätansseissa Suokadulla, perjantaina ja lauantaina esittelemme toimintaamme Olonkorjutorilla aivan Veljmies-patsaan luona. Ensiapuryhmämme hoitaa päivystyksiä ja pian syyskuun alkaessa alkavat myös ystäväpalvelun ja terveyspisteiden päivystykset.
Tervetuloa löytämään oma tapasi auttaa!
Tässä ja nyt -lehden uusin numero on ilmestynyt. Lehdessä mm. kattava tietopaketti Nälkäpäivästä ja tietoja syksyn koulutuksista. Lehden voit lukea suomeksi täältä ja ruotsiksi täältä.
 
Matossa 100 raitaa.
Suomen Punainen Risti on maamme suurimpia koulutusjärjestöjä.
SPR Hämeen piiri etsii
YSTÄVÄTOIMINNAN KOULUTTAJIA
Pirkanmaan, Kanta- ja Päijät-Hämeen alueelta
Odotamme sinulta
o    sosiaali- tai kasvatusalan koulutusta ja/tai kokemusta
o    innostusta oppia ja opettaa, pedagogiset taidot plussaa
o    kykyä motivoida ja innostaa
Hanna Vänni
Syksy on tulossa ja Nettiparkkikin aloittaa taas toimintansa. Tutussa paikassa Vanhalla yhteiskoululla, Keskuskatu 19 voit 1.9. alkaen käydä opettelemassa tietokoneen ja netin peruskäyttöä.
Nettiparkki on jatkossa avoinna ti-pe klo 10-14. Opetus ei ole kurssimuotoista, vaan voit tulla kysymään yhtä asiaa tai harjoittelemaan koneen käyttöä ihan alusta asti. Jokainen etenee omaan tahtiinsa ja oppimisen tueksi on tarjolla erilaisia harjoituksia.
KODINTARVIKKEIDEN KERÄYS 29.9.2017
Keräämme lahjoituksena kodintarvikkeita maahanmuuttajien tueksi.
Keräyksessä tarvitaan avuksi myös vastaanottajia ja tavaroiden järjestäjiä.
Keräyspaikkana on Siilitie 7 G Herttoniemessä perjantaina 29.9.2017 klo 15-18. 
Jarkko Mikkonen
Nälkäpäivä-keräys 14.-16.9.2017.
Osastomme keräyspisteet nyt myös Kartalla kuvattuna.