heinäkuu 2017
Käynnissä on aikamme pahin humanitaarinen kriisi. Itä-Afrikassa ja Jemenissä ihmiset taistelevat nälkää vastaan. Mäntän osasto osallistui alkukesästä talkoisiin järjestämällä pienimuotoisen keräyksen, jonka yhteistuotto koostui kirpputorilla, kahviossa sekä toimintakeskuksessa olevista keräyslippaista sekä osaston omasta lahjoituksesta. Yhteissummaksi saatiin kivasti 500 euroa. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille.
SPR:n Mietoisten osaston vapaaehtoiset avustivat vanhuksia ostosten teossa ja liikkumisessa Pyheen torilla. Lisäksi heille tarjottiin pullakaffet, jonka kyläyhdistyksen ”pojat” tarjoilivat pöytiin.
Koivulehdon palvelukodista tuli torille invakyyditys, jota vastassa olivat vapaaehtoiset. Torin vilinässä oli paljon ihmeteltävää, mukaan tarttui ainakin mansikoita, kukkia ja kirjoja.
Koivulehdon palvelukodista tuli torille invakyyditys, jota vastassa olivat vapaaehtoiset. Torin vilinässä oli paljon ihmeteltävää, mukaan tarttui ainakin mansikoita, kukkia ja kirjoja.
Yhdessä laulaminen on mukavaa. Se tuli todistetuksi tänä kesänä kahdessa SPR:n ystäväkerhon järjestämässä yhteislaulutilaisuudessa, toukokuussa laulettiin Palvelutalo Sarahovissa ja elokuussa Sylvin päivänä Kantolantiellä Hoivakoti Sylvissä. Säestyksestä Sylvissäkin vastasi hanuristi Jaakko Kuoppala kumppaneineen. Mukana laulamassa olivat tietysti Hoivakoti Sylvin asukkaat, mutta runsaasti myös muita ikäihmisiä. Samalla tuli tutuksi melko uuden Hoivakodin toiminta.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta Punaisen Ristin ensiapuryhmän perustamisesta Laukaaseen. Monenmoista on vuosien mittaan ehtinyt tapahtua. Ryhmän entiset ja nykyiset jäsenet muistelivat menneitä Hotelli Vuolakkeessa elokuun 13. päivä. Päivänä, jolloin takana oli taas pari-iltainen ja -öinen päivystys Laukaan Satamafestareissa.
Urjalan Osasto etsii vapaaehtoista/vapaaehtoisia verenluovutuksissa järjestettävää kahvittelua varten!
Verenluovutuksia järjestetään Urjalassa kolme kertaa vuodessa ja jokaisen luovutuksen yhteydessä on kahvitarjoilu.
Monen vuoden jälkeen yksi vapaaehtoisistamme jättäytyy tehtävästään pois ja nyt olisikin tarvetta uusille vapaaehtoisille.

Ystävänpirtti löytyy myös Facebookista,siinä on viikon tapahtumat ajantasassa.
SPR:n Juupajoen osaston toripäivä oli lähes minuutilleen onnistunut. Sade alkoi vasta sitten, kun teltta oli saatu nätisti pakkaukseensa.
Jälleen kerran Jussi Anteron yhtye viihdytti koko toriajan. Niinpä siellä istuttiinkin ja kuunneltiin soittoa ja laulua. Tarjoilumme oli erityisen monipuoilinen: perinteisten pullan ja kahvin lisäksi oli makkaraa ja vohveleita.
Asiakkaat olivat tyytyväisiä. Arpajaisetkin yllättivät.

Kurssilla saat käytännön tietoa vapaaehtoistoiminnasta, sen eri muodoista ja vapaaehtoisten roolista. Kurssille ovat tervetulleita sekä miehet että naiset. Ystävä- ja vapaaehtoistoiminnan peruskurssi järjestetään Tapiolassa to-pe 21.-22.9. illalla klo 17–20 ja la 23.9. klo 9–15. Osoite Kauppamiehentie 6, 2 krs.
Ensiavun, päihdetyön, henkisen tuen sekä hiv- ja seksuaaliterveystyön vapaaehtoiset auttavat Ilosaarirockissa Joensuussa 14.–16.7.2017. Tapahtuma on yksi kesän suurimmista Punaisen Ristin festaripäivystyksistä.
Juhlijoita auttaa viikonloppuna yhteensä lähes 130 Punaisen Ristin vapaaehtoista.
Vapaaehtoiset kiertävät päivystämässä tapahtuma-alueella koko festivaalin ajan. Punaisen Ristin ensiaputeltta ja selviämisasema sijaitsevat Soundi-lavan vieressä.

Ensiapuryhmän päivystäjät ovat käyneet vähintään Punaisen ristin päivistyksen perus- ja ea2 kurssin.Päivystäjät ovat tilaisuudessa vapaaehtoisesti, eivätkä he saa päivystyksestä palkkaa. Osastolle maksettava päivystyskorvaus käytetään mm. välineiden hankintaan, toiminnan ylläpitoon ja päivystäjien koulutukseen.
Punaisen Ristin nallesairaala on päivystänyt sekä SuomiAreenan kansalaistorilla että #saankopelastaa-tapahtumassa Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueella. Sairaaloissa on ollut paljon nalleja ja pehmoleluja hoidettavana.
Aurinkoinen kesäpäivä suosi Mietoisissa hartaushetkeä museolla. SPR:n ystäviä ja heidän naapureitaan ja palvelukodin asukkaita oli mukana parikymmentä.
Punaisen Ristin ensiavun, päihdetyön sekä hiv- ja seksuaaliterveystyön vapaaehtoiset päivystävät Turussa Ruisrockissa 7.–9.7.2017.
Ruisrock on yksi kesän suurimmista Punaisen Ristin festaripäivystyksistä. Juhlijoita auttaa viikonloppuna yhteensä yli 120 Punaisen Ristin vapaaehtoista.
Ruisrock on yksi kesän suurimmista Punaisen Ristin festaripäivystyksistä. Juhlijoita auttaa viikonloppuna yhteensä yli 120 Punaisen Ristin vapaaehtoista.