syyskuu 2016

 
Nälkäpäivää vietetään 15.-17.9.2016. Keräyksessä kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kun rahaa ei ole korvamerkitty tiettyyn kohteeseen, sitä voidaan käyttää nopeasti juuri siellä, missä eniten tarvitaan.
Pekka Annala
Länsi-Suomen piirissä Nälkäpäivään osallistui perjantaina noin 60 osastoa. Osastojen keräämiä varoja tarvitaan esimerkiksi Syyriassa. Maan terveydenhoitojärjestelmä on lähes romahtanut ja lääkkeitä on vaikea saada. Kaikkiaan noin 11,5 miljoonaa syyrialaista tarvitsee hoitoa.
 
Juupajoella oli Nälkäpäivänä iloinen meininki ja suoranainen markkkinatunnelma. Hernekeittoa oli taas "tykillinen" Matti Niemen keittämänä. Se myytiin viimeiseen kauhalliseen saakka. Myös kotileivät tekivät kauppansa. Niitä olikin moneen makuun perinteisestä ruisleivästä ohrarievään, jota olisi saanut olla enemmänkin.
Hanna Vänni
Nälkäpäivä-keräys jatkui Varsinais-Suomessa aurinkoisessa säässä
Maakunnassa 39 osastoa järjesti lipaskeräyksen sekä hernekeiton ja nälkäpäiväleivän myyntiä. Kaikki muutkin osastot ovat mukana keräyksessä ns. kylmien lippaiden kanssa. Keräys on sujunut pääosin positiivisessa tunnelmassa ja aurinkoinen syyssää on hellinyt sekä kerääjiä että lahjoittajia.
Muutamia poimintoja osastojen nälkäpäivästä:
Aurinkoinen sää ja Punaiseen Ristiin hyvin suhtautuvat kansalaiset, tässä oli alku Nälkäpäivälle. Kerääjiä oli monessa paikassa keskuksena Lippulaivan ostoskeskus; Kivenlahti, Soukka, Suomenoja, Olari, kerääjiä riitti.

Kouluissa keräys toteutettiin sekä torstaina että perjantaina. Teille erityiskiitos, uskolliset ystävämme, jotka vuosi vuosi toisensa jälkeen olette mukana.

Kolmen päivän tuotto oli noin 8000€. Sillä saadaan avustustilanteissa paljon aikaan.
Linda Laine
Valtakunnallinen Nälkäpäiväkeräys täplitti torstaina Tampereen keskustan punaliivisillä lipaskerääjillä. Mukana oli monien vuosien konkareita ja ensikertalaisia.
“Tulin aamulla Tampereelle ja törmäsin lipaskerääjänä toimineeseen naiseen, joka kertoi minulle, että Nälkäpäivä on käynnissä. Päätin heti hakea keräyslippaan,” kertoi torstaina tuntikausia tavaratalon edessä lippaan kanssa seissyt Olli Lehto.
Anne Vähätalo-Forma
Varsinais-Suomessa Nälkäpäiväkeräys käynnistyi positiivisissa tunnelmissa. Torstaina 32 SPR:n paikallisosaston alueella eri puolilla Varsinais-Suomea oli lipaskerääjiä liikkeellä sekä järjestettiin erilaisia keräystapahtumia. Leipomo Salosen herkullista Nälkäpäiväleipää myytiin 14 osastossa, ja lisäksi muutamassa osastossa myynnissä oli omaa, paikallista nälkäpäiväleipää. Joissakin keräystapahtumissa herkuteltiin myös hernekeittolla ja nälkäpäiväletuilla.
Limppuja myydään pe 16.9. klo 9-19 Lapinpadassa ja Salessa. Hernekeittoa ja jäljellä olevia limppuja La 17.9. klo10 alkaen Op:n ja Kuntokipinän/Lappituvan edessä.
Lipaskerääjinä kauppojen pihalla reippaat partiolaiset!
TERVETULOA!
 
Virve Karling
Länsi-Suomen piirin osastojen Nälkäpäivä -keräys käynnistyi tänään lämpimässä syyssäässä. Keräyksen avulla Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttajat voivat auttaa eri puolilla maailmaa.
Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestetään 15.–17.9.2016. Punaisen Ristin Jyväskylän osasto kutsuu kaikki mukaan auttamaan.
Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestetään 15.–17.9. Punaisen Ristin Kuopion osasto kutsuu kaikki mukaan auttamaan. 
Liisa Flinck-Vasama
Voit tulla lipaskerääjäksi ilman ennakkoilmoittautumista lippaidenjakopisteeseen:

Osoite: Polttimonkatu 4, 3. krs, 33210 Tampere

Aukioloajat: torstai 10.00 – 18.00, perjantai 10.00 – 18.00, lauantai 10.00 – 15.00

Yhteyshenkilö: Irene Kiviaho-Mäkinen puh. 03 214 6905

PS. Tullessasi lipaskerääjäksi, ota mukaan kuvallinen henkilökortti. Ja voit ottaa mukaan kaverisikin!
Punaisen Ristin arkisto
Eilen osastomme ensiapuryhmäläiset harjoittelivat perusensiapua (elvytys, tajuttoman ensiapu, defibrillaattorin käyttö). Mukana oli 51 innokasta ryhmäläistä.
Sirpa Lehtimäki
Suomen Punainen Risti jakoi 14.9.2016 ensiavun huomionosoituksen Marko Alholle ja Timo Rytköselle neuvokkaista toimenpiteistä elvytystilanteessa. Huomionosoituksen jakoivat SPR Varsinais-Suomen piirin kotimaan valmiustoimikunnan puheenjohtaja Johanna Arvo ja piirin ohjelmapäällikkö Minna Rautanen.
Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys alkaa torstaina 15.9. ja jatkuu lauantaihin asti. Punaisen Ristin Sipoon osasto toivottaa kaikki tervetulleiksi keräämään ja lahjoittamaan.
Liisa Flinck-Vasama
Vuonna 1996 syyskuun 12. päivä, viettiin Tampereella vapaaehtoistoiminnan keskus Tampurin avajaisia. Tätä ennen osastomme toimintaryhmät olivat kokoontuneet jokainen eri paikassa. Tampurin taloutta kartutettiin pitämällä kirpputoripäiviä ja myyjäisiä. Muita varainhankintamuotoja ovat olleet Punaisen Ristin tuotteiden myynti, kahvipöydän tulot, vapaaehtoiset osallistumismaksut, käsityöt, näyttely- ja tilavuokrat.
Pelastakaa Lapset ry:n ja Liikenneturvan kanssa yhteistyössä tehdyt opetusmateriaalit on nyt lisätty Ohjeet ja tukea harjoituksen suunnitteluun -sivuston liitteisiin.
Molempia materiaaleja saa vapaasti käyttää Äkkilähdössä sekä sen jälkeen muissa nuorille suunnatuissa tapahtumissa. 
Kannattaa käydä tutustumassa! 
Länsi-Vantaan osasto järjestää Vapaaehtoisena vastaanottokeskuksessa -kurssin Myyrmäessä maanantaina 19.9. - ilmoittautumisaikaa on 15.9. saakka. Katso lisätiedot ja tule mukaan: https://rednet.punainenristi.fi/node/39907
Ensiapuryhmän ryhmäillat - Maanantaisin klo 18 alkaen
Kauppakatu 35, 3. kerros Osaa auttaa - sali
SYKSY 2016

10.10. Etsintäharjoitus Jakokoskella, Hypotermia ja hypertermia
7.11. Peruselvytys, aikuinen + lapsi, deffan käyttö, tajuttoman ensiapu
12.12. Vammapotilas: tutkiminen, seuranta ja hoito, Ensiapuasennot ja siirrot ja kuljetukset

KEVÄT 2017
Perinteinen  Kirjakirppis ja Joulumyyjäiset torstaina  8.12. klo 9.30 -13.00 Ruiskadulla!