syyskuu 2016

SPR:n Mietoisten osasto osallistui nälkäpäiväkeräykseen perinteisillä hernekeittokojuilla, kirkolla ja Pyhän koululla. Keittoa sai ostaa kotiinviemisiksi tai syödä paikan päällä. Myynnissä oli myös Nälkäpäiväleipää. Perjantaina Pyheen torilla olivat arpajaiset.
Rahat menivät katastrofirahastoon, jolla tuetaan avustustyötä Suomessa ja ulkomailla.
SPR:n ystävät hemmottelivat itseään Kirsi Lehtosen luona, ottamalla hierontoja ja jalkahoitoja. Tukanleikkuut suoritti Jemina Lehtonen.
Ystävät käyttivät tähän kahvituksella saamiaan rahoja. Kahvia ja pullaa oli tarjolla ja vapaata pulinaa riitti useaksi tunniksi, valittevasti monet olivat matkoilla tai muuten estyneitä. 9 ystävää oli paikalla.
 
Pekka Tuovinen
Yhteensä 39 kerääjää punaisine lippaineen ja liiveineen piristi Sonkajärven kirkonkylän maisemaa, kun SPR:n Sonkajärven osasto järjesti onnistuneen Nälkäpäivä-keräyksen torstaista lauantaihin S-Market Rutakontorin ja K-Market Marjapaikan edustalla. Keräykseen perjantaina osallistuneet yläkoululaiset kiertelivät myös torilla ja Osuuspankin pihalla.
YSTÄVÄNÄ ARJESSA MAAHAN MUUTTANEILLE!
Mistä löytyykään kirjasto tai mitä tehdä, kun unohtaa avaimen kotiin? Punnitaanko hedelmät kaupassa itse ja missä voi harrastaa liikuntaa? Uudessa ympäristössä tarvitaan ystävää, jonka kanssa arjen asioita voi ihmetellä!  
Anne Pälve
Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirissä järjestettiin ensimmäinen laitosystäväkurssi maahanmuuttajille elokuussa yhteistyössä Vaasan suomalaisen osaston, Vaasan aikuiskoulutuskeskuksen (Oy EduVakk Ab) ja Kirkkopuistikon palvelutalon kanssa. Koulutus on osa opiskelijoiden suomenkielen opiskelua ja siihen osallistui viisi innokasta opiskelijaa, jotka vierailevat Kirkkopuistikon palvelutalossa tämän vuoden loppuun.
Nälkäpäivä on jälleen saatu kunnialla päätökseen. Kauniissa syysilmassa järjestettiin perjantaina 16.9.  toritapahtuma, jossa oli myynnissä hernekeittoa ja nälkäpäiväleipää. Koululaiset kiertelivät torstaina kadulla keräämässä.
Lipaskeräys kaupoissa järjestettiin 16. - 17.9. Tänä vuonna kerääjiä oli hieman vähemmän kuin viime vuonna. Tämä vaikutti myös keräystulokseen.
Keräystulokseen oltiin kuitenkin hyvin tyytyväisiä summan ollessa 3650 euroa.
Lähdemme Raisiossa kokeilemaan uutta lyhytkestoisen ystävätoiminnan konseptia. Oletko miettinyt maahan muuttaneen ystäväksi ryhtymistä mutta esimerkiksi pitkäaikainen sitoutuminen ystäväsuhteeseen tai omat aikaresurssit arveluttavat?
Operaatio Nälkäpäivän vuosittainen "rypistys" on jälleen saatu kunnialla maaliin. Nälkäpäivää vietettiin 15.-17.9.2016.
Toijalan osasto järjesti tuttuun tapaan lipaskeräystä paikallisissa marketeissa kaikkina kolmena keräyspäivänä. Lipasvahteina viihtyi nelisenkymmentä vapaaehtoista ja vastaanotto keräykselle oli positiivista - niin kuin on ollut aikaisempinakin vuosina.
Lämmin kiitos kaikille Nälkäpäiväkeräykseen osallistuneille!
Osastomme ensiarvion keräystulos on reilut 1800€.
Tästä puuttuu vielä koulujen sekä kaupoissa ja eri liikkeissä olevien keräyslippaiden tulos.
Huikean hieno keräystulos! Kiitos <3
 
Ibrahim Malla
Nälkäpäiväkeräys on saatu tältä vuodelta pakettiin. Varhaisten arvioiden perusteella ennustamme erittäin hyvää tulosta!
anne sola
36. kerran järjestetyssä Nälkäpäiväkeräyksessä mukana oli Naantalin kouluja  sekä keräystonkkia kaupoissa. Lisäksi lauantaina myytiin torilla nälkäpäiväleipää.
Näistä kaikista kerääntyi Punaisen Ristin katastrofirahastoon 3 364 (käsin laskettu) euroa! Korjattu euromäärä pankin laskennan mukaan on 3385,91 euroa.
Iso kiitos kaikille kerääjille ja lahjoittajille.
Osa kerääjistä taltioitui myös kuviin.
 
Punaisen Ristin Riihimäen osasto kiittää lämpimästi kaikkia Nälkäpäivä-keräykseen osallistuneita lipaskerääjiä, tonkkavahteja, kouluja ja lahjoittajia. Osaston keräystulos oli 8 893,57 €.
Kolmen päivän aikana keräystä oli toteuttamassa lähes 140 henkilöä. Kaikki Riihimäen ja Hausjärven peruskoulut sekä lukiot osallistuvat keräykseen. 
 
Hollolassa Nälkäpäivän perinteisen lipaskeräyksen tuotto 1 801,73 euroa.
Nälkäpäivä-keräys järjestettiin jo 36:nnen kerran. Keräyksen tuotot menevät SPR:n katastrofirahastoon, rahoja käytetään myös Suomessa.
Marjukka Kähönen
Harmaa aamupäivä 17.9.2016. Seison Kannelmäessä tarkkaillen Alepan ja K-kaupan sisäänkäyntejä. Minulla on päällä punainen liivi ja kädessä keräyslipas.
Veli-Matti Ahtiainen
Nälkäpäiväkeräys on tältä vuodelta ohitse. Jokainen osasto Lapissa toteutti lipaskeräyksen. Tunnelma oli hyvä ja ilmatkin meitä suosivat. Vastaanottokeskukset osallistuivat myös kaikki omalta osaltaan keräykseen, mikä toi hyvää lisäresurssia keräykseen.
Suuret kiitokset kaikille kerääjille ja lahjoittajille. Ensi vuonna tempaisemme jälleen.
Aurinko ei enää lauantaina hellinyt kerääjiä eikä lahjoittajia, mutta siitä huolimatta Nälkäpäivä-keräyksen viimeinenkin päivä, lauantai, sujui hyvin ja positiivisissa tunnelmissa. Kaikkiaan 32 varsinaissuomalaista osastoa oli liikkeellä lauantaina lipaskerääjien ja erilaisten keräystapahtumien myötä. Kaikki Varsinais-Suomen paikallisosastot olivat mukana Nälkäpäivässä kukin omalla tavallaan.
Riitta Tenlén
Nälkäpäivä-keräystä suoritettiin kauppakeskuksissa ja Silakkamarkkinoilla.
Riitta Tenlén
Rauman osasto sai jaettavaksi 1500 kiloa EU:n ruoka-apua. Siitä saatiin lähes 200 kassillista. Elintarvikekassit sisälsivät muun muassa jauhoja, mysliä ja hapankorppuja sekä hernekeittoa, pastaa ja lihasäilykettä.
Tuotteet on tarkoitettu vähävaraisille henkilöille Suomessa. Ruoka-avun jakamisessa noudatetaan tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteita.
Lokakuun alussa on tarkoitus jakaa vielä samanlainen erä.
Leena Tiainen
Aurinkoinen sää suosi yli sataa ihmistä, jotka kokoontuivat Tikkakosken kirkon seurakuntasaliin Eloiloa-tapahtumaan. Lähiverkko Tikkakosken sydämellä järjesti tänä vuonna jo toisen ikäihmisille suunnatun tilaisuuden, jonka tavoitteena on vähentää yksinäisyyden tunnetta. Kehotamme ikäihmisiä ottamaan tilaisuuteen mukaan naapurinsa tai ystävänsä. Tarvittaessa Tikkakosken reserviläiset järjestävät kuljetuksen.
Vuoden 2016 Nälkäpäiväkeräys aloitettiin Polvijärvellä torstaina poutaisessa syyssäässä. Vapaaehtoisina kerääjinä toimivat torstain Savirannan asukkaat viimevuotiseen tapaan.
Perjantai oli vilkas keräyspäivä. Sää oli tuulinen ja kolea. Keräysta suoritettiin S-marketin ja K-market Nuotan edustalla.
Lauantaina keräys jatkui kauppaliikkeiden edustalla.
Vapaaehtoiset kerääjät kertoivat ihmisten suhtautuneen hyvin myötämielisesti Nälkäpäiväkeräykseen.