joulukuu 2015

Pipsa Kirjavainen
Luolavuoren koulun oppilaat perustivat oman Herkkuvartti-pop up-kahvilan syksyllä 2015 Forumin kauppakeskukseen. Oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat koko kahvilan alusta alkaen, joten jokainen pääsi toteuttamaan itseään ja näyttämään taitonsa! Kahvilan kalusteet, mainokset ja tarjoilut olivat kaikki oppilaiden käsialaa ja oppilaat myös huolehtivat kahvilasta koko viikon ajan. Herkkuvartti tarjosi asiakkailleen mm.
Liisa Flinck-Vasama
Suomen Punaisen Risti Tampereen osasto on jo vuodesta 1962 lähtien jakanut tamperelaisille vähävaraisille lapsiperheille jouluapua.  Lahjoitusvarat on saatu Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston ja Sotainvalidien Veljesliiton Tampereen osaston yhdessä hallinnoimalta Eva Lovisa ja C.G. Dunderbergin avustussäätiöltä sekä eri vuosina mm. eri yrityksiltä, jotka ovat antaneet joulutervehdyksiin tarkoitetut varat osastomme jouluapuun sekä yksityishenkilöiltä.
Ikäinstituutti
Ikäinstituutin Elämäntaidot esiin -kampanjalla tehdään näkyväksi iäkkäiden ihmisten elämänkokemusta ja mielen hyvinvoinnin taitoja. Iän myötä kertyneet elämäntaidot ovat arvokas voimavara – tunteita, valintoja ja oivalluksia, ajatuksia ja tekoja, joista voi ammentaa mielen hyvinvointia.
SPR:n Kemijärven osaston monikulttuurisen ystävätoiminnan vapaaehtoiset järjestivät 5. joulukuuta Särkelän koulun kentällä tapahtuman kemijärveläisille ja vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoille. Tilaisuudessa oli mahdollista kokeilla lumilajeja, kuten pulkalla laskua, lumikengillä kävelyä ja murtomaahiihtoa. Tapahtumaa on valmisteltu jo jonkin aikaa ja kun lumitilanne näytti hyvältä, päätettiin tapahtuma toteuttaa.
Kaija Toivonen
Hyvä Joulumieli - keräys on taas käynnissä ja jatkuu jouluaattoon asti.  Tähän mennessä lahjoituksia on tullut runsaasti ja lopputuloksesta odotetaan hyvää.   Vähävaraisille lapsiperheille jaettavia lahjakortteja saatiin tänä vuonna Hollolan osastoon 30 kpl ja Hämeenkosken osastoon 17 kpl. 1.1.2016 osastot yhdistyvät ja jatkossa lahjakortitkin käsitellään yhdessä. 70 €:n arvoisella lahjakortilla voi ostaa elintarvikkeita ja se hyväksytään miltei kaikissa ruokakaupoissa.
1. Ota kantaa!
Rasisminvastaisella viikolla järjestetään #milloinviimeksi-kampanja. Kampanja kannustaa miettimään, milloin viimeksi esimerkiksi teit rasisminvastaisia hyviä tekoja tai puhuit yhdenvertaisuuden puolesta. Jaa ajatuksesi ja tekosi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #milloinviimeksi, ja kutsu muutkin mukaan. Voitte myös kerätä rasisminvastaisia hyviä tekoja vaikka kadulla tai kauppakeskuksessa.
1. Ota kantaa!
Rasisminvastaisella viikolla järjestetään #milloinviimeksi-kampanja. Kampanja kannustaa miettimään, milloin viimeksi esimerkiksi teit rasisminvastaisia hyviä tekoja tai puhuit yhdenvertaisuuden puolesta. Jaa ajatuksesi ja tekosi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #milloinviimeksi, ja kutsu muutkin mukaan. Voitte myös kerätä rasisminvastaisia hyviä tekoja vaikka kadulla tai kauppakeskuksessa.
Punaisen Ristin Mynämäen osaston ensiapuryhmä juhlisti 40 vuotista taivaltaan ja vietti samalla pikkujouluja toimitilalla SPR Parkissa. Mukana olivat Nousiaisten osaston ensiapuryhmäläiset, joiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä pitkin vuotta. Kevätkauden harjoitukset alkavat 18.1. ja uusia ryhmäläisiä otetaan ilomielin mukaan toimintaan! Harjoituskalenteri ilmestyy alkuvuodesta nettisivuille
Hyvä Joulumieli keräys Paokassa 18.12.2015 klo 10.00-17.00.
Keräyskeskuksena toimii S-Market Palokka.
Lipaskerääjät saavat lippaat ja ohjeet S-Marketilla.
Tervetuloa mukaan !
Katja Halinen, Yle
Katso ja lue! Noormarkkulainen vapaaehtoistyöntekijämme Helvi Loijas huomioitiin Yle Satakunnan sivuilla ja Ylen Lounais-Suomen alueuutisissa torstaina 10.12.2015 hienosti. Loijashan oli yksi Amnestyn Punaisen Ristin vapaaehtoisille myöntämän Kynttiläpalkinnon vastaanottajista. Loijaksen mietteitä arvokkaasta työstä turvapaikanhakijoiden auttamisessa pääsee lukemaan ja kuulemaan seuraavista linkeistä:
Yle Satakunta 10.12.15:
Ensiapuryhmien viikonloppu Huhmarissa 26. - 27.2.2016.

Ohjelmassa on ensiapuharjoituksia ja samalla voi päivittää päivystäjäkortin voimassaolon.

Tarkempi ohjelma tulee tähän myöhemmin.
Pekka Tuovinen
SPR:n Sonkajärven osaston puheenjohtaja Leila Honkala kutsui Sonkajärvelle muutaneet afganistanilaiset suomalaisine ystävineen kotiinsa viettämään Suomen itsenäisyyspäivää.
Vuosi sitten samassa juhlassa tutustuttiin suomalaisiin jouluruokiin. Tänä vuonna tarjolla oli afganistanilaisia juhlaruokia. Joulupiparien teko kuului ohjelmaan molempina vuosina.
 
Torstaina 26. marraskuuta tarjottiin Sykkeellä iltakahvit uusille toimijoille ja kaikille osaston toiminnasta kiinnostuneille.
Paikalla oli kaikkiaan 15 kuulijaa, joiden joukosta saatiin toimintaan mukaan neljä uutta jäsentä eri toimintamuotoihin. Heidän lisäkseen on piirin kautta tullut tietoa halukkaista uusista toimijoista. Tervetuloa joukkoon kaikki uudet tekijät!
Turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen on Suomen Punaisen Ristin suurin kotimaan avustusoperaatio sitten toisen maailmansodan. Tilanne on ollut erittäin haastava syyskuun alusta eteenpäin. Operaatio ei olisi ollut mahdollinen ilman tuhansia vapaaehtoisia, jotka ovat olleet mukana auttamassa.
Syyskokous valitsi osaston uudeksi puheenjohtajaksi Jarmo Laaksosen.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Pirjo-Riitta Veltheim-Raevaara.
Hallituksen jäseniä ovat: Paula Korhonen, Osmo Koivuranta, Karoliina Luukko, Sinikka Joutsen, Katri Ruoho, Katja Järvinen, Kimmo Röman sekä Terhi Nieminen. 
Jarkko Mikkonen
Tunnelma irakilaisen kurdiperheen kotona Espoossa on leppoisa. Punaisen Ristin vapaaehtoiset Päivi Lind ja Arto Aaltonen istuvat Salimin perheen keittiönpöydän ääressä. Hozan Salim kaataa kuppeihin teetä ja Jasim Salim tarjoilee leivoksia. Perheen neljä lasta pomppivat trampoliinilla ulkona.
Irma Vaittinen
SPR:n Polvijärven osaston pikkujoulu vapaaehtoistyössä toimiville pidettiin Saarilassa.
Amnestyn Suomen osasto on palkinnut Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset Kynttiläpalkinnolla turvapaikanhakijoiden tukemisesta syksyn 2015 aikana.
Palkinnon perusteluissa sanotaan: ”yli 8 000 vapaaehtoista on osallistunut kymmenien vastaanottoyksiköiden pystyttämiseen ja virkistystoiminnan järjestämiseen ennätyssuurelle tulijoiden määrälle. Vapaaehtoisten rooli on myös ollut tärkeä  turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön välisten suhteiden luomisessa ja kehittämisessä.”
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kiitti vierailullaan Punaisen Ristin vastaanottokeskuksessa Suomea, vapaaehtoisia ja Punaista Ristiä turvapaikanhakijoiden lämpimästä vastaanotosta.
Hän noteerasi korkealle suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmän: