elokuu 2015




Hyödyllisiksi havaittujen alueellisten osastokokousten päivämäärät on päätetty, tule ja osallistu!
Tapaamme seuraavasti:
Ystävätoiminnan vapaaehtoiskurssi Lahdessa 28.8-29.8.2015 osoitteessa Vapaudenkatu 8, 2krs.
Tero Hintsa
Seinäjoen osasto järjestää Operaatio Nälkäpäivässä kolme isoa tapahtumaa. Nälkäpäivän käynnisti 23.8.2015 kaupungintalon valtuustosalissa järjestetty koko perheen runo- ja tanssitapahtuma. Tapahtumassa esiintyivät Marja-Leena Mäkelä, Tuija Ahola, Armi Vartiala, Taina Hakalahti ja Maria Leskinen.
Hei
Ensiapuryhmän kokoontuu taas kesän tauon jälkeen toimitilalla osoitteessa Kuninkaanlahdenkatu 10  7.9.2015 klo 17.00 alkaen. Käydään läpi kesän päivystyksiä ja suunnitellaan yhdessä mukavat ja opettavaiset aiheet ryhmäiltoihin. Jos et pääse paikalle, mutta sinulla on ehdotuksia luennoitsijoista tai aiheista, lähetä ne minulle ennen tapaamistamme eli 6.9. mennessä osoitteeseen virpi.lindstrom@pori.fi.
Terho -kerhon syyskausi Jokelassa alkaa 1.9.2015 klo 17.30. Kaikki ovat tervetulleita mukaan ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ohjelmassa on leikkejä, askartelua, ulkoilua ja ihan vain kahvittelua ja seurustelua.
Muistathan ottaa vuodevaatteet (lakanat ja tyynyliinan) ja pyyheliinan mukaan.
Ilmoittautumiset Raili Korpiluomalle, p. 040 550 6331 tai raili.korpiluoma@pp.inet.fi
kuitenkin viimeistään 16.10.2015.
 
Tero Hintsa
Keuruun entisen varuskunnan tiloihin suunnitellaan vastaanottokeskuksen perustamista. Keskukseen on alustavasti suunniteltu noin 500 majoituspaikkaa.  Jos Keuruun kaupunki suhtautuu vastaanottokeskuksen perustamiseen myönteisesti, asia etenee kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen. Maahanmuuttovirasto esittää keskuksen perustamista sisäministeriölle, joka tässä tilanteessa tekee päätöksen asiasta todennäköisesti päivässä. Käytännössä toiminta voitaisiin aloittaa syyskuun alussa.
Suomenlinnan osasto
Iloinen Katastrofi-Golf kutsuu! Katastrofi-Golf avaa jo perinteisesti Nälkäpäivän HUPissa, kun golfarit keräävät varoja Punaisen Ristin Katastrofirahastoon. Katastrofi-Golf järjestetään maanantaina 14.9.2015 klo 10 yhteislähtönä Hill Side Golf & Country Clubin upealla, 18-reikäisellä Valley Course -jokamieskentällä.
Osallistumismaksu 65 euroa/henkilö sisältää mm. aamiaisen ja pelijuomat, pelikierroksen, saunan ja pyyhkeen sekä lounaan ja palkintojenjakotilaisuuden.
Tule mukaan Nälkäpäivä-kerääjäksi! Suoritamme Nastolassa keräystä 18.-19. syyskuuta. Tuntikin riittää tonkkavahtina joko S-Market Nastolassa tai K-Supermarket Nastolassa. 
SPR Herttoniemen osasto järjestää yhteistyössä Helsingin Työväenopiston kanssa
Ystävä- ja vapaaehtoistoiminnan peruskurssin  06.11.2015 - 07.11.2015 (12 t)
Kurssilla saat hyvät eväät vapaaehtoisena tukihenkilönä toimimiseen. Perehdytään vapaaehtoistoiminnan periaatteisiin, käytännön tilanteisiin sekä vuorovaikutukseen ja erilaisten ihmisten kohtaamiseen. 
Kurssiaiheita ja -teemoja:
Erja Salmela
Ikäihmisten yksinäisyys puhuttaa koko valtakunnassa, myös Keski-Suomessa. Asian kanssa töitä tekevät toimijat ovatkin päättäneet kehittää yhteistyötään. Tarkoituksena on miettiä esimerkiksi yhteisten tapahtumien järjestämistä Pohjoisen Keski-Suomen kuntien alueella ja saada uusia ihmisiä mukaan omaishoitajien ryhmiin sekä Terho-kerhoihin.
Suomen Punaisen Ristin Nastolan osaston. yhteistyössä Liikkuvan Veripalvelun kanssa järjestetty verenluovutustilaisuus keräsi seurakuntatalolle mukavasti luovuttajia. Viime torstaina järjestettyssä tilaisuudessa Veripalvelu sai 56 veripussia. Uusia luovuttajia tilaisuudessa oli kaksi.
Viime vuonna vastaavaan aikaan järjestetyssä luovutustilaisuudessa 87 veripussia. 
Jyrki Kangas
Sunnuntaina 9.8. Orimattilan osasto oli mukana Elomarkkinoilla kaupungin keskustassa. Päivä oli loistava sekä sään puolesta että arpajaisten suuren suosion puolesta. Ihmiset arvostavat Punaisen Ristin toimintaa ja haluavat arpoja ostamalla tukea sitä. Ja eihän se pieni jännityskään pahaa tee. Samalla osaston vapaaehtoiset kertovat kysyjille toiminnastamme.
Perinteinen nälkäpäiväkeräys järjestetään tänä vuonna 17. - 19. syyskuuta. Tarvitsemme lipaskerääjiä, ilmoittudu ennakkoon, puhelinnumeroon 050-572 8218. Yksi vuoro kestää yleensä kaksi tuntia, mutta voit neuvotella myös muunlaisista ajoista.
Piirin toiminnanjohtaja Paula Ilén lähtee 17.8. kouluttautumaan erä- ja luonto-oppaaksi. Satakunnan piirihallitus myönsi toukokuussa Paulalle opintovapaata vuodeksi.  Paula pääsee toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa syventää retkeilytaitojaan. Toivotamme Paulalle iloa uusien haasteiden pariin. Takaisin Paula palaa 1.8.2016.
Minttu Nikula
Kokkolan ystävätoimisto on jälleen kesätauon jälkeen avoinna ja uutta intoa täynnä! Muutoksen tuulet puhaltavat toiminnassa ja resurssien puitteissa toiminta keskittyy toistaiseksi vain ikäihmisten ystävätoimintaan. Uusia vapaaehtoisia kaivataan mukaan ystävätoimintaan jatkuvasti. Kiinnostuneet voivat osallistua ilmaiselle Ystävätoiminnan lyhytkurssille maanantaina 31.8 ja miettiä sitten ohjaajan kanssa sopivaa vapaaehtoistoiminnan muotoa itselleen.
Karoliina Jussila
Turun osaston ensiapuryhmien toiminta laajenee! Keskiviikkona 2.9.2015 aloittaa toimintansa 12-17 -vuotiaille suunnattu nuorten ensiapuryhmä, jossa toiminnallisten harjoitusten kautta opitaan elintärkeitä ensiaputaitoja. Lisätietoja ja nuorten ensiapuryhmän liittymislinkin löydät sivuiltamme Ensiaputoiminnan alta.
Uutta terveyspisteen toiminnassa. Tiistaina 18.8. kello 16.15 - 18.00 voit tavata myös fysioterapeutin osastomme terveyspisteessä, Polttimonkatu 4, 3 krs. Tampere
Elokuussa terveyspisteessä aloitti myös fysioterapeutti, joka antaa ohjausta ja jumppaohjeita 29.9., 27.10., 10.11. ja 8.12.
Sari Mustamäki
Neljä osastoa (Jyväskylä, Campus, Kuokkala ja Palokka) yhdistävät jälleen voimansa ja valmistautuivat 6.8. ensimmäisessä suunnittelupalaverissa Nälkäpäivään.
Moku-ryhmän vapaaehtoistoiminta jatkuu monipuolisena taas kesätauon jälkeen. Tämän syksyn ensimmäinen moku-ryhmän vapaaehtoisten tapaaminen on syyskuun ensimmäisenä maanantaina (7.9.). Toinen syksyn ryhmätapaaminen on marraskuussa (2.11.). Ryhmätapaamiset ovat oiva paikka tavata muita vapaaehtoisia ja suunnitella osaston moku-toimintaa.