Jämsänkoskella nuoria ei jätetä

Tero Hintsa
Kuvaaja: Tero Hintsa
"Jämsänkosken Promot Roosa Lauri, Lotta Lauri ja Sanna Puranen tyytyväisinä syksyllä käynnistyvästä Kaveria ei jätetä -hankkeesta."
Tero Hintsa
Kuvaaja: Tero Hintsa
"Jämsänkosken osaston seinälle koottuja lehtijuttuja nuorisotoiminnasta."

Länsi-Suomen piirin Jyväskylän ja Jämsänkosken osastot saivat toukokuussa rahoitukset omille hyvinvointia lisääville hankkeilleen. Hankkeet ovat osa Suomen Punaisen Ristin kotimaan apua.

Jämsänkosken osaston vahva nuorisotoiminta etsii Kaveria ei jätetä -hankkeen avulla uusia keinoja nuorten keskinäisen tuen vahvistamiseen. Hankkeessa ei ole varsinaisia auttajia ja autettavia, vaan nuoret ovat nuorille esimerkkejä ja ystäviä yli koulu- ja ikärajojen.

Koivutuvalla iloittiin rahoituspäätöksestä

Jämsänkosken Kaveria ei jätetä -hanke lähtee voimakkaasti liikkeelle nuorista itsestään. Nuoret ovat alusta asti suunnittelemassa ja toteuttamassa hanketta. Osaston toimitilalle kokoontuivat 30.5.2012 aktiiviset nuoret Lotta Lauri, Roosa Lauri, Sanna Puranen ja osaston puheenjohtaja Taisto Maksimainen sekä Tero Hintsa Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiristä.

- Kävimme yhdessä läpi projektisuunnitelmaa ja myönteistä rahoituspäätöstä, varsinaisesti projektin toiminta käynnistyy syksyllä, Taisto kertoo.

Nuoret liikkeelle koneen äärestä

Jämsänkosken osasto toimii monipuolisesti sekä omissa toimitiloissaan että niiden ulkopuolella. Nuoria on saatu mukaan jatkuvasti ja osaston aktiivinuorilla on käynnistyvässä hankkeessa merkittävä rooli.

- Kaveria ei jätetä -hanke tulee Jämsänkoskella tarpeeseen. Voimme hankkeen avulla tarjota uudenlaista ohjelmaa nuorille ja ehkä houkutella hetkeksi pois tietokoneen äärestä. Erityisesti yläasteikäisiä olisi tärkeää saada mukaan Lotta, Sanna ja Roosa toteavat innostuneina.