SPR Kaakkois-Suomen piirin hallitus sai vuosikokouksessa uusia jäseniä
Vuosikokouksessa palkittiin vapaaehtoisia ansiomitaleilla ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta Punaisen Ristin hyväksi.
Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirin vuosikokous pidettiin lauantaina 22.4.2023 Mikkelissä. Kokoukseen oli mahdollista osallistua myös etäyhteyksin. Kokoukseen osallistui 46 virallista edustajaa 21 osastosta.
Elinkustannusten nousun ja kauppojen hävikkiruoan vähenemisen vuoksi osastoille on Kaakkois-Suomen piirin hallituksen päätöksellä avattu mahdollisuus hakea tukea ruoka-aputoimintaan ja erityisesti elintarvikkeiden hankintaan.
Säännöllistä ruokajakoa järjestävät osastot: max 5000 € / osasto = yhteensä haettavissa 15 000 € Tuki myönnetään osastoille 2500 euron erissä (tuki on mahdollisuus saada etukäteen). Toista erää voi hakea, kun ensimmäinen erä on raportoitu.
Rasisminvastaisella viikolla Punaisen Ristin piirit jakavat myös Ennakkoluuton edelläkävijä -tunnustuksia henkilöille tai yhteisöille, jotka ovat toiminnallaan edistäneet yhdenvertaisuutta.
Kaakkois-Suomen piiri palkitsee tänä vuonna Ennakkoluuloton edelläkävijä -palkinnolla kaksi tahoa. Palkinnon saa sekä koulukiusaamista vastustanut Taikuri-jonglööri Janne Mustonen että Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekami.
Piirissä aloittaa jälleen kolme toimikuntaa tai työryhmää ja näihin etsitään nyt vapaaehtoisia avoimella haulla. Levitä sanaa oman osaston vapaaehtoisissa ja jäsenkunnassa – innokkaita toimikuntalaisia voi löytyä rivijäsenistäkin!
Toimikunnat tarjoavat vapaaehtoisille mahdollisuuden osallistua Punaisen Ristin toimintaan piirin tasolla. Piirille toimikunnat tuovat lisäresurssia, yhteyksiä ja uusia ajatuksia toiminnan kehittämiseen.
Alla on lyhyet toimikuntien tehtävänkuvaukset, olisiko joku niistä juuri sinulle sopiva?
Kaakkois-suomalaiset lahjoittivat Nälkäpäivän lipaskeräykseen 66 500 euroa
Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin 22.–24. syyskuuta 2022, jonka aikana Kaakkois-Suomessa kerättiin arvion mukaan 66 500 euroa. Alueella kiersi tänä vuonna 800 Nälkäpäivän vapaaehtoista kerääjää.
Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri kiittää lämpimästi kaikkia Nälkäpäivän lahjoittajia ja keräykseen osallistuneita vapaaehtoisia.
Punaisen Ristin Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyy torstaina 22.9. ja jatkuu lauantaihin 24.9. asti.
Punaisen Ristin punaliiviset lipaskerääjät näkyvät katukuvassa tällä viikolla 22.–24. syyskuuta. Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Ryhtyisitkö sinä tai tietäisitkö jonkun sopivan toiminnantarkastajaksi? Paikallisosastoissa on jo joitakin vuosia ollut käytössä järjestön yhtenäinen toiminnantarkastusjärjestelmä. Sen tavoitteena on kehittää yhtenäistä toimintatapaa ja raportointia SPR:n osastojen toiminnantarkastuksessa sekä tukea osastoja hyvässä ja sääntöjen mukaisessa hallinnossa.
Kaakkois-Suomen piirin piiritoimisto on avoinna koko kesän 2022 klo 9–15.
Piiritoimiston numero 040 173 7243 vastaa toimiston aukioloaikojen mukaisesti, ja äkillisten hätätilanteiden varalle numeron vastaajasta saa päivystävän työntekijän yhteystiedot.
SPR Kaakkois-Suomen piirin vuosikokouksen seminaarissa vieraillut kv-katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen: ”Ukrainan konfliktiin liittyvässä avussa on vasta maratonin alkuspurtti meneillään.”
Kaakkois-Suomen piirin hallitus sai vuosikokouksessa uusia jäseniä
Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirin vuosikokous pidettiin lauantaina 23.4.2022 pääosin etäkokouksena. Kokoukseen osallistui 41 virallista edustajaa 20 osastosta.
Auta Ukrainan konfliktin uhreja tulemalla lipaskerääjäksi tai lahjoittamalla
Suomen Punaisen Ristin hätäapukeräyksellä autetaan Ukrainan konfliktista kärsiviä ja turvataan heidän perustarpeitaan. Auttaa voi tulemalla lipaskerääjäksi tai lahjoittamalla katastrofirahastoon.
Seuraava vapaaehtoistoiminnan suositus on voimassa SPR Kaakkois-Suomen piirin alueella toistaiseksi
Osastot voivat käynnistää toimintansa osaston oman harkinnan mukaan ja toimia seuraten kulloinkin voimassa olevia koronaan liittyviä viranomaissuosituksia ja -määräyksiä.
Jokaisen vapaaehtoisen tulee harkita itse, onko toimintaan osallistuminen hänen kannaltaan terveysturvallista.
Kaikissa tilanteissa tulee huolehtia suojautumisesta eli maskin oikeaoppisesta käytöstä, turvaväleistä ja käsihygieniasta.
Tulisitko vapaaehtoiseksi Mikkelin keskussairaalaan koronarokotusten avustamistehtäviin?
Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat avustaneet Mikkelin keskussairaalan koronarokotuspisteellä tapaninpäivästä lähtien Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten pyynnöstä.
STM on pyytänyt järjestöjen apua pahentuneessa koronatilanteessa.
Osastoille saattaa tulla tukipyyntöjä kunnilta tai sairaanhoitopiireiltä erityisesti koronarokotuksissa tukemiseen ja rokotettujen jälkiseurantaan. Jos osastonne saa tukipyynnön, pyydämme olemaan yhteydessä piiriin jo ennen viranomaisten pyyntöön vastaamista.
Hyvä Joulumieli -keräys ilahduttaa kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä
Kotimaan lapsiperheiden hyväksi järjestettävä Hyvä Joulumieli -keräys alkaa 19. marraskuuta ja jatkuu jouluaattoon asti. Pitkittynyt koronapandemia on lisännyt perheiden avun tarvetta, ja tavoitteena onkin ilahduttaa 36 000 perhettä ruokalahjakortilla. Kaakkois-Suomen piirin alueella Punaisen Ristin paikallisosastot jakavat yhteensä 1 700 lahjakorttia.
Mukana mm.
* Piirimme puheenjohtaja Mari Huttusen palsta
* Vinkkejä Oma Punaisen Ristin hyödyntämiseen
* Tietoa jäsenhankintaseminaarista 15. tammikuuta
* Loppuvuoden ja kevään 2022 koulutuksia ja tapahtumia
Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin 23.–25. syyskuuta 2021 ja se tuotti Kaakkois-Suomessa 65 000 euroa. Alueella kiersi tänä vuonna 900 Nälkäpäivän lipaskerääjää. Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri kiittää lämpimästi kaikkia Nälkäpäivän lahjoittajia ja keräykseen osallistuneita vapaaehtoisia.
29.9.2021 09:10
Ilona Manninen
29.09.2021 - 09:10 - Ilona Manninen
Kuvaaja: Mika Asikainen, SPR. "Nälkäpäivä-myyjäiset Taipalsaarella."
Nälkäpäivän lipaskeräys sujui mainioissa tunnelmissa Kaakkois-Suomessa. Piirimme osastojen aktiivit ahersivat ja lipaskerääjät näkyivät katukuvassa kiitettävästi. Myös oppilaitosten keräyksissä onnistuttiin: esimerkiksi Mikkelin Päämajakoulun oppilaat keräsivät huikean 1 800 euron potin katastrofirahastoon!
- Suurkiitokset kaikille Nälkäpäivässä mukana olleille. Osastojen vapaaehtoiset ja keräysjohtajat tekivät jälleen ison työn Nälkäpäivän eteen. Yhdessä tekemisen meininkiä oli ilo seurata, Kaakkois-Suomen piirin järjestöpäällikkö Piritta Keränen kiittelee.
Punaisen Ristin Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyy torstaina 23.9. ja jatkuu lauantaihin 25.9. saakka.
Nälkäpäivän punaliiviset lipaskerääjät näkyvät katukuvassa tällä viikolla 23.–25. syyskuuta. Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta autetaan katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja ulkomailla. Kotimaassa katastrofirahaston turvin autetaan muun muassa tulipalossa kotinsa menettäneitä.
Juvalainen Marita Jurva menetti kotinsa tulipalossa joulukuun lopussa. Nopeasti edenneessä palossa tuhoutui Jurvan kodin koko irtaimisto ja henkilökohtaiset muistoesineet. Ensihoitajien huolenpidon jälkeen Jurva pääsi yöksi ystävänsä kotiin. Myös muille pienoiskerrostalon asukkaille järjestyi hätämajoitus.
Nälkäpäivä-kerääjiä tarvitaan kaduille ja verkkoon Kaakkois-Suomessa
Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri kutsuu kaikki mukaan lipas- ja digikerääjiksi Nälkäpäivään 23.–25. syyskuuta. Tuntikin kerääjänä on arvokas apu.
Punaisen Ristin suurin valtakunnallinen keräys Nälkäpäivä järjestetään torstaista lauantaihin 23.–25.9.2021. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta autetaan katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja maailmalla.
Mukana mm.
* Uusi palsta piirimme puheenjohtaja Mari Huttuselta
* Vinkkejä Nälkäpäivä-keräykseen
* Osastojemme kesäkuulumisia
* Koulutuksia ja tapahtumia, mm. Vapaaehtoisten Kiitosgaala!
Kymenlaakson koronarokotuksissa avustettu yli 880 tuntia SPR:n vapaaehtoisvoimin
Punaisen Ristin vapaaehtoiset tekivät kuluneena kesänä yli 880 tuntia vapaaehtoistyötä koronarokotusten avustajina Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä Kymsoten rokotuspisteillä. Mukana oli 63 henkilöä, joista noin puolet ei ollut aiemmin toiminut Punaisen Ristin vapaaehtoisena. Vapaaehtoisvuoroja rokotusavussa oli tarjolla 15.6.–31.8.2021.
Punaisen Ristin Savonlinnan osaston vapaaehtoiset auttamassa Savonlinnassa palaneen kerrostalon asukkaita
Punaisen Ristin Savonlinnan osaston vapaaehtoiset ovat avustamassa Savonlinnassa juhannusyönä palaneen kerrostalon asukkaita. Savonlinnan osaston kotimaan avun vapaaehtoisia saapui jo paloyönä onnettomuuspaikalle Sosterin sosiaalipäivystäjän pyynnöstä.
Piiritoimisto on avoinna koko kesän klo 9–15. Piiritoimiston numero 040 173 7243 vastaa toimiston aukioloaikojen mukaisesti, ja äkillisten hätätilanteiden varalle numeron vastaajasta saa päivystävän työntekijän yhteystiedot.
Avun tarve Myanmarissa kasvaa. Suomen Punainen Risti järjestää hätäapukeräyksen yhdessä Suomessa asuvien myanmarilaisten kanssa. Keräys toteutetaan 9.–16.6.21. Myanmarissa sairaalapalvelut ovat hyvin puutteelliset poliittisten levottomuuksien, covid-taudin ja pahenevan köyhyyden takia. Punaisen Ristin vapaaehtoiset antavat ensiapua ja pelastavat henkiä kriisin eturintamassa.
Ryhdy lipaskerääjäksi tai lahjoita keräykseen. Lipaskeräyksessä ovat mukana Kotkan, Kouvolan ja Hirvensalmen osastomme:
Suomen Punainen Risti hakee vapaaehtoisia avustamaan koronarokotuksissa Kymenlaaksossa kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote on pyytänyt Punaisen Ristiltä apua rokotuskampanjaan.
Vapaaehtoisia tarvitaan opastus- ja tarkkailutehtäviin
Punaisen Ristin uusi liikuteltava evakuointikeskus saapuu Lappeenrantaan
Evakuointiyksikkö palvelee Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson alueella ja on tarkoitettu kaikkien viranomaisten hyödynnettäväksi esimerkiksi suuronnettomuuksissa.
SPR Kaakkois-Suomen piirikokouksessa vieraillut pääsihteeri Kristiina Kumpula: ”Suomen Punaisen Ristin voima on paikallisosastoissa.” Kaakkois-Suomen piirin hallitus sai vuosikokouksessa uusia jäseniä
Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirin vuosikokous pidettiin sunnuntaina 25.4.2021 pääosin etäkokouksena. Kokoukseen osallistui 42 virallista edustajaa 19 osastosta.
Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri aloittaa sähköisen kohtaamispaikkatoiminnan huhtikuussa. Toiminnan tavoitteena on lievittää yksinäisyyttä niiden keskuudessa, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tapaamaan kasvotusten. Syitä voi olla pitkät välimatkat, vaikeus kohdata ihmisiä, hoitovelvollisuudet kotona tai nyt käsillä oleva korona-ajan kokoontumisrajoitus. Toiminta on suunnattu kaiken ikäisille eri elämäntilanteessa oleville ihmisille, jotka kaipaavat seuraa, vertaistukea tai vinkkejä omaan hyvinvointiin liittyen.
Onko sinulla mielessä hyvä tyyppi Kaakkois-Suomen piirin hallitukseen. Lähetä ehdotuksesi vaalitoimikunnalle viimeistään 15.3. sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta https://bit.ly/2SxeTuQ
Kaakkois-Suomen piirin vuosikokouksessa Mikkelin Anttolanhovissa 26.4.2020 valitaan piirin hallitukseen jäseniä seuraavalle kaksivuotiskaudelle 2020-22. Jäseniä voivat ehdottaa osastot sekä yksittäiset henkilöjäsenet.
Kaakkois-Suomen piirin alueella 10 osastoa on mukana harjoittelemassa Pisara 2019 valmiusharjoituksessa. Varsinaisten harjoitukseen aktiivisesti osallistuvien osastojen lisäksi piiritoimistosta otettiin yhteyttä kaikkiin osastoihin ja kartoitettiin heidän toimintaresurssit vastaavassa oikeassa tilanteessa.
Ystävävälitykset osallistuivat harjoitukseen siten, että kaikki piirin ystävälityksen on kontaktoitu ja kartoitettu kuinka monta ystävätoimijaa he saisivat liikkeelle ja kuinka nopeasti.
Tässä - ja nyt järjestötiedotteessa oli virheellistä tietoa Holiday Club Saimaalla järjestettävään Kiitos- ja koulutusviikonloppuun liittyen. Osastoja on tiedotettu asiasta, mutta jos tieto ei ole tavoittanut sinua, tässä vielä korjaus uudestaan. Eli viikonlopun ajankohta lehden tiedoista poiketen 29.11. - 30.11. ja viimeinen ilmoittautuminen 29.10. mennessä. Tässä linkki tapahtuman sivuille: https://rednet.punainenristi.fi/node/56890
14.6.2019 siunattiin piirimme entinen pitkäaikainen ja legendaarinen valmiuspäällikkö Rauno 'Rauski' Nuorivuori.
Rauski toimi Punaisen Ristin valmiuspäällikkönä 1962 - 1997, ja hänellä oli suuri vaikutus sekä Punaisen Ristin valmiustoiminnan että Vapaaehtoisen pelastuspalvelun kehityksessä. Jokaisella työkaverilla ja vapaaehtoisella on varmasti tarina tai toinenkin mielessä vuosien varrelta. Rauski muistetaan innostavana ja kannustavana, aina uusia ideoita ja toimintoja kehittelevänä ihmisenä, jolle mikään ei ollut mahdotonta.
Piirin vuosikokous pidettiin tänä vuonna Kouvolassa. Kokouksessa edustettuna oli 19 piirimme osastoa.
Kokouspäivän aamusta järjestöseminaarissa pohdittiin vapaaehtoistoiminnan tuevaisuutta, aiheeseen meitä oli johdattelemassa järjestökehityskoordinaattori Kati Kuusela keskustoimistosta. Aamupäivä oli antoisa, paljon hyviä ajatuksia ja keskustelunavauksia.
Alueelliset tapaamiset käynnistyvät viikolla 10 ti 5.3. Sysmällä ja Kouvolassa. Keskiviikkona 6.3. tavataan Kotkassa. Kierros huipentuu to 7.3. Lappeenrannan, Ristiinan ja Savonlinnan tapaamisiin.
Alueelliset osastotapaamiset on tarkoitettu kaikille osastojen luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille. Illoissa käsitellään ajankohtaisia asioita osastojen toiminnan kannalta. Osastotapaamiset tarjoavat myös oivan tilaisuuden tutustua naapuriosastojen vapaaehtoisiin ja suunnitella yhteisiä tapaamisia yms. alueella.
Tänä vuona juhlimme Punaisen Ristin ystävätoiminnan 60-vuotista taivalta. Sen kunniaksi järjestetään valtakunnallinen juhla Jyväskylässä. Juhlaan kutsutaan kaikkia monimuotoisen ystävätoiminnan vapaaehtoisia. Paikkoja on kuitenkin rajoitetusti, joten toimi nopeasti, jos haluat mukaan.
5. - 7.10. Imatralle kokoontuu iso joukko vpaaehtoisia koulutusasioiden äärelle Superkoulutusviikonloppuun! Tarjolla on monenlaista koulutusta, joista jokainen varmasti löytää itselleen mielenkiintoiset sisällöt.
Koska viikonlopun toteutuminen varmistui ensimmäiseen ilmoittautumisaikaan mennessä, pystymme jatkamaan ilmoittautumisia! Eli jos vielä harkinnassa, ilmoittaudu 21.9. mennessä.