Ennakkoluulot kertovat omista epävarmuuksista

Ennakkoluulot kertovat omista epävarmuuksista

Ennakkoluuloissa on jotain universaalia, sillä niitä on jokaisella. Niiden merkityksellisyys arkipäivässä on
yhteydessä siihen, tavoittaako ihminen omat itselle ja toisille haitalliset ennakkoluulonsa. Omien
ennakkoluulojen käsittely ei ole aina helppoa, mutta niiden kohtaaminen on todennäköisesti helpompaa, kuin kasvaa ja elää jatkuvien sekä toistuvien syrjivien asenteiden keskellä.

Stereotypiat ovat sanan mukaisesti maailmankuvaa yksinkertaistavia ja haitallisia typisteitä moninaisista
kokonaisuuksista ja yleensä lokeroivat ihmisiä. Stereotypioilla on yhteys ennakkoluuloihin. Omat
ennakkoluulot voivat toimia epäedullisesti myös omalle itselle, sillä ne supistavat maailmankuvaa, jonka
vuoksi elämästä saattaa jäädä näkemättä ja kokematta asioita, jotka omat ennakkoluulot kohtaamalla
olisivat muutoin mahdollisia. Kohtaamalla ennakkoluulonsa, avaa samalla oven uusille kohtaamisille.
Jokaisessa kohtaamisessa on toisten ihmisten lisäksi läsnä kohtaaja itse, ja näin ollen kohtaaminen on
myös tavallaan oman itsensä kohtaamista.

Usein ennakkoluulot ja stereotypiat verhotaan itsevarmalta kuulostavaan huumoriin. Lopulta
ennakkoluulot kertovat kuitenkin ennen kaikkea omista epävarmuuksista, jonka vuoksi niitä on hankala
tavoittaa ja niistä on vielä hankalampi puhua. Ennakkoluulojaan tavoittamalla on mahdollista kuitenkin
tutustua paremmin omaan tapaan suhtautua maailmaan esimerkiksi pohtimalla, mistä omat
ennakkoluulot ovat lähtöisin, olenko kuullut niitä toistettavan useasti tai koskaan pysähtynyt miettimään, onko omaksumallani asioilla totuuden perää? Maailma muuttuu ja siksi myös tarkastelutapaansa on hyödyllistä kyseenalaistaa, tasaisin väliajoin.

Omien näkemyksiensä avartamiseksi ei tarvitse uskaltautua kauas, vaan pohtimisen voi aloittaa, vaikka
kotikotisohvalla. Tarjolla on myös järjestöjen kuten Suomen Punaisen Ristin tarjoamia verkkokursseja tai asiaan perehtyneitä voi pyytää luennoimaan omalle työpaikalle. Investoimalla kohtaamisiin, itsensä ja
samalla toisten, ei voi mennä pahasti pieleen.

Teksti: Annastiina Rönn, SPR Hämeenlinnan osasto