Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä -keräykseen osallistuneiden koulujen kesken suoritetussa arvonnassa voitto Jyväskylään Tikan kouluun

Reijo Hietanen, Punainen Risti
Kuvaaja: Reijo Hietanen, Punainen Risti
"Suomen Punaisen Ristin Kalkun logistiikkakeskuksessa varastoidaan esimerkiksi kansainväliseen apuun lähetettäviä paalattuja vaatteita"
Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen Nälkäpäivä -keräys järjestettiin 22.–24.9.2022. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon lahjoitettiin 2,2 miljoonaa euroa. Jyväskyän ja Kuokkalan osastojen keräys tuotti tuotti yhteensä 13 459,14 euroa.
 
Nälkäpäivä-keräykseen osallistuneiden koko maan koulujen kesken arvotaan vuosittain palkinto. Tällä kertaa palkinto arvottiin Jyväskylän koulujen kesken, koska Jyväskylän koulukeräyksen tulos on yksi maan parhaita. Voittajaksi selvisi Tikan koulu. Palkintona on matka Punaisen Ristin avustustarvikkeiden lähtöpisteeseen, Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen Tampereelle. Matka sisältää tutustumisen käytännön katastrofiapuun, avustustarvikkeisiin ja kenttäsairaalaan, bussimatkan n. 40:lle hengelle sekä lounaan. Voittajakouluun otetaan yhteyttä Nälkäpäivä-keräyksen päätyttyä ja sovitaan matkajärjestelyistä.
 
Onnea Tikan koulu!