Nälkäpäivä -keräys käynnistyy huomenna - keräysvalmistelut viety läpi kuten aikasempinakin vuosina

Emilia Anundi
Kuvaaja: Emilia Anundi

Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen Nälkäpäivä -keräys käynnisty huomenna 22.9.2022 kello 9:00 Jyväskylässä.

-Keräysvalmistelut on toteutettu kuten aikasempinakin vuosina. Oma Punainen Risti -järjestelmän kautta on ilmoittautunut mukaan 15 lipaskerääjää Jyväskylässä. Lisäksi mukaan on tulossa keräystoiminnan vapaaehtoisia, jotka eivät ole etukäteen ilmoittautuneet lipaskerääjiksi. Kerääjäksi pääsee ilman ennakkoilmoittautumista. Kuokkalan osasto on ollut yhteyksissä alueen kouluihin ja kouluja on tulossa mukaan hieman isompi määrä kuin aikaisempina vuosina. Koulut järjestävät keräyksen koulupäivän aikana. Erityisesti alakoulujen osallistumisaktiivisuus on tänä vuonna parempi. Maahanmuuttajataustaisia kerääjiä on saatu myös ilahduttavasti mukaan keräämään. Punainen Risti tunnetaan myös maahanmuuttajien keskuudessa. Hernekeiton myynti käynnisty Jyväskylän keskustassa kävelykadulla huomenna torstaina kello 11. Perjantaina hernekeittoa myydään myös Palokassa ja Tikkakoskella kello 11 alkaen, kertoo keräyspäällikkö Olli Lehtonen Jyväskylän osastosta.

Keräykeskus on avoinna Suomen Punaisen Ristin Jyväskyän osaston tiloissa (Sammonkatu 4)

  • to 22.9.2022 kello 9-18
  • pe 23.9.2022 kello 9-18
  • la 24.9.2022 kello 9-15

Lipaskerääjäksi pääset, kun tulet kuvallisen henkilötodistuksen kanssa keräyskeskukseen. Ota mukaan lämmin sään mukainen vaatetus. Tervetuloa mukaan keräämään!

Keräysvaroja voi lahjoittaa käteisen lisäksi Mobilepay-numeroon 21360 (Jyväskylän osaston tili), tekstiviestillä SPR5 numeroon 16499 (5 euron lahjoitus, vastaavasti esim. SPR10 on 10 euron lahjoitus) tai tilisiirtona tilille Osuuspankki FI52 5000 0120 4156 73, viite 451021 54776 4. Pienelläkin summalla saadaan paljon aikaan!

Nälkäpäivänä kerätään rahaa Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Lahjoituksia ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen. Siksi niitä voidaan käyttää nopeasti siellä, missä avun tarve on suurin. Apua tarvitaan toistuvasti esimerkiksi luonnonkatastrofeissa; taifuunit, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, rankkasateet, tulvat, kuivuus ja maanvyörymät ovat yleisiä ja aiheuttavat inhimillistä kärsimystä. Myös sodat aiheuttavat suurta avun tarvetta. Suomessa Nälkäpäivä-lahjoituksilla tuetaan vapaaehtoisten kouluttamista ja ylläpidetään valmiutta vastata erilaisiin kriiseihin tehokkaasti. Äkillisiä onnettomuus- ja häiriötilanteita ovat esimerkiksi tulipalot, tulvat ja suuronnettomuudet.

Katastrofirahaston sääntöjen mukaan keräyskulut saavat olla korkeintaan 20 prosenttia. Jokaisesta rahastoon lahjoitetusta eurosta menee siis vähintään 80 senttiä avustuskohteeseen. Keräyskulut ovat suoria lahjoitusten hankkimisesta aiheutuvia kuluja, kuten lahjoituspyyntökirjeiden paino- ja postituskulut, keräysvälineiden hankintakulut, markkinointikulut sekä ulkopuolisten palveluntarjoajien kuten operaattoreiden ja pankkien veloittamat kulut.
 

Lisätietoja: Keräysjohtaja Olli Lehtonen, 045-626 7178